3.10.2023 09:35 EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.
Mikael Jantunen pääsee pelaamaan EuroCupia tällä kaudella. (Kuva: Ville Vuorinen)
Jantunen vietti viime kauden Italiassa Trevison riveissä, mutta purki kesällä sopimuksensa italialaisseuran kanssa. Hän pelasi kesällä Golden State Warriorsin riveissä NBA:n kesäliigaa ja teki lopulta kaksivuotisen sopimuksen Iisalon valmentaman Paris Basketballin kanssa.
- Se oli monen asian yhdistelmä. Määrätietoinen seura, valmennus, kova sarja, kansainväliset ottelut...Siinä oli vain monta asiaa mitkä tuntuivat oikealta, Jantunen kertoo siirtonsa syistä.
Samaan aikaan, kun Jantunen hikoili Japanissa MM-parketeilla, niin Iisalo valmisteli miehistöään kautta varten Kisakallion maisemissa. Jantunen pääsi joukkueen mukaan vasta MM-kisojen jälkeen, mutta on ottanut jo heti ison roolin joukkueessa. Myös joukkueen peli on kulkenut vahvasti, sillä pariisilaisseura on aloittanut kautensa Ranskan liigassa neljällä voitolla.
- Kausi on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle. Tässä ensimmäisen kuukauden aikana on ollut aika paljon oppimista, mutta on ollut hauskaa. Tästä on hyvä jatkaa. Aika paljon on asioita joita voi vielä parantaa, joten siihen nähden on hyvin lähtenyt liikkeelle.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.It’s @EuroCup time 🏁⏰ pic.twitter.com/hNE3mODDip
— Paris Basketball (@ParisBasketball) October 2, 2023
Jantunen on nauttinut pelaamisesta ja harjoittelusta Iisalon alaisuudessa.
- Ihan hyvältä on tuntunut. Vaatimustaso on kova ja se vie pelaajia eteenpäin ja se on se pääasia.
Tiistaina alkava EuroCup pelataan kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa, josta lohkojen kuusi parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta ansaitsevat paikan suoraan puolivälierissä ja neljä muuta joukkuetta aloittavat neljännesvälieristä.
Paris Basketballin kanssa samassa lohkossa pelaavat Besiktas, Olimpija Ljubljana, Hapoel Tel Aviv, Joventut Badalona, London Lions, Prometey, Reyer Venezia, Towers Hamburg sekä Wolves Vilna.
- On paljon hyviä joukkueita ja paljon pelejä. Haasteita riittää totta kai, kun mukana on kovia joukkueita kaikkialta Euroopasta,
Vaikka vastukset ovat kovia, niin Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin.
- Näen, että meillä on hyvät mahdollisuudet. Meidän pitää keskittyä siihen meidän omaan pelaamiseemme eikä katsoa niin paljon vastustajia. Jos me pelaamme omaa peliämme ja omalla tasollamme, niin näen meillä olevan hyvät mahdollisuudet lohkossamme.
Paris Basketballin ensimmäisenä haasteena vastaan asettuu Wolves tiistaina.
Lisätietoja: EuroCup
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
EuroCupin lohkovaihe saatiin päätökseen joulukuun lopussa ja heti vuoden 2019 toisena päivänä pyörähtävät käyntiin jatkolohkot. Susijengin pelaajista mukana on Malagaa edustava Sasu Salin sekä Frankfurt Skylinersin Shawn Huff ja Erik Murphy.
Ennen tätä kautta Erik Murphy oli pelaamatta yhdeksän kuukauden ajan, mutta ruostetta ei ole miehen otteissa alkukauden aikana esiintynyt. Siitä parhaimpana osoituksena viime kierroksella saatu tunnustus EuroCupin kierroksen parhaaksi pelaajaksi.
Saksan Bundesliigassa on iso suomalaiskiinnostus tällä kaudella, kun sarjan suomalaisedustus on noussut peräti neljällä.
Espanjan koripallosarjoissa nähdään tällä kaudella neljä Susijengin pelaajaa, kun Sasu Salin aloittaa toisen kautensa Malagassa, Alexander Madsen hakee läpimurtoa Euroliiga-joukkue Gran Canariassa ja Roope Ahonen sekä Matti Nuutinen havittelevat nousua ACB-liigaan Oviedon riveissä.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Mikael Jantunen jatkoi loistavia esityksiään Euroliigassa viime viikolla johdattaen Paris Basketballin kahteen tärkeään voittoon. Edon Maxhuni on puolestaan saanut koneet hyvin käyntiin Ranskassa.