Susijengin vuosi käyntiin timantinkovien EM-karsintojen merkeissä

12.2.2024 15:05 Susijengi käynnistää tapahtumarikkaan vuotensa ensi viikolla alkavan EM-karsintaikkunan ja Serbia- ja Tanska-maaotteluiden merkeissä. EM-karsintamiehitykseen viisitoista pelaajaa kutsunut päävalmentaja Lassi Tuovi ennakoi karsinnoista äärimmäisen kovatasoisia ja pitää niitä optimaalisena avauksena uudelle susivuodelle.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Espoo Metro Areenalle 26. helmikuuta. Kuva: Ville Vuorinen

Liput EM-karsinta-avaukseen myynnissä nyt osoitteessa https://www.ticketmaster.fi/susijengi. Hanki liput nyt!


- Alkaahan siitä olla pian jo puoli vuotta, kun palasimme Okinawan MM-kisakentiltä. Meille on tiedossa iso vuosi kaksine EM-karsintaikkunoineen ja olympiakarsintoineen. Jokainen treeni ja maaottelu on äärimmäisen arvokas kehityksen ja koheesion kannalta, Tuovi summaa.

Susijengi pelaa helmikuussa alkavissa EM-karsinnoissa G-lohkossa yhdessä Serbian, Tanskan ja Georgian kanssa. Karsinnat pelataan kolmessa karsintaikkunassa (helmikuu 2024, marraskuu 2024, helmikuu 2025). Lohkosta syksyn 2025 EM-kisoihin etenevät tulevien EM-kisojen järjestäjämaihin lukeutuvan Suomen lisäksi kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta.

- Historia on osoittanut, että jokaisella maaottelulla on iso merkitys, Tuovi kommentoi EM-karsintalohkon alkuasetelmia.

- Lohko on tasainen, kaikki joukkueet siinä äärimmäisen laadukkaita ja kilpailu kovaa. Tiedossa on kuusi karsintaottelua motivoituneita ja hyvin toisistaan poikkeavia vastustajia vastaan. Karsinnat tarjoavat meille tilaisuuden kasvaa joukkueena ja antaa näyttöjä yksilöinä.

Karsintamiehistössä tuttuja runkopelaajia ja mielenkiintoisia haastajia

Helmikuun karsintaikkunaan koolle kutsuttu susilauma on miehitykseltään varsin tuttu.

Okinawan MM-kisatusinasta päävalmentaja Tuovin kutsun ovat vastaanottaneet Sasu Salin (Teneriffa, Espanja), Henri Kantonen (Mazeikiai, Liettua), Mikael Jantunen (Paris Basketball, Ranska), Elias Valtonen (Manresa, Espanja), Alexander Madsen (Andorra, Espanja), Edon Maxhuni (Le Portel, Ranska), Ilari Seppälä (Saint-Chamond, Ranska) sekä vastikään kolmen kuukauden pestin Espanjan Menorcassa päättänyt Jacob Grandison.

Helmikuun miehistöön kuuluvat myös Prahan ja Berliinin EM-kisajoukkueen heittäjä-ässä Topias Palmi (Karhu Basket), Henri Kantosen joukkuetoverina Liettuassa pelaava Daniel Dolenc (Mazeikiai, Liettua), Tigers Tübingenin peliä Saksan Bundesliigassa johtava Aatu Kivimäki, toista kauttaan Espanjassa pelaava koritykki Remu Raitanen (Caceres), Salon Vilppaan tulokassentteri Luukas Vaara, Belgian pääsarjassa vastikään ensiesiintymisensä tehnyt Max Besselink (Belfius Mons-Hainaut) sekä täysin uutena nimenä viime vuodet HBA-Märskyä miesten divarissa edustanut nuorten maajoukkuejyrä ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olavi Suutela.

- Perusmiehistö on jo useammalta vuodelta meille tuttu. Meille tulee olemaan selkeästi etua siitä, että miehistö on pelannut ja treenannut pidemmän aikaa yhdessä ja käynyt läpi niin karsintoja kuin arvokisojakin, Tuovi kuittaa.

Italian Serie A:n ja Euroliigan Virtus Bolognan valmennusjohtoon kuuluva Tuovi on tarkkaillut susimiehistön otteita pitkin kautta tarkalla silmällä ja ollut hyvillään pelaajien suoritustasosta.

- Esimerkiksi Mikael Jantunen, Edon Maxhuni ja Elias Valtonen ovat suoriutuneet tonteillaan todella hyvin omissa seurajoukkueissaan. Tervettä kilpailutilannetta takaa sekin, että myös vähemmän maaotteluminuutteja kellottaneiden pelaajien kuntokäyrä on kautta linjan nouseva.

Lassi Tuovin apuna Susijengin valmennuksessa jatkavat Hanno Möttölä, Teemu Rannikko, Jussi Hirvonen ja Kim Forsblom. Viime kesän Okinawan MM-kisajoukkueen valmentajista Sean Sheldon on helmikuun karsintaikkunan aikana Utah Jazzin matkassa NBA:ssa ja Mikko Larkas SIG Strasbourgin valmennusjohdossa Ranskan Pro A:ssa.

