26.7.2023 18:35 Tuomas Iisalon päävalmentajakseen kiinnittänyt Paris Basketball on värvännyt joukkoihinsa jo toisen suomalaisen. NBA:n kesäliigasta tuoreeltaan palannut Susijengin luottomies ja Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen, 23, on allekirjoittanut kaksi kautta kattavan sopimuksen Ranskan pääsarjaa ja Eurocupia pelaavan pariisilaisjoukkueen kanssa.
Micke Jantunen vaihtaa Trevison Pariisiin. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Paris osoitti kiinnostuksena ja heillä on rakentumassa hyvä jengi erinomaisen valmentajan johdolla. Tiedän hyvin, minkälaisen kulttuurin Tuomas Iisalo on rakentanut joukkueisiinsa ja uskon sopeutuvani hänen systeemiinsä hyvin ja pystyväni auttamaan joukkuetta, Jantunen kommentoi tuoretta sopimustaan.
Vasta viisi vuotta sitten perustettu Paris Basketball sijoittui viime kaudella Ranskan pääsarjan yhdeksänneksi ja eteni Eurocupissa puolivälieriin. Ensi kaudella joukkue lähtee entistä kovemmin tavoittein kumpaankin sarjaan.
Viime kaudella Italian Serie A:han Trevison riveissä läpimurron tehnyt Jantunen pitää sopimusta jälleen uutena kehitysloikkana edelleen nuorehkolla ammattilaisurallaan.
- Tarkoitukseni on todistaa, että pystyn pelaamaan hyvin, voittamaan ja menestymään taas uudella tasolla. Koska olen vieläkin kohtuullisen nuori pelaajana, tavoitteeni on ottaa kehitysaskelia tasaisesti jokainen kausi. Paris Basketball tarjoaa taas yhden mahdollisuuden siihen, Jantunen jatkaa.
- Pariisissa en ole vielä elämäni aikana käynyt, joten kiva päästä kokemaan sekin. Varmaan pitää käydä katsomassa Eiffel-torni jonain vapaailtana, mutta koristahan minä olen Pariisiin menossa pelaamaan, hän naurahtaa.
Jantunen teki nimeään tunnetuksi Suomen juniorimaajoukkueissa ennen kaikkea kesällä 2016, jolloin hän avitti Suomen U16-pojan EM-kisojen viidennelle sijalle sekä U17-pojat MM-lopputurnaukseen. Jantunen pelasi juniorimaajoukkueurallaan 64 maaottelua ja edusti Suomea vuoden 2019 universiadeissa Napolissa.
Lukioikäisenä Jantunen edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Helsingin Mäkelänrinteestä Jantusen tie vei Yhdysvaltoihin Utahin yliopistoon, missä hän kirjautti kahden pelikauden (2019–21) aikana 7,4 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden.
Jantusen ammattilaisura käynnistyi kaudella 2021–22 Belgiassa, missä hän voitti BC Oostenden kanssa Belgian kansallisen liigan mestaruuden sekä pelasi FIBA:n Mestareiden Liigaa. Jantunen viimeisteli Belgian-Hollannin yhteisliigassa 11,5 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden ja vei nimiinsä liigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon.
Viime kaudella (2022-23) Jantunen edusti Basket Trevisoa Italian pääsarjassa 7,9 pisteen ja 4,7 levypallon keskiarvoin. Kesällä 2023 hän rekisteröi puolestaan Golden State Warriorsille NBA:n kesäliigassa 7,8 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.
Jantunen murtautui Susijengiin heti kättelyssä vuosien 2018-19 MM-karsintojen aikana ja on siitä asti kuulunut joukkueen ison pään kantaviin voimiin. ”Mickelle” on tähän mennessä kirjattu 46 miesten maaottelua 8,2 pisteen, 4,8 levypallon, 1,5 syötön ja 1,0 riiston ottelukohtaisin keskiarvoin. Lisäksi Jantunen edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.
Mikael Jantusen Paris Basketballin voittoputki kasvaa kasvamistaan. Torstai-iltana Istanbulissa pariisilaisten satimeen jäi kotijoukkue Anadolu Efes, jonka loppukirin katkaisi Susijengin keulakuviin lukeutuva Mikael Jantunen kolmosellaan.
Elias Valtonen urakoi isot minuutit ja täytti tilastosarakkeita tehokkaasti, kun CB Granada katkaisi neljän ottelun pituiseksi venähtäneen tappioputkensa peittoamalla Coruñan kotonaan lauantai-iltana lukemin 80-77.
Mikael Jantusen Paris Basketballia ei tunnu pysäyttävän Euroliigassa mikään. Perjantai-iltana pariisilaiset aiheuttivat FC Barcelonalle kauden ensimmäisen kotitappion toisen puoliajan ilmiömäisen kaukoheittovireensä turvin. Voitto oli pariisilaisille kuudes perättäin Euroliigassa.
Mikael Jantusen hurmoksellinen syyskausi Paris Basketballissa sai jatkoa keskiviikkoiltana, kun pariisilaisjoukkue nujersi Euroliigan kärkisijalla viihtyneen Zalgiris Kaunasin kotonaan pistein 83–77. Eurocupissa Sasu Salin kunnostautui monilla osa-alueilla, kun Cluj-Napoca nujersi kotonaan liettualaisen Panevezysin.