20.10.2019 19:21 Erityisen vahvana kotijoukkueena tunnettu Karhu Basket on avannut kauden kolmella kotitappiolla.
Seagullsin Timo Heinonen heitti Kauhajoella viisi onnistunutta kolmosta. Kuva: Ville Vuorinen
Kahden Korisliiga-kauden ennakkosuosikin kohtaamisessa Helsinki Seagulls oli vahvempi, kun Karhu Basket kaatui Kauhajoen sunnuntaissa koriluvuin 93–100 (46–52).
Ilman Shawn Huffia pelannut Seagulls otti kauden viidennen voittonsa vahvojen ensimmäisen ja viimeisen neljänneksen turvin. Keskimmäiset neljännekset olivat puolestaan selvää kotijoukkueen hallintaa.
– Kai me pelasimme juuri muutaman pisteen paremmin. Olen ylpeä porukasta. Ottelussa syöksyimme monesti irtopalloihin ja voitimme pieniä tilanteita pelin sisällä. Niistä saimme energiaa ja fiilistä, Seagullsin raataja Tuukka Kotti (10/6/2) kiitteli Elisa Viihteen haastattelussa.
Kotti ja muut vierasjoukkueen sisäpelaajat olivat ajoittain kovilla etenkin Karhu Basketin vahvarakenteisen Evan Yatesin (13/10/4s) raivatessa tilaa koritelineen lähellä.
– Yates on kyllä vahva poika, paljon sai tehdä töitä häntä vastaan, Kotti puhalsi.
Seagullsin alkuottelun sytyttäjä oli kaiken nähnyt Timo Heinonen (17/8/3s), joka tulitti jo avausjaksolla neljä kolmen pisteen heittoa. Heinosen ohella vierailijoiden onnistujiin lukeutui takapelaajat Richard Williams (24/1/9s/3r) ja Trae Bell-Haynes (16/4/3s).
Kaksi edellistä Suomen mestaruutta Karhu Basketin peräsimessä voittanut Jussi Laakso palasi Kauhajoelle nyt Seagullsin päävalmentajana. Laakso olikin voittoisan vierailun jälkeen helpottuneen oloinen hyvin tutussa ympäristössä.
– Vaihtopenkin puoli oli erilainen kuin normaalisti, siihen oli kieltämättä tottumista, Laakso naurahti ”väärällä puolella” olemisestaan.
– Pelissä oli todellakin niitä uhrautumisia, joilla näitä pelejä voitetaan. Teimme koko joukkueen voimin paljon töitä etenkin puolustuksessa ja uhrauduimme tavalla, joka pohjusti voittomme. Pelin sisällä oli paljon onnistumisia. Esimerkiksi Elijah Stewart (10/5) vaelteli kolme jaksoa aika lailla varjojen mailla, kunnes viimeisellä jaksolla teki kymmenen pistettä kovilla suorituksilla. Tällaisista asioista joukkue saa valtavasti energiaa.
Karhu Basketille tappio oli jo kauden kolmas kotiparketilla. Vieraskentällä oranssipaidat ovat sentään juhlineet voittoa kahdesti kolmesta ottelusta. Kolme peräkkäistä kotitappiota on Karhu Basketille harvinainen saldo, sillä ennen tappioputkea kotijoukkue juhli Kauhajoella voittoa peräti 20 kertaa putkeen.
Karhu Basketin sunnuntain parhaat olivat Cameron Jones (22/3/6s) ja Samuel Givens (20/3/3s).
Kauhajokelaisjoukkue matkaa seuraavan kerran keskiviikkona Tampereelle. Seagulls isännöi samaisena päivänä BC Nokiaa.
Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.
Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Korisliiga-illassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Andre Gustavson repi riistoja ja juoksi, kun taas Hannes Pöllä otti mittaa Jeremiah Woodista, joka "pelasi jo silloin, kun tyrannosaurukset vaelsivat planeetalla".
Kotimaiset nuoret johtivat joukkueitaan voittoihin pitkien tappioputkien jälkeen, ja Helsinki Seagulls nousi tasoihin sarjakärjen kanssa. Valmentaja Greg Gibson ärähti Nokialle heikoista peliesityksistä.
Korisliiga-illan voittajia olivat Bisons Loimaa ja KTP-Basket.
Illan voittajia miesten Korisliigassa olivat Salon Vilpas, Bisons Loimaa ja taas sarjan kärkeen palannut Kataja Basket.
Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot kirjattiin vieraille, kun Pyrintö ja Seagulls kasvattivat voittosaldojaan.
Neljän ottelun Korisliiga-illassa voittoja juhlivat sarjakärki Kataja Basket, Bisons Loimaa, Korihait ja Tampereen Pyrintö.