15.8.2018 14:26 Naisten Korisliigakauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen lähes 190-senttisen Sidney Cookin kanssa.
Alkava kausi 2018-19 on Sidney Cookille toinen koripalloammattilaisena. Lähes 190-senttinen sisäpelaaja lähti ammattilaisuralleen Virginia Techin NCAA-joukkueesta ja pelasi menneellä kaudella Puolassa ja kevätkaudella Liettuassa BC Suduvan riveissä.
– Olen todella innoissani Suomeen tulosta! En ole käynyt Suomessa koskaan, mutta lukenut ja kuullut olen paljon hyvää. Yksi collegen pelikavereistani pelasi siellä ja kertoi koripallon tason olevan korkea, se innostaa minua aina vaan lisää, Cook kertoo seuran tiedotteessa.
Pian 24 vuotta täyttävän Cook tuo joukkueeseen paitsi lisää pituutta, myös rutkasti lisää liikettä ja monipuolisuutta. Odotettavissa voi olla niin näyttäviä blokkeja, korkealta taisteltuja levypalloja kuin upotettuja heittoja kaareltakin. Hieman rikkonaisen debyyttikauden jälkeen nainen odottaa alkavaa kautta motivoituneena.
– Suurin motivaattorini tälle kaudelle on halu jatkaa kehittymistä. Ensimmäisen Euroopassa pelaamani kauden päätteeksi totesin itselleni, että jatkossa pyrin olemaan entistäkin aggressiivisempi kentällä ja luotan enemmän omiin vahvuuksiini.
Tapiolan Hongan sopimuspelaajat kaudelle 2018-19:
Roosa Lehtoranta
Saara Sandell
Kaisa Kuisma
Pipsa Kahlos
Alexyz Vaioletama
Sidney Cook
Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.
Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.
Lappeenrannan Catzia edelliset kolme kautta edustanut Miina Lapila, 22 siirtyy ensi kaudeksi Vimpelin Vedon naisten Korisliigajoukkueeseen.
Takamiehen tontilla pelaava 165-senttinen Taeler Deer, 21, aloittaa ammattilaisuransa Kouvolasta.
Lahtelaisen koripallokoulun kasvatti Elli Salovaara, 17, liittyy Kouvottarien vahvuuteen tulevaksi naisten korisliigakaudeksi.
Tampereen Pyrinnössä naisten I divisioonaa ja A-tyttöjen SM-sarjaa pelannut Reetta-Sofia Tulkki, 18, siirtyy naisten Korisliigan hallitsevan mestarin Peli-Karhujen riveihin.
Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Pyrintö ja Vimpeli ottivat yhteen Tampereella. Pitkään ottelua johtanut vierasjoukkue joutui lopulta toteamaan Pyrinnön paremmaksi 93-77.
Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.
Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.