18.4.2025 20:35 ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.
Magdalene Agyei palkittiin ToPo:n parhaana. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga
ToPo vei finaalien avausottelun Helsingissä. Voitto kirjattiin heille 76-73.
Ensimmäinen puoliajalla peli oli tarkkaa ja intensiivistä molemmissa päädyissä. Erot eivät päässeet kasvamaan suuriksi. Anna Gardziella heitti ToPo:n kahdeksan viimeistä pistettä puoliajalla ja johdatti helsinkiläiset tauolle 35-31 johdossa.
Kolmannella jaksolla ToPo pystyi kasvattamaan johtonsa hetkellisesti kaksinumeroiseksi. Vierasjoukkue lopetti kuitenkin paremmin ja kiri jakson päätteeksi johdon kolmeen pisteeseen.
Peli-Karhujen nousu jatkui myös päätöskympin alussa, kun joukkue puolusti loistavasti ja pystyi pakottamaan emännät menetyksiin. Lopussa johtoasema vaihtui tiuhaan tahtiin.
Ratkaisu nähtiin vasta viimeisellä minutilla, kun Taru Tuukkanen onnistui ensin hyökkäyksessä ja toisessa päässä Magdalene Agyei torjui vieraiden aikeet.
- Saimme lopussa hyvät onnistumiset. Meillä oli jo hyvä johto, mutta päästimme PeKa:n takaisin mukaan. Onneksi saimme lopussa tehtyä tärkeät korit ja se riitti voittoon tänään, Tuukkanen kommentoi Ruudun haastattelussa.
Agyei teki tupla-tuplan 16 pisteellä ja 12 levypallolla. Carmen Tyson-Thomas pussitti 21 pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa. Tuukkanen oli 15/9/7 koriin johtanutta syöttöä oli varma pallon kanssa läpi ottelun. Lauren Heard heitti 19 pistettä vieraille.
Seuraavan kerran joukkueet kohtaava maanantaina Kotkassa. Pallo nousee ilmaan klo 18:30.
Tapiolan Honka ja EBT ratkaisivat pronssin kohtalon Tapiolan Liikuntahallilla. EBT oli vieraskentälllä lähes pitelemätön ja vei pronssiset mitalit 78-46.
EBT osoitti heti ottelun alussa, että se haluaa päättää kautensa mitaliin. Se piti Hongan pihdeissään etenkin ensimmäisellä jaksolla, joka päättyi vieraille 25-9. Joukkueen johto kasvoi entisestään ennen puoliaikaa ja se pääsi tauolle 24 pisteen johdossa.
Vaikka Honka pystyi toisella puoliajalla parantamaan, ei se missään vaiheessa kyennyt enää taistelemaan mitalista.
- Pelasimme joukkueena tosi hyvin. Heitimme hyvin ja veimme levypallot. Onnistuimme tänään kaikessa, missä halusimme, Nicole Ogun sanoi.
EBT:n puolustus oli vahvaa läpi ottelun ja Hongan heittoprosentti jäi sen johdosta matalaksi.
- Lähdimme kauteen sillä ajatuksella, että meillä on resurssit ottaa kaksi amerikkalaista kevätkaudelle, jos näyttäisi siltä että sarjapaikka olisi vaarassa. Vuodenvaihteessa jo näytti ettei tälle ollut tarvetta. Asetimme itsellemme eri tavoitteita, joista kovin oli että olisimme puolivälierissä kilpailullisia. Onnistuimme viemään puolivälieräsarjan ja voitimme tänään. Ylitimme unelmatavoitteemme, joten kausi on kaiken kaikkiaan nappisuoritus, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman kertasi.
Kaikki vierasjoukkueen pelaajat ylsivät pisteille. Nicole Ogun teki tupla-tuplan 19 pisteellä ja 14 levypallolla. Sanni Tuomisto ja Venla Määttänen pussittivat 12 pistettä. Cierra Walker heitti emännille 14 pistettä.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.
Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.
Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.
Naisten Korisliigassa pelattiin välierien toiset ottelut. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissa 2-0 johtoon.
Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun valinta on Espoo Basket Teamin Erika Mace.
Naisten Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyi Helsingissä. ToPo siirtyi ottelusarjassa johtoon, kun se vei ottelun 93-86.
Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräsarja käynnistyi Peli-Karhujen voitolla. Kotkalaisjoukkue puolusti kotikenttää onnistuneesti 81-77.
Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5.4. Peli-Karhujen ja Espoo Basket Teamin kohtaamisella. Torpan Pojat ja Tapiolan Honka aloittavat oman sarjansa sunnutaina 6.4. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan neljäs välieräjoukkue on selvillä, kun EBT kaatoi Kouvottaret vieraskentällä jatkoajan jälkeen 78-74. Aiemmin välieräpaikkansa olivat varmistaneet PeKa, Honka ja ToPo.