Erik Murphy: ”On ollut ikävä tätä jengiä”

15.2.2021 10:06 MM-kisakesänä 2014 suomalaisyleisölle esitellyn Susijengin ison pään luottomiehen Erik Murphyn, 30, edellisestä esiintymisestä sinivalkopaidassa on kuin varkain ehtinyt kulua runsaat kaksi vuotta. Tämän viikon ratkaisevien EM-karsintapelien kannalta onkin onni, että ”Susi-Erkki” on pitkän poissaolon ja kuntoutuksen jälkeen löytänyt peli-ilmeen ja -vireen Japanissa.

Tutut kasvot tauon jälkeen: Erik Murphy vetää tällä viikolla taas susipaidan ylleen. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Saapuessaan edellisen kerran Susijengin vahvuuteen marraskuun 2018 MM-karsintaikkunaan Murphy pelasi vahvaa kautta Saksan Bundesliigan ja Eurocupin Frankfurt Skylinersissa – niin vahvaa, että ovet Euroopan parhaaseen kansalliseen sarjaan, Espanjan ACB:aan, avautuivat kevätkauden kattavalla sopimuksella Murcian kanssa.

Murphyn Espanjan kevät katkesi kuitenkin polvivammaan, josta toipuminen ja kuntoutuminen piti ”Susi-Erkin” kokonaan sivuissa niin ammattilaisareenoilta kuin maajoukkuepeleistäkin koko 2019–20-seurajoukkuekauden ajan.

Kuntoutettuaan itseään kotikonnuillaan Massachusettsissa ja entisessä opinahjossaan Floridassa Murphy palasi ammattilaisareenoille syksyllä 2020 solmittuaan sopimuksen Japanin kakkosliigaa pelaavan Fukushima Firebondsin kanssa. Operaatio, kuntoutus ja pitkä huili tekivät tehtävänsä – Murphy on ollut 16,7 pisteen ja 8,9 levypallon keskiarvoillaan Firebondsin kaikki kaikessa.

Vaan kuinka aiemmin ammattilaisena NBA:ssa, NBA:n kehitysliigassa (G-League) ja Euroopassa pelannut Murphy päätyi kaukaiseen Japaniin asti?

- Espanjan liigassakin pelannut kaverini Nik Caner-Medley pelasi viime kaudella Japanissa ja kehui kokemusta maasta taivaisiin. Muutamat japanilaisjoukkueet olivat olleet minuun yhteydessä jo aikaisempina Euroopan vuosinani ja Nikin agenttiin tutustuttuani asiat alkoivat konkretisoitua, Erik kertoo.

- Kuntoutusaikanani Nikin kertomukset Japanista tuntuivat yhä varteenotettavammilta ja ajattelin, että oltuani niin pitkään sivussa Japani voisi olla minulle oikea paikka. Koris on Japanissa hyvin erilaista kuin mihin olen tottunut, mutta olen taas kunnossa, valmentaja on antanut minulle valtavasti vapauksia ja nautin koriksesta todella paljon.

Helmikuun karsintaikkuna alleviivattuna päivyrissä

Murphyn nimi oli kirjattu päävalmentaja Henrik Dettmannin papereihin jo marraskuun EM-karsintaikkunan lähestyessä, mutta uuteen seurajoukkueeseensa puolentoista vuoden kilpailutauon jälkeen yhä totuttautuvana pelaajana hän koki olevansa velvollinen omistautumaan Fukushima Firebondsille.

Mutta helmikuun EM-karsintaikkuna on ollut Murphyn päivyrissä alleviivattuna jo kauan.

- Olisin marraskuun karsintaikkunan aikana missannut yli viisi Firebondsin peliä, mitä en halunnut tehdä tilanteessa, jossa en tuntenut joukkuettani ja sen pelijärjestelmää vielä täysin, Erik kertoo.

- Sanoin kuitenkin valmentajalleni jo hyvissä ajoin, että aion matkustaa Suomeen ja edustaa Susijengiä ratkaisevissa karsintaotteluissa helmikuussa ja hän puolestaan on alusta asti sanonut, että ilman muuta sinun on mentävä maajoukkueen matkaan ja autettava maatasi menestymään.

Murphy seurasi marraskuun kahta niukkaa EM-karsintatappiota Georgiaa ja Serbiaa vastaan Japanin asunnoltaan. Palo kentille oli kova – erityisesti Susijengin ison pään pelaajien ajautuessa virhevaikeuksiin viime minuuteilla Georgiaa vastaan.

- Tietenkin se oli tilanne, jossa koin, että olisin voinut olla joukkueelleni avuksi. Muutenkin olen miettinyt paljon rooliani Susijengissä ja todennut, että mulle on nimenomaan luontevaa tehdä niitä asioita, jota koutsit käskee ja tilanne vaatii. On se sitten oman heiton ottamista, ekstrasyötön antamista tai Giorgi Shermadinia vastaan painimista.

Murphy tahtoo Susijengin arvokisatarinalle jatkoa

Viikonloppuna Tbilisin EM-karsintakuplassa pelataankin isoin panoksin. Ennakkosuosikki Serbia tahtoo lunastaa EM-kisapaikkansa ja edellisessä karsintaikkunassa Serbian kaatanut Sveitsi saapuu perjantaina Susijengin kimppuun tähtäimessään hyvitys vuodentakaisesta kotitappiosta. Sunnuntaina on puolestaan vuorossa jälleen uusi painimatsi 216-senttisen Shermadinin Georgiaa vastaan.

