Kataja ratkaisi voiton jo avauspuoliskolla – KTP haki sarjapisteet Lapualta

25.1.2019 20:29 Seagullsista Kotkaan siirtynyt Jalen Jackson on osoittautumassa loistavaksi hankinnaksi.

KTP-Basket oli Kobrille ja Larry Andersonille tyly vieras. Kuva: Pasi Ahola

Lapuan Kobrat ei onnistunut venyttämään pienoista kotivoittojen putkeaan, vaan KTP-Basket haki selvän vierasvoiton lukemin 77–100 (33–53).

KTP aloitti ottelun myrskyn lailla. Kobrien päävalmentaja Ville Turja joutui ottamaan aikalisän vain parin minuutin pelin jälkeen, kun tulostaululla möllötti tilanteena 0–9.

Turjan aikalisän jälkeen joukkueet etenivät pitkän aikaa kori korista. Toisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla Kobrien pakka kuitenkin hieman hajosi ja KTP haistoi veren. KTP kasvatti nopeassa tahdissa johtonsa parhaimmillaan jo 24 pisteeseen.

Toisella puoliajalla KTP ei enää antanut Kobrille mahdollisuuksia nousta pelaamaan ottelun voitosta. Kotkalaisten johto kävi jo 30 pisteessä. Lopussa Kobrat vielä kaunisteli loppulukemia astetta siedettävimmiksi.

– Ei oltu tänään alussa valmiina pelamaan. En tiedä, mistä se johtui. Puoliajalla oli 20 pistettä eroa, siitä ei enää toivuttu, Kobrien sisäpelaaja Lauri Toivonen (12/2) lausui.

– Ammattilaispelaajilla ei pitäisi olla mahdollista, ettei olla valmiina pelaamaan. Pitää mennä treeneihin ja harjoitella paremmaksi joukkueeksi.

Kobrien perjantai-illan tasaisin suorittaja oli sentteri Zane Waterman (21/10). Myös Larry Anderson (18/7/6s) pelasi mukiinmenevästi.

KTP:llä riitti onnistujia kokoonpanon täydeltä. Vasta toisen ottelunsa kotkalaisten riveissä pelannut Jalen Jackson (23/6/3s) väläytti korintekovoimaansa. Muutoinkin Seagullsista Kotkaan siirtynyt Jackson tuntui olevan jo hyvin sisällä uuden joukkueensa kuvioissa. Donte Thomas (20/8/3s) ja Antto Nikkarinen (12/3/3s) olivat myös erinomaisia.

KTP nousi voitollaan sarjataulukon toiselle sijalle. KTP on voittanut tällä kaudella Korisliigassa jo 15 kertaa. Edellisestä 15 ottelustaan kotkalaisilla on peräti 13 voittoa.

– Tiesin, että ottelun alku on täällä erittäin tärkeä. Halusimme ottaa Lapualta niin sanotusti luulot pois heti alussa. Sen teimmekin. Kobrat ei saanut fiilistä päälle. Ehkä heidän keskiviikon Salon-reissu söi heiltä parhaimman terän, tiistaina kahden vuoden jatkosopimuksen KTP:n kanssa solminut päävalmentaja Tomi Kaminen pohti.

Kaminen on tyytyväinen joukkueensa positiiviseen energiaan.

– Meidän uusi kaverikin (Jackson) on ihan loistava tyyppi. Olisimme voineet ottaa tähän pelaajan, joka ottaa heittoja ja sitten joukkueen kemiat menisi uusiksi. Jackson on tullut joukkueeseen sillä mielellä, että hän haluaa vain parantaa joukkueen henkeä entisestään. Erittäin hieno kaveri siis saatiin.

Kobrien kausi jatkuu keskiviikkona Helsingissä. KTP saa vieraakseen tiistaina Tampereen Pyrinnön.

Ottelutilasto

Myös Kataja karkasi heti alussa voittoon

FIBA Europe Cupissa keskiviikkona venäläisjätti Avtodor Saratovin kaatanut Joensuun Kataja Basket jatkoi voitokasta työskentelyä kotiparketillaan myös perjantaina, kun vierasjoukkue Uudenkaupungin Korihait kaatui koriluvuin 88–77 (53–27).

Korihailla oli allaan riemukas keskiviikkoinen voitto Nokialta. Joensuussa haipaidat eivät kuitenkaan onnistuneet kunnolla haastamaan kotijoukkuetta.

Kataja karkasi etumatkalle jo ottelun ensimmäisellä neljänneksellä. Puoliaikataukoon mennessä Korihait oli perässä jo 26 pistettä.

Ottelun toisella puoliajalla Korihait onnistui parketilla jo huomattavasti paremmin. Vierasjoukkue sisuuntui ja vei sekä kolmannen ja neljännen jakson nimiinsä. Lopulta eroa jäi taululle 11 pistettä Katajan hyväksi.

Katajasta tehokkaimmin onnistuivat Topias Palmi (17/12) ja Adrian Diaz (17/3). Korihaiden paras oli tilastojen valossa kapteeni Marius Van Andringa (17/0/5s).

Nyt 20 ottelua pelanneelle Katajalle voitto oli kauden 11. Korisliigassa. Korihailla on plakkarissaan kuusi voittoa 23 ottelusta.

Katajan seuraava Korisliiga-koitos on vasta ensi viikon lauantaina Turussa Ura Basketin vieraana. Korihait isännöi keskiviikkona Kouvolan Kouvoja.

Ottelutilasto

 
15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

Näytä lisää vastaavia