27.2.2023 08:00 Elsa Lemmilä on jatkanut siitä mihin edellisellä kaudella jäi. Siitä palkintona oli valinta tammikuun kuukauden vahvimmaksi. Pelaaja haluaa kuitenkin jatkaa kehittymistään.
Lemmilä valittiin tammikuussa Naisten Korisliigan kuukauden vahvimmaksi. 18-vuotias pelaaja pääsi jo viime vuonna pelaamaan isossa roolissa ja kauden päätteeksi hänet valittiinkin vuoden tulokkaaksi.
- Henkilökohtaiseen suorittamiseen olen tyytyväisempi kuin viime kaudella. Olen kehittynyt paljon ja pysynyt terveenä, Lemmilä sanoo.
Voima, kovuus ja syöttäminen olivat ennen kauden alkua osa-alueita, joissa Lemmilä halusi kehittyä. Hän on mennyt näissä asioissa eteenpäin ja on siihen tyytyväinen. Myös kehityskohteita nuorelta pelaajalta löytyy.
- Haluan tietysti kehittyä vielä monissa asioissa, mutta tällä hetkellä suurimmat niistä ovat heittäminen, kestävyys sekä nopeus.
Tällä hetkellä Honka on ylemmän jatkosarjan kolmannella sijalla. Kauteen on mahtunut hienoja voittoja, mutta myös tappioita.
- Meillä oli tälle kaudelle uusi joukkue. Se on ehkä näkynyt joissakin peleissä. Olemme kuitenkin kauden aikana hitsautuneet paremmin yhteen ja pelit ovat sujuneet hyvin, Lemmilä kertaa.
Nuoresta iästään huolimatta Lemmilä on ehtinyt jo debytoimaan maajoukkueessa. Se on ollut hänelle hieno kokemus.
- Ei ole mitään hienompaa kuin päästä pelaamaan niiden pelaajien kanssa, joita olen jo pitkään seurannut. Kentän ulkopuolella oli erittäin mukava ympäristö, jossa oli helppo olla. Heti tuli sellainen fiilis, että kuulun joukkueeseen.
Honka on tunnettu vahvasta juniorityöstään ja 18-vuotias pelaaja kehuukin seuran ympäristöä.
- Hongassa löytyy sopiva taso jokaiselle pelaajalle. Aina on myös mahdollisuudet edetä seuraavalle tasolle ja kehittyä pelaajana. Tukiverkko seurassa on myös loistava. Aina on tarjolla apua ja kannustusta.
Suoraa tavoitetta omalle uralleen Lemmilällä ei ole. Tavoite on kuitenkin pelata mahdollisimman korkealla tasolla.
- Haluan pelata niin korkealla tasolla, kuin pystyn ja tietysti pysyä terveenä mahdollisimman pitkään, hän päättää.
BC Nokian naiset on solminut loppukautta koskevan sopimuksen kokeneen valmentajan, Miikka Sopasen, kanssa. Sopimus sisältää option myös ensi kaudesta.
Torpan Poikien Taru Tuukkanen ylsi viime viikolla kahteen rajapyykkiin, kun hänelle tuli täyteen 300 pelattua runkosarjaottelua sekä 5000 pistettä runkosarjassa.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.
Kotkan Peli-Karhut vieraili illan ainoassa ottelussa Helsingissä HBA:n. PeKa vei ottelun nimiinsä 104-83.
Belgialainen Castors Braine maksoi kalavelkojaan keskiviikkona, kun se kaatoi Peli-Karhut tiukan taiston jälkeen 80–87 (42–42).
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Illan voittajia olivat EBT, Kouvottaret, ToPo sekä HBA.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Päivän otteluista voitot kirjattiin sarjan neljän kärjelle, kun PeKa, ToPo, Pyrintö ja Kouvottaret kasvattivat voittosaldojaan.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat PeKa ja Honka.
Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Naisten Korisliigan voittajia tänään olivat korkeimmin sijoittuneet joukkueet Pyrintö, PeKa ja ToPo.