Käytännössä kaikki on lohkossa avoinna ja mahdollisesti EM-kisapaikkaa saadaan jännittää sunnuntain viimeiseen otteluun asti.

- Sveitsi ja Georgia ovat kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Meidän vahvuuksiamme tosin on se, että meillä on taitavia pelaajia kaikille pelipaikoille ja että pelimme on monipuolista – osaamme pelata yhtä lailla pientä ja liikkuvaa kuin isoa puolen kentän joukkuettakin vastaan. Edessämme on iso haaste, mutta me kaikki tahdomme EM-kisoihin jatkamaan siitä, mihin 2017 Helsingissä jäimme.

Ennen kaikkea Murphy on onnellinen mahdollisuudestaan tavata ”toista perhettään” pitkästä aikaa. Marraskuun 2018 MM-karsintaikkunasta on kulunut pitkä aika.

- Olen pitänyt yhteyttä Henkkaan (Dettmann), Lassiin (Tuovi), Shawniin (Huff), pikkuveljeeni (Alex Murphy) ja tietysti muutamaan muuhunkin kaveriin, mutta on ihan eri asia olla täällä paikan päällä ja päästä tapaamaan heidät kasvotusten, treenaamaan ja pelaamaan heidän kanssaan. On ollut ikävä tätä jengiä!

Henkilöt

 
26.11.2024 07:40 Susijengi

Viisi maata nappasi kisapaikan maanantain EM-karsintakierroksella

Israel, Slovenia, Italia, Turkki ja Espanja varmistivat paikkansa ensi kesän EM-kisoissa maanantain EM-karsintakierroksella. Jo aiemmin kisalippunsa olivat leimanneet Serbia, Liettua sekä kisaisännät Susijengi, Puola, Latvia ja Kypros.

25.11.2024 10:43 Susijengi

Neljäs EM-karsintakierros: Serbia varmisti EM-kisapaikan Susijengin lohkossa

Eurooppalaisen koripallon jättiläisiin lukeutuva Serbia oli odotetun vahva sunnuntai-illan EM-karsintaottelussaan Belgradissa ja nuiji Tanskan maanrakoon pistein 98–51 (50–28). Voitollaan Serbia varmisti paikkansa ensi kesän EM-kisoissa. Toinen EM-kisapaikkansa sunnuntaina varmistanut joukkue on Liettua.

24.11.2024 20:31 Susijengi

Jääkylmä heittoilta Susijengin kiusana, Georgia toiseen perättäiseen voittoon

Susijengi aloitti sunnuntain EM-karsintaottelun Tbilisissä mainiosti kolmoskaaren takaa, mutta hyytyi ottelun edetessä täysin kaaren takaa. Hyökkäyspään murheet huuhtoivat päätösjaksolla terävän taisteluilmeen tiehensä ja Georgia kuittasi 81–64-voiton Tornike Shengelian ja Kamar Baldwinin onnistumisilla.

24.11.2024 11:07 Susijengi

Susidebytantti Samu Adler: ”Kun pakki luistaa, hyökkäys menee omalla painollaan”

Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.

23.11.2024 19:14 Susijengi

Susijengi ja Georgia nimetty sunnuntain EM-karsintaotteluun, Adler tekee debyyttinsä

Susijengi ja Georgia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun. Susijengissä nähdään sunnuntaina miesten maaotteludebyytti, kun Salon Vilppaassa erinomaisen syyskauden pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen A-maaottelunsa.

23.11.2024 11:08 Susijengi

Euroliiga-menestystä maisteleva Mikael Jantunen: ”Edelliseltä Georgian reissulta on hyviä muistoja”

Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.

22.11.2024 10:40 EM-karsinnat

Kolmas EM-karsintakierros: Serbia jatkoi voittojaan, Viro myös voittoputkessa

Marraskuun EM-karsintaikkunan ensimmäinen ja kaikkiaan kolmas EM-karsintakierros sujui pitkälti ennakkosuosikkien merkeissä. Susijengin kanssa samassa lohkossa pelaava Serbia takoi Tanskan kanveesiin Kööpenhaminassa, kun taas Viro osoitti toipuneensa Jukka Toijalan lähdöstä peittoamalla Puolan Wloclawekissa.

21.11.2024 22:03 Susijengi

Shengelia sulatti Susijengin energian kaukoheitoillaan

Susijengin päättyvän vuoden toinen kotikentällä pelattu EM-karsintaottelu päättyi selkä seinää vasten pelanneen Georgian voittoon. Susijengi johti kahteenkin otteeseen kymmenellä pisteellä, mutta aamuyöllä Helsinkiin lentänyt Tornike Shengelia nakutti neljä kolmosta päätösjakson alussa ja takasi siten Georgialle riittävän selkänojan matkalla 83–90 (48–43) -voittoon 4243 katsojan edessä.

21.11.2024 11:42 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ollaan luottavaisin mielin illasta”

Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.

20.11.2024 20:33 Susijengi

Susijengi ja Georgia nimesivät miehistönsä torstain otteluun

Susijengi ja Georgia ovat vahvistaneet 12-henkiset miehistönsä torstai-illan EM-karsintaotteluun. Joukkueet kohtaavat Espoo Metro Areenalla klo 18.30. Ottelu televisioidaan JIM-kanavalla ja Ruutu-palvelussa.

Näytä lisää vastaavia