Max Besselink: ”Olin tosi yllättynyt maajoukkuekutsusta”

25.11.2020 10:45 Yksi kesä voi tehdä ihmeitä. Saatuaan kutsun ensimmäiseen Susijengin Open Gym -leiritykseensä kesällä 2020 Max Besselink päätti tunnustella, olisiko hänestä harjoittelemaan maan parhaiden pelaajien kanssa. Kesä jälkeen Besselink otti evoluutioloikan pelaajana, löi läpi Korisliigassa ja ansaitsi kutsun Susijengin EM-karsintaleiritykseen.

Max Besselink ansaitsi kutsun Susijengiin treenikesän 2020 otteillaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vielä vuosi sitten lukion toista luokkaa käynyt Besselink edusti Helsingin NMKY:n miesten edustusjoukkuetta Divari A:ssa. Nuorukainen oli saanut hyvää tuntumaa aikuisten peleistä ja kohonnut HNMKY:n tehokkaimpien pelaajien kaartiin 13,9 pisteen ja 6,3 levypallon ottelukohtaisilla keskiarvoillaan.

Koronaviruspandemian keskeytettyä kauden Besselink keskittyi harjoitteluun: hän nosti punttia, heitteli ulkokentillä ja juoksi juoksemasta päästyään. Kun Besselink sai 18-vuotispäiviensä aikoihin kutsun Susijengin Open Gym -rinkiin, hän päätti ottaa rohkeasti härkää sarvesta ja lähteä maan parhaiden pelaajien joukkoon keräämään treenikevään 2020 satoa.

- Olin tosi yllättynyt maajoukkuekutsusta. Ajattelin, että meen paikalle tunnustelemaan, että miltä tuntuu pelata aikuisten äijien kanssa, ja olin shokissa, kun pärjäsinkin vauhdissa ihan hyvin. Treenasin lopulta Open Gymissä täydet seitsemän viikkoa. En missannut yhtään treenipäivää ja kroppa tuntui koko ajan tosi hyvältä, Besselink naurahtaa.

Ennen heinäkuun lopun Viro-maaotteluita Besselink puki Suomi-paidan ylleen suljetuin ovin pelatussa scrimmagessa Viroa vastaan. Tulokas mätti scrimmagessa pysäyttävät 21 pistettä ja 10 levypalloa.

- Menin peliin ”nothing to lose”-asenteella ja kaikki heitot meni sisään. Sen jälkeen ajattelin vaan että okei, ehkä mä pystyn pelaamaan syksyllä Korisliigaa.

Kotti ja Huff mentoreina Seagullsissa

Korisliiga-kauden 2020–21 syksy on esitellyt suomalaisen pääsarjakoripallon ystäville tukun erinomaisia liigakartalle uusia tai verrattain uusia. Viime vuodet HBA-Märskyä edustaneet Tomas Pihlajamäki (Pyrintö) ja Perttu Blomgren (Vilpas) ovat jättäneet jälkensä liigakentille, Lahti Basketballin Ville Karvonen on ottanut divarivuosinaan loikan pelaajana ja Yhdysvalloista palannut Remu Raitanen on pääsemässä irti Lapualla.

Vuoden päästä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n Santa Claraan siirtyvä Besselink on puolestaan ollut parhaimmillaan erinomainen. Joka paikkaan kentällä ehtivä teini-ihme on ansainnut tappiottomassa liigakärjessä 17 minuuttia ottelua kohden ja kellottanut siinä ajassa 7,7 pisteen ja 4,4 levypallon keskiarvot.

- Mulla ei ole sillä lailla esikuvaa NBA:ssa tai missään. Yritän olla ihan oman tyyppinen pelaajani. Kuuntelen tosi tarkasti vanhempien pelaajien ja valmentajien vinkkejä ja yritän omaksua kaikilta elementtejä omaan peliini, nuorukainen arvioi.

- Viime kevään ja kesän treeneissä mä tein mielestäni loikan erityisesti atleettisuudessani. Oon onnistunut mielestäni ihan hyvin repimään levypalloja, juoksemaan kenttää ja viimeistelemään nopeasta. Kyl mä pidän itseäni myös heittäjänä – mitä nyt kolmoset pitää pistää liigassa paremmin sisään.

Suomen kärkipään koripalloprospektien joukkoon kohonnutta Besselinkiä auttaa päivittäin Seagullsissa kaksi Susijengi-veteraania, Tuukka Kotti ja Shawn Huff, jotka ovat kahteen pekkaan kellottaneet 426 miesten maaottelua ja kymmenet miesten arvokisat.

- Siitä on tosi iso apua, että saa apua tollaisilta kaiken nähneiltä pelaajilta. Todellakin kuuntelen tosi tarkasti kaiken, mitä ne sanoo, kertoo Besselink, joka jopa muistaa ensikohtaamisensa Huffin kanssa.

