17.6.2018 10:50 Jukka Toijala valmensi Steaua Bukarestin toisena vuotena peräkkäin Romanian liigan hopealle. Vaikka finaalitappio luonnollisesti kismitti Toijalaa, niin hän piti kautta uransa opettavaisimpana.
Jukka Toijala valmensi Steaua Bukarestin toisena vuotena peräkkäin hopealle Romanian liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Steaua raivasi tiensä Romanian liigan finaaleihin vaikeimman kautta, kun se joutui tahkoamaan sekä puolivälierissä että välierissä koko ottelusarjan ennen kuin jatkopaikka varmistui. Steaua oli molemmissa ottelusarjoissa takaa-ajana ja ne söivät sen verran energiaa, että finaalisarjassa puhti loppui kesken. Finaalissa Steaua kohtasi Oradean ja pystyi toisessa pelissä nappaamaan kotiedun itselleen, mutta Oradea kairasi kahdesta seuraavasta Bukarestissa pelatusta ottelusta voitot ja juhli Romanian mestaruutta otteluvoitoin 3-1. Hopea varmisti Steaualle myös osallistumisen ensi kaudella vähintään FIBA Europe Cupiin.
- Lopussa meidän urheilullisuus ja fysiikka pettivät. Paukut olivat menneet edellisiin ottelusarjoihin ja olimme fyysisesti ja henkisesti väsyneitä. Vaikka neljännessä ottelussa vielä taistelimme, emme päässeet sille vaaditulle tasolle. Vastustaja oli hyvä ja pelasi hyvin ja heillä oli selkeä etu urheilullisuudessa, Toijala perkaa finaalisarjaa.
Toijalan mukaan hopeamitali on saanut kuitenkin värisensä reunuksen muutaman päivän jälkeen.
- On se kirkastunut ja mitä olen saanut seurajohdolta palautetta, niin kaikki ovat korostaneet niitä vaikeita lähtökohtia kauteen jotka meillä olivat ja silti pystyimme pääsemään finaaliin. Steaua on nyt 22 vuoden jälkeen nostanut profiiliaan huipulle ja olemme selvinneet kahtena kautena peräkkäin tiemme finaaliin, helmikuussa 2016 Steauan päävalmentajaksi nimetty Toijala kertoo.
Kauteen mahtui omat karikkonsa, mutta siitä huolimatta hän on pystynyt luotsaamaan joukkueensa kumpanakin vuotena finaaleihin. Tällä kaudella joukkueen kokoaminen jäi myöhäiseksi ja osittain siitä syystä palaset eivät olleet vielä paikoillaan, kun joukkue putosi FIBA Europe Cupin toisella karsintakierroksella. Vaikeuksien kautta Steaua pystyi kuitenkin nousemaan hopealle kauden päätteeksi.
- Tämä kausi on ollut tietyllä tavalla valmentajaurani raskain, mutta samalla palkitsevin ja antoisin. Tässä on kauden aikana ehtinyt tapahtua kaikenlaista ja koko homma oli kaatua jo alkutekijöihin tai kesken kauden. Täytyy olla tyytyväinen siihen kuinka sitoutuneen ja työteliään ryhmän saimme rakennettua. Vaikeuksien jälkeen yleensä joko joukkue kasvaa ja yhdistyy tai sitten se hajoaa. Meidän tapauksessa toteutui ensimmäinen vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan tämä oli urani opettavaisin ja antoisin kausi valmentajana, vuonna 2006 päävalmentajana debytoinut Toijala miettii.
Toijalalla on sopimuksessaan optio ensi kaudesta, joka seuran puolelta astui voimaan finaalipaikan varmistuttua. Vaikka Toijalan jatkon pitäisi olla paperilla selvä, niin siihen liittyvät edelleen omat koukeronsa.
- Tilanne vähän elää vielä tällä hetkellä. Paperilla on taattu jatko, mutta seuraan tulee isoja muutoksia, kun presidentti ja manageri, jotka minut tänne hankkivat, lähtevät tietynlaisista poliittisista syistä johtuen. Ymmärtääkseni yhteistyösopimus seuran suurimman tukijan kaupungin kanssa kuitenkin jatkuu, mutta kukaan ei tiedä vielä kuka lähtee vetämään seuraa. Sitä ei sitten tiedä haluavatko uudet johtajat tuoda uudet miehet joukkueeseen. Sama tilanne on myös neljällä pelaajalla, joilla on sopimus ensi kaudeksi. Toivottavasti asiat ratkeavat nopeasti, ettei joukkueen rakentaminen veny samalla tavalla kuin viime vuonna. Olen ollut täällä nyt 1,5 kautta ja päässyt vähän kärryille tästä sarjasta. Tämä on ollut samaan aikaan sekä haastavaa, palkitsevaa että erittäin opettavaista. Jos kaikki menee niin kuin pitäisi, niin täällä olisi mukava jatkaa.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.