7.6.2023 11:40 Ensiesiintymisensä Susijengissä kesän 2021 Okinawan turnauksessa tehnyt Jacob Grandison, 25, on palannut kahden vuoden jälkeen Suomeen. Viisivuotisen yliopistotaipaleena Dukessa vietettyyn seniorikauteen päättäneen Grandisonin tähtäimessä tänä kesänä ovat kilpailu paikasta MM-joukkueeseen sekä eurooppalaisen koripallon opettelu ennen ammattilaisuraa.
Jacob "Slim Jake" Grandison odottaa debyyttiään kotiyleisön edessä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & Japan Basketball Federation.
Jacob Grandison lensi kotoaan Kaliforniasta Suomeen jo toukokuun lopulla, hyvissä ajoin ennen Susijengi Rising Stars -leirityksen alkua. Ensimmäiset päivät ennen leiritystä menivät uuteen ympäristöön tottumiseen ja ”likaiseen työhön”.
- Olen yrittänyt saada unirytmini kuntoon. Se on ollut aika haastavaa, kun koko ajan on valoisaa, äitinsä puolelta suomalaisjuurinen Jacob naurahtaa.
- Olen viettänyt paljon aikaa URHEA-hallin salissa ja totutellut tähän ympäristöön. Pelipallo on täällä erilainen. Olen keskittynyt valmistavaan treeniin, kuten juoksuharjoitteluun ja heittotreeneihin, jotta olisin parhaassa mahdollisessa kunnossa yhteisharjoitusten alkaessa.
Susijengi Rising Stars -leiritys pyörähti käyntiin toissapäivänä maanantaina runsaan kahdenkymmenen maajoukkueprospektin voimin. Aivan ummikkona Grandison ei Suomeen saapunut, sillä leirityksessä on mukana useampi pelaaja, joka oli matkassa kaksi vuotta sitten Tokion olympialaisia edeltäneessä Okinawan turnauksessa.
- Tunnen Villen (Tahvanainen), Lassin (Nikkarisen), Tomasin (Murphy). Pelasin viime kaudella NCAA:ssa Fedeä (Federiko) vastaan. Valmennusjohto ja huoltojoukot ovat tuttuja. Tuntuu hyvältä nähdä niin paljon tuttuja kasvoja ympärillä, Jacob kiittelee.
- Ensimmäinen treenipäivä oli virkistävä. Tunnen olevani paljon valmiimpi maajoukkueympäristöön nyt kuin kaksi vuotta sitten. En heittänyt silloin erityisen hyvin ja tämän kesän tavoitteeni on osoittaa etenkin, mihin pystyn heittäjänä.
Grandison aloitti yliopistotaipaleensa pienen Holy Crossin yliopiston koripallo-ohjelmassa, jossa hän osoitti välittömästi lahjansa ja kirjautti toisella kaudellaan joukkueelleen 13,9 pistettä, 5,0 levypalloa ja 2,9 syöttöä ottelua kohden.
Läpimurtokausi johdatti Grandisonin NCAA:n siirtoportaalin kautta merkittävästi suurempaan Illinoisin yliopistoon, jonka aloitusviisikkoon hän murtautui ensimmäisenä keväänään ja jonka avainpelaajana hän urakoi vuoden 2021 Big Ten -konferenssin mestaruuden voittaneessa joukkueessa.
Kahden Illinoisin kauden jälkeen Grandison käytti koronapandemian avaaman optiovuotensa siirtyäkseen kenties tunnetuimpaan amerikkalaiseen koripalloyliopistoon, Dukeen, jonka kuudentena pelaajana Grandison juhli tänä keväänä Atlantic Coast -konferenssin mestaruutta.
- Viimeisen Illinoisin kauteni jälkeen tahdoin löytää koripallo-ohjelman, jonka yhteydessä saisin kuntoutettua olkapääni. Duken lääkintä- ja huoltojoukot tekivät siinä suhteessa ensiluokkaista työtä. Olkapääni kuntoutui neljä kuukautta etuajassa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, hän kiittelee.
- Muissa olosuhteissa Duken kauteni toi ennen kaikkea elämänkokemusta. Opin monia asioita, joita tulen kantamaan mukanani seuraavina vuosina.
Yliopistopelit on Grandisonin osalta tällä erää taputeltu ja hänen seuraava tavoitteensa on ammattilaisuralla. Jacob palkkasi agentin kesäkuun alussa ja antaa näyttöjä Euroopan markkinoille tämän kesän ajan.
- Maajoukkuepelit ovat parasta mahdollista näyttöaikaa eurooppalaisille joukkueille. Lisäksi olen kysynyt joukkuekavereiltani kaiken mahdollisen ammattilaiselämästä Euroopassa ja heidän kokemuksistaan. Haluan tietää, minne olen menossa, ennen kuin aloitan matkani, hän hymyilee.
- Euroopan puolella tähtäimessäni ovat Espanja, Ranska, Italia – kaikki mantereen huippumaat. Seurajoukkueiden saralla tahdon pelata itseni asemaan, jossa voin pelata paikasta NBA:han jonain päivänä.
Grandison on saapunut Susijengi Rising Stars -leiritykseen siis täynnä motivaatiota. Edessä on uran toinen ammattilaiskesä, näyttöjen antaminen potentiaalisille työnantajille Euroopassa sekä ennen kaikkea mahdollisuus edustaa äidin kotimaata MM-kisakesänä.
Hän uskoo, että oikean rytmin löytäminen tapahtuu nopeasti.
- Pelasin kaksi kesää sitten kolme ottelua Susijengin kanssa ja niistä kaksi muita eurooppalaisia joukkueita, eli Belgiaa ja Unkaria, vastaan. Koripalloa pelataan Euroopassa vähän eri tavalla, mutta minulla on hyvä tuntuma siitä, mitä edessä on.
Viime kesänä EM-kisojen seuraaminen jäi Grandisonin osalta highlight-koosteita lukuun ottamatta verrattain vähiin intensiivisen kuntoutusjakson vuoksi. Hän on kuitenkin täysin tietoinen Susijengin Prahan ja Berliinin EM-kisakesän saavutuksista ja on valmis antamaan kaikkensa matkalla kohti Aasian MM-kisoja.
- Ilman muuta lopputavoitteeni tältä kesältä on olla mukana MM-kisoihin lähtevän kahdentoista pelaajan joukossa. Mennään kuitenkin tavoite kerrallaan. Juuri nyt olen iloinen siitä, että saan olla Suomessa ja odotan innolla mahdollisuutta pelata ja kilpailla näiden jätkien kanssa.
Jacob Grandison ja Susijengi Rising Stars kohtaa kotiturnauksessaan Helsingin URHEA-hallilla maanantaina 19.6. Latvian ja keskiviikkona 21.6. Viron. Turnauksen lipunmyyntiin täältä.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.
Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Päävalmentajauransa 36. miesten maaottelun lauantai-iltana Valencian olympiakarsintasemifinaalissa valmentanut Lassi Tuovi, 37, oli turnauksen päätyttyä rauhallinen ja mietteliäs. Intensiivinen olympiakarsintakesä palautti Susijengin kollektiivisen identiteettinsä äärelle ja antoi koko ryhmälle paljon työstövaraa tulevaan.