- Olin joskus minipoikaiässä Wartti Basketin junnujen kanssa katsomassa Susijengin treenejä ja mulla oli siellä Shawnin paita päällä. Sain treenien jälkeen Shawnilta nimmarin ja yhteiskuvan ja meidän kokoero oli ihan jäätävä. Nyt voin sitten katsoa Shawnia alaspäin pari senttiä pidempänä, Max nauraa.

Nuoruuden energiaa ja vinkkejä vanhemmilta

Viime kesän Open Gymin jälkeen Besselink liittyi 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen vahvuuteen kahteen elokuiseen Viro-maaotteluun. ”Virallisen” Susijengin leirityskutsun Besselink sai lokakuun lopussa ja nyt hän kirmaa samalla kentällä Sasu Salinin, Alexander Madsenin ja muiden maan parhaiden pelaajien kanssa.

- Tää on niin hyvähenkinen joukkue, että tuntuu kuin olisi treenannut näitten jätkien kanssa aina. Jokainen neuvoo ja jeesii ja tulee kysymään kuulumisia ja heittämään läppää, Besselink kehuu.

Susijengiin Besselink lupaa tuovansa sitä samaa mitä Seagullsiinkin: energiaa, atleettisuutta, periksiantamattomuutta, levypalloja, tilanteiden pelaamista loppuun asti.

- Teen just niitä juttuja, mitä mä aina teen ja mitä koutsi tahtoo: otan heiton, annan ekstrasyötön, juoksen kenttää, puolustan ihan täysillä, haen riistoa ja blokkia, pelaan tosi kovalla energialla. Jokainen minuutti treeneissä ja matsissa vedetään täysillä.

Ensimmäiselle viralliselle maajoukkueleirilleen Max Besselink sai hyvät eväät kotoaan: onhan Gerry Besselink pelannut mm. viisi pääsarjakautta ja Nina Besselink (os. Johansson) paitsi voittanut kaksi naisten Suomen mestaruutta, pukenut myös naisten maajoukkuepaidan ylleen 18 kertaa.

- Ne sanoo, että älä arastele, vaan näytä mitä pystyt tekemään ja nauti kokemuksesta. Musta on makee juttu, että pääsin tänne asti 18-vuotiaana ja mulla on isoja suunnitelmia tulevaisuudelle.

Susijengi kohtaa EM-karsintakuplassa lauantaina 28.11. Georgian klo 19.30 ja maanantaina 30.11. Serbian klo 19.00. Yle televisioi ottelut kanavillaan.

Henkilöt

 
24.11.2024 11:07 Susijengi

Susidebytantti Samu Adler: ”Kun pakki luistaa, hyökkäys menee omalla painollaan”

Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.

23.11.2024 11:08 Susijengi

Euroliiga-menestystä maisteleva Mikael Jantunen: ”Edelliseltä Georgian reissulta on hyviä muistoja”

Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.

21.11.2024 11:42 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ollaan luottavaisin mielin illasta”

Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

28.11.2020 10:50 Susijengi

Jamar Wilson: “Ihmisille tilaisuus saada ajatukset hetkeksi pois arjesta”

Susijengin kulmakiviin EM-kisakesästä 2015 asti lukeutunut Jamar Wilson, 36, on haastavan vuoden päätteeksi vertymässä verrattain hyvään pelikuntoon. ”Jammun” pelinrakennus- ja korintekokyky nousevat arvoon arvaamattomaan, kun Georgia ja Serbia asettuvat Susijengiä vastaan Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan.

26.11.2020 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Näitä matseja varten on pitkään treenattu”

Elias Valtosen, 21, ensiesiintymisestä Susijengi-ympyröissä on kohta jo kaksi vuotta, mutta virallista arvokisa- tai arvokisakarsintaottelua ei Euran Veivin kasvatti ole vielä ansioluetteloonsa kirjannut. Viime kesän Viro-otteluissa taitojaan väläytelleen Valtosen katse onkin nyt tiiviisti EM-karsintojen Georgia- ja Serbia-mittelöissä.

24.11.2020 12:00 Susijengi

Matti Nuutinen: ”Pidetään huoli, että vastustaja saa tehdä ylitöitä”

Susijengi lähtee marraskuun EM-karsintakuplaan Georgian ja Serbian jättikokoisia joukkueita vastaan tutusta pienen ja aggressiivisen joukkueen asemasta. Susijengin puolustuksen monitoimikoneeksi vuosien varrella kasvanut Matti Nuutinen, 30, uskoo omiensa kykyyn tehdä EM-karsintavastustajien elämä hankalaksi.

Näytä lisää vastaavia