EuroCup-kierroksen MVP:ksi valittu Erik Murphy pelaa vahvaa kautta – ”Olen heittänyt hyvin”

14.11.2018 14:27 Ennen tätä kautta Erik Murphy oli pelaamatta yhdeksän kuukauden ajan, mutta ruostetta ei ole miehen otteissa alkukauden aikana esiintynyt. Siitä parhaimpana osoituksena viime kierroksella saatu tunnustus EuroCupin kierroksen parhaaksi pelaajaksi.

Erik Murphy valittiin edelliskierroksella EuroCupin kierroksen parhaaksi pelaajaksi. (Kuva: Ville Vuorinen)

Murphy purki sopimuksensa ranskalaisen Nanterren kanssa viime joulukuussa eikä pelannut enää loppukauden aikana. Sen sijaan hän keskittyi kuntouttamaan itseään vammoista ja lepäämään. Tänä syksynä kentällä onkin nähty vetreämpi Murphy, joka on tehnyt kovaa jälkeä Frankfurt Skylinersin paidassa sekä Saksan Bundesliigassa että EuroCupissa.

- Joskus on mentävä askel taaksepäin päästäkseen kaksi eteenpäin. Sain itseni kuntoon ja oli tärkeä saada lepoa myös henkisesti. Nyt kaikki tuntuu hyvältä, Murphy kertoo.  

Murphy on tilastoinut Bundesliigassa tällä kaudella keskimäärin 11,3 pistettä ja 3,7 levypalloa. EuroCupissa pistetahti on ollut vieläkin vakuuttavampi: 17,5 pistettä ja 3,3 levypalloa. Viime kierroksella Murphy heitti peräti 33 pistettä Torinoa vastaan ja se toi hänelle samalla nimityksen kierroksen MVP:ksi.

- Olen heittänyt hyvin ja joukkuekaverit ovat löytäneet minut. Onneksi olen saanut heitot myös sisään.

Erik Murphyn sihti on ollut kohdillaan tällä kaudella. (Kuva: Ville Vuorinen)

Frankfurtin kausi Bundesliigassa on alkanut hieman tahmeasti, sillä kuudesta pelistä on kaksi voittoa ja neljä tappiota. EuroCupissa joukkue on kuitenkin tiukasti kiinni jatkopaikassa aloitettuaan kilpailun neljällä voitolla ja kahdella tappiolla.

- Bundesliigassa meillä on ollut hieman hankaluuksia ja yritämme edelleen löytää itseämme. EuroCupissa olemme kuitenkin pelanneet hyvin ja pedanneet itsellemme hyvät asetelmat jatkopaikkaa ajatellen. Tarvitsemme kuitenkin vielä pari voittoa ennen kuin jatkopaikka on varma.

Frankfurtin kanssa jatkopaikasta taistelee tiukasti myös Sasu Salinin Malaga, jonka Frankfurt kohtaa keskiviikkona kotikentällään.

- On aina kiva nähdä Sasua, kun hän on aina hyvällä tuulella. Hän on pelannut hyvin Espanjassa ja hän on sellainen pelaaja, joka saattaa kääntää pelin kulun, joten hänen kanssaan on oltava tarkkana. Malagalla on muutenkin todella kova ja tasainen joukkue.

Tärkeät MM-karsintaottelut siintävät edessä

Murphy nähtiin edellisen kerran Susijengin nutussa viime vuonna marraskuussa, mutta on jälleen valmis pukemaan Suomi-paidan päälleen tärkeisiin MM-karsintaotteluihin Venäjää ja Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

- Odotan niitä pelejä innolla. Pari kovaa peliä on tulossa ja toivottavasti pystymme nappaamaan niistä voitot ja saisimme itsellemme hyvät asetelmat MM-kisoja ajatellen.

Erik Murphyn katseessä siintää jo tulevat MM-karsintaottelut. (Kuva: Ville Vuorinen)

Murphy on Frankfurtissa pelannut sekä nelos- että vitospaikalla. Monipuolisuudellaan hän tuo tärkeän elementin Susijengin peliin molemmissa päissä kenttää.

- Olen viime aikoina pelannut entistä enemmän sentterinä, kun ykkössentterimme loukkaantui. Rooli on minulle jo ennestään tuttu yliopistosta ja maajoukkueesta ja se sopii minulle. Hyökkäyspäässä se antaa meille mahdollisuuden hyviin mismatcheihin. Toisaalta puolustuksessa joutuu välillä painimaan aika isojen kavereiden kanssa. Yritän vain auttaa joukkuettani parhaani mukaan roolissa kuin roolissa.

Suomi taistelee vimmatusti paikasta MM-kisoihin ja se pääsee lähtemään tärkeään Venäjä-otteluun loppuunmyydyn kotikatsomon kannustamana. Murphyn veljeskatraan keskimmäinen Alex ehti jo kehua tunnelmaa Espoon Metro Areenalla edellisen MM-karsintaikkunan aikana ja nyt Erik odottaa malttamattomana pääsevänsä jälleen kotiyleisön eteen.

- Kotipeleissämme on aina erinomainen tunnelma. Kotiyleisö antaa meille aina ylimääräistä energiaa kentälle. Arvostan suuresti sitä kannustusta jonka aina saamme, Murphy kiittelee kuudetta pelaajaa. 

Henkilöt

 
3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

2.1.2019 11:07 Susijengi

EuroCupin jatkolohkot käynnistyvät - Susijengin kolmikko valmiina

EuroCupin lohkovaihe saatiin päätökseen joulukuun lopussa ja heti vuoden 2019 toisena päivänä pyörähtävät käyntiin jatkolohkot. Susijengin pelaajista mukana on Malagaa edustava Sasu Salin sekä Frankfurt Skylinersin Shawn Huff ja Erik Murphy.

28.9.2018 17:59 Susijengi

Bundesliigassa runsaasti suomalaismielenkiintoa

Saksan Bundesliigassa on iso suomalaiskiinnostus tällä kaudella, kun sarjan suomalaisedustus on noussut peräti neljällä.

27.9.2018 18:51 Susijengi

Susijengin nelikko kovin tavoittein Espanjassa

Espanjan koripallosarjoissa nähdään tällä kaudella neljä Susijengin pelaajaa, kun Sasu Salin aloittaa toisen kautensa Malagassa, Alexander Madsen hakee läpimurtoa Euroliiga-joukkue Gran Canariassa ja Roope Ahonen sekä Matti Nuutinen havittelevat nousua ACB-liigaan Oviedon riveissä.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

4.11.2024 22:02 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen häikäisi Euroliigassa – Edon Maxhuni jatkaa kuumana

Mikael Jantunen jatkoi loistavia esityksiään Euroliigassa viime viikolla johdattaen Paris Basketballin kahteen tärkeään voittoon. Edon Maxhuni on puolestaan saanut koneet hyvin käyntiin Ranskassa.

Näytä lisää vastaavia