20.11.2024 21:22 Belgialainen Castors Braine maksoi kalavelkojaan keskiviikkona, kun se kaatoi Peli-Karhut tiukan taiston jälkeen 80–87 (42–42).
Kuva: Women EuroCup
Joukkueiden ensimmäinen alkulohkokohtaaminen Belgiassa päättyi lokakuun puolivälissä Peli-Karhujen voittoon huiman loppukirin ansiosta. Kotkalaiset eivät pystyneet toista kertaa kaatamaan Castors Braine, vaan vieraat olivat etenkin toisella puolikkaalla askeleen verran edellä.
Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannen neljänneksen puolivälin jälkeen, kun belgialaisvieraat vievät neljänneksen jälkimmäisen viisiminuuttisen 9–17 siirryttyään kahdeksan pisteen johtoon ennen päätöskymppiä.
Peli-Karhut nousi viimeisellä neljänneksellä parhaimmillaan viiden pisteen päähän, mutta Marie Vervaetin kaksi onnistunutta kolmen pisteen heittoa kriittisillä hetkillä tylsytti kotijoukkueen kirivaihteen.
Tappion myötä kotkalaisjoukkue menetti mahdollisuutensa kahden parhaan joukkoon ja sitä kautta jatkopaikkaan. Lisäksi neljä parasta lohkokolmosta selviää jatkoon. Torstaina pelattava Kelternin ja CSM Constantan ottelusta kotkalaiset toivovat CSM Constantan voittoa, muuten päätösotteluun ei jää panosta.
Jade Williams viimeisteli Peli-Karhuille 23 pistettä. Anissa Pounds oli myös oivalla pelipäällä 16 pisteellään.
Peli-Karhut kohtaa alkulohkon viimeisessä ottelussaan vieraskentällä Kelternin ensi viikon torstaina 28. marraskuuta.
Peli-Karhut lähti otteluun ilman kilpailullista panosta, kun se oli menettänyt ennen päätösottelua mahdollisuuden selvitä alkulohkostaan jatkoon. Kotijoukkue Keltern karkasi suomalaisvierailta toisella puoliajalla ja nappasi selvän 89-59 (36-30) -voiton.
Peli-Karhut sai loistavan alun keskiviikkona ja se karkasi avauspuoliajalla parhaimmillaan 16 pisteen karkumatkalle naisten EuroCupin ottelussa saksalaista Kelternia vastaan. Vieraiden vahva toinen puoliaika toi sille avausvoiton lukemin 64–88 (46–34).
Kotkan Peli-Karhut teki huiman tempun, kun se kaatoi vieraskentällä belgialaisen Castors Brainen 64–65 (34-25). Voitto oli suomalaisittain historiallinen, koska se oli nykymuotoisen EuroCupin ensimmäinen suomalaisjoukkueelle.
Ensimmäistä kertaa EuroCupissa esiintynyt kotkalaisjoukkue taisteli päätösneljännekselle asti voitosta, mutta joutui lopulta taipumaan romanialaiselle CSM Constantalle 85–95 (38–47).
Peli-Karhujen urakka Euroopan toiseksi korkeimmassa kansainvälisessä naisten koripallosarjassa käynnistyy keskiviikkona 9.10. klo 18:30. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu romanialainen CSM Constanta.
Peli-Karhujen urakka Euroopan toiseksi korkeimmassa kansainvälisessä koripallosarjassa käynnistyy ensi keskiviikkona 9.10. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu romanialainen CSM Constanta. PeKan kaikki kotiottelut EuroCupissa ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Yle Areenassa.
Viime kaudella Saksan Bundesliigassa pelannut Lehtoranta vahvistaa kasvattajaseuraansa Peli-Karhuja. Lehtorannan ja PeKan sopimus kestää marraskuun loppuun saakka ja se sisältää option ulkomaille siirtymisestä.
EuroCup-peleihin valmistautuva Peli-Karhut kiinnitti Koskimiehen laituripaikalle.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.