- Haluamme jo nyt kiittää Mikko Larkasta hänen kahdeksasta vuodestaan ja ensiluokkaisesta työpanoksestaan Susijengissä. Mikon tietotaidolla ja osaamisella varustetulle valmentajalle löytyy aina käyttöä niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin koripalloperheessä, kiittelee Susijengin urheilujohtaja Henrik Dettmann.

Serbian Euroliiga-miehet mukana, Tanska virittelee yllätystä

EM-karsintojen G-lohkon ehdoton ennakkosuosikki on Susijengille viime vuosien karsinta- ja arvokisakentiltä tuttu Serbia, jolla on juoksuttaa kentälle täysi tusina Euroliiga-pelaajia mm. Partizan Belgradista ja Belgradin Punaisesta tähdestä.

- Serbian tason tietävät kaikki, jotka ovat eurooppalaista koripalloa vähänkin seuranneet. Serbialla on niin kova koripallokulttuuri ja niin paljon taitoa ja leveyttä, että on vaikea pitää yhtäkään toista joukkuetta tämän lohkon suosikkina, Tuovi arvioi.

Vuoden 2022 kisaisäntiin lukeutunut ja pitkää arvokisaputkea pelaava Georgia luottaa kokemukseen, jota miehistössä edustavat mm. vanhat tutut isot miehet Giorgi Shermadini ja Lassi Tuovin komennossa Virtus Bolognassa pelaava Tornike Shengelia.

Lohkon jokerikorttina Tuovi pitää Tanskaa, jolla on koossa yllätyskypsä ryhmä kahden Euroliiga-pelaajansa, niin ikään Tuovin alaisuudessa Bolognassa pelaavan Gabriel ”Iffe” Lundbergin ja Olimpia Milanon Shavon Shieldsin johdolla.

- Georgialla puhuu kokemus ja Tanska on todella yllätyskypsä. Tanska oli jo edellisissä EM-karsinnoissa heiton päässä tiputtaa Liettuan EM-kisoista, ja heidän kokeneimmat pelaajansa ovat parhaassa iässä. Tämä tuo lohkoon ja helmikuun kotimaaotteluumme erittäin mielenkiintoiset lähtökohdat.

Susijengin karsinnat alkavat perjantaina 23.2. vierasottelulla Belgradissa. Ikkuna huipentuu maanantai-iltana 26.2. Espoo Metro Areenalla otteluun Tanskaa vastaan. 

- Lähdemme yksi harjoitus ja yksi peli kerrallaan pelaamaan susikoripalloa ja jatkamaan siitä, mihin Okinawan MM-jatkosarjassa jäätiin. Toivottavasti saamme Sudenpesään täyden kotiyleisön tuen Tanskaa vastaan.

Susijengi helmikuun EM-karsintaikkunassa 19.-26.2.2024

 

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2023-24

4

Aatu KIVIMÄKI

186

1997

Tigers Tübingen (GER)

9

Sasu SALIN

191

1991

Lenovo Tenerife (ESP)

12

Luukas VAARA

207

2001

Salon Vilpas

14

Henri KANTONEN

198

1997

M Basket Mazeikiai (LTU)

18

Mikael JANTUNEN

204

2000

Paris Basketball (FRA)

19

Elias VALTONEN

200

1999

BAXI Manresa (ESP)

20

Alexander MADSEN

208

1995

CB Andorra (ESP)

21

Edon MAXHUNI

188

1998

Le Portel (FRA)

34

Jacob GRANDISON

198

1998

free agent

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

1993

Saint-Chamond (FRA)

37

Olavi SUUTELA

204

2006

HBA-Märsky, Helsinki

41

Topias PALMI

196

1994

Karhu Basket

42

Daniel DOLENC

205

1993

M Basket Mazeikiai (LTU)

43

Max BESSELINK

202

2002

Belfius Mons-Hainaut (BEL)

44

Remu RAITANEN

206

1997

CB Caceres (ESP)

Valmennusjohto & staff

Päävalmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Teemu RANNIKKO
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Valmentaja Kim FORSBLOM
Fysioterapeutti Atso LIESMALA
Team manager Jussi LAUKKONEN
Lääkäri Aleksi KALLIONIEMI
Urheilujohtaja Henrik DETTMANN
Tiedottaja Hippo TAATILA
Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ

 
15.12.2024 11:08 Susijengi

Jansson johdatti Heidelbergin Bundesliigan kärkeen

Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

9.12.2024 07:26 Susijengi

Voittoisa Valtonen säkitti 17 pistettä, Jantusen Paris Basketball peittosi hallitsevan mestarin

Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.

8.12.2024 10:13 Susijengi

Little lähenteli tripla-tuplaa Utahissa

Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).

7.12.2024 10:35 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin voittoputki Euroliigassa jo kymmenen ottelun mittainen

Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).

5.12.2024 10:00 Susijengi

EM-kotikisojen Weekend Passit nyt myynnissä

EM-kotikisoihin Tampereelle on tullut uusi lippupaketti, Weekend Pass. Se sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin, mukaan lukien kaksi Susijengin ottelua.

4.12.2024 12:25 NCAA

Miro Little monipuolisella pelipäällä – Mustapha Amzil uuteen piste-ennätykseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.

4.12.2024 11:00 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kiilasi Euroliigan kärkeen

Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

Näytä lisää vastaavia