20.11.2024 09:57 EM-karsintalohkon hännille helmikuun karsintaikkunan kahdella tappiollaan tipahtanut Georgia hakee marraskuun kahdessa maaottelussaan Susijengiä vastaan kurssinkorjausta selkä seinää vasten. Euroliiga-tähti Tornike Shengelia ja Teneriffan kolossi Giorgi Shermadini muodostavat tuttuun tapaan rungon joukkueelle, jonka uutena vahvistuksena nähdään Espanjan liigan Saski Baskonian amerikkalaispelinrakentaja Kamar Baldwin.
Toko heittää, Toko syöttää - Tornike Shengelia on Georgian kaikki kaikessa. Kuva: FIBA Europe.
Sijoituttuaan kesällä 2023 Okinawan MM-kisoissa 16. sijalle Georgian maajoukkue siirtyi uuteen aikakauteen valittuaan serbialaisen Aleksandar Dzikicin päävalmentajakseen.
Dzikicin aikakausi alkoi yskähdellen helmikuun tappioilla Tanskaa ja Serbiaa vastaan, eikä joukkueen peli ollut uomissaan vielä Riian olympiakarsintaturnauksessaan sen jäädessä oman alkulohkonsa jumboksi. Koska yhteiset harjoitusviikot ovat niin ikään olleet joukkueella kortilla, on varsin todennäköistä, että Georgia turvautuu vanhaan ja hyväksi havaittuun pelitapaansa.
- Ihan mielettömän nopeaa koripalloa Georgia ei ole uuden valmentajansa alaisuudessa pelannut. Lisäksi täytyy muista, että olympiakarsinnoissa pelanneet NBA-pelaajat eivät EM-karsinnoissa ole mukana, kun taas kaikille suomalaisille tuttu Giorgi Shermadini (216 cm) on, Susijengin valmentaja Teemu Rannikko muotoilee.
- Odotettavissa on, että Georgia pelaa hyvin vahvasti yksilöidensä kautta. Tornike Shengelia tulee työntämään isona pelaajana palloa avoimella kentällä, hakemaan 1-1-tilanteita korin läheisyydessä ja heittämään kaukaa. Shermadini taas haluaa tuttuun tapaan viimeistellä vasemman olkapään yli ja viimeistellä hyökkäyslevypalloista.
Jokerikorttina Georgian kokoonpanoon on saapunut toissa viikolla maan passin saanut amerikkalainen Kamar Baldwin, joka on kuluvalla kaudella viimeistellyt Saski Baskonialle Espanjan liigassa 5,6 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.
- Baldwin saapui eilen Helsinkiin ja on kohdannut uudet maajoukkuekaverinsa nyt ensimmäistä kertaa. Hän on ilman muuta varteenotettava Euroliiga-tason pelaaja, mutta samalla on oma kysymyksensä, kuinka paljon Georgia laskee hyökkäyspäätään hänen varaansa näin lyhyellä valmistautumisajalla.
Kysyttäessä voiton avaimista Rannikko alleviivaa, että Susijengille tärkeintä on päästä pelaamaan itsensä näköistä peliä.
- Meidän on päästävä juoksemaan kenttää kuten Susijengi parhaimmillaan juoksee. Siihen pystyäksemme meidän pitää olla puolustuksessa aggressiivisia ja osuttava kaaren takaa, kuten aina isokokoisia joukkueita vastaan. Toivottavasti saadaan puolustukseen lisäbuusti kotiyleisöltä.
Susijengi ja Georgia kohtaavat Espoo Metro Areenalla torstaina 21.11. klo 18.30 alkaen. Liput otteluun täältä!
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
Kamar BALDWIN |
185 |
1997 |
Saski Baskonia (ESP) |
Rati ANDRONIKASHVILI |
193 |
2001 |
VEF Riga (LAT) |
Giorgi OCHKHIDIZE |
192 |
2004 |
BC Kutaisi (GEO) |
Luka LIKLIKADZE |
194 |
2003 |
BC Tkibuli Orbi (GEO) |
Luka MAZIASHVILI |
190 |
2000 |
Amra Gagra (GEO) |
Mate KHATIASHVILI |
192 |
2008 |
Baskonia B (ESP) |
Mate KAVLASHVILI |
187 |
2008 |
TSU Tbilisi (GEO) |
Duda SANADZE |
196 |
1992 |
Anorthios (CYP) |
Kakhaber JINTCHARADZE |
197 |
1993 |
Al-Rayyan (QAT) |
Aleksandre PHEVADZE |
202 |
1998 |
BC TSU (GEO) |
Tornike SHENGELIA |
207 |
1991 |
Virtus Bologna (ITA) |
Beka BURJANADZE |
201 |
1994 |
CB Coruña (ESP) |
George KORSANTIA |
203 |
1998 |
BC Kutaisi (GEO) |
Ilia LONDARIDZE |
206 |
1989 |
BC Batumi (GEO) |
Giorgi SHERMADINI |
216 |
1989 |
Lenovo Tenerife (ESP) |
Eurooppalaisen koripallon jättiläisiin lukeutuva Serbia oli odotetun vahva sunnuntai-illan EM-karsintaottelussaan Belgradissa ja nuiji Tanskan maanrakoon pistein 98–51 (50–28). Voitollaan Serbia varmisti paikkansa ensi kesän EM-kisoissa. Toinen EM-kisapaikkansa sunnuntaina varmistanut joukkue on Liettua.
Susijengi aloitti sunnuntain EM-karsintaottelun Tbilisissä mainiosti kolmoskaaren takaa, mutta hyytyi ottelun edetessä täysin kaaren takaa. Hyökkäyspään murheet huuhtoivat päätösjaksolla terävän taisteluilmeen tiehensä ja Georgia kuittasi 81–64-voiton Tornike Shengelian ja Kamar Baldwinin onnistumisilla.
Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.
Susijengi ja Georgia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun. Susijengissä nähdään sunnuntaina miesten maaotteludebyytti, kun Salon Vilppaassa erinomaisen syyskauden pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen A-maaottelunsa.
Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.
Marraskuun EM-karsintaikkunan ensimmäinen ja kaikkiaan kolmas EM-karsintakierros sujui pitkälti ennakkosuosikkien merkeissä. Susijengin kanssa samassa lohkossa pelaava Serbia takoi Tanskan kanveesiin Kööpenhaminassa, kun taas Viro osoitti toipuneensa Jukka Toijalan lähdöstä peittoamalla Puolan Wloclawekissa.
Susijengin päättyvän vuoden toinen kotikentällä pelattu EM-karsintaottelu päättyi selkä seinää vasten pelanneen Georgian voittoon. Susijengi johti kahteenkin otteeseen kymmenellä pisteellä, mutta aamuyöllä Helsinkiin lentänyt Tornike Shengelia nakutti neljä kolmosta päätösjakson alussa ja takasi siten Georgialle riittävän selkänojan matkalla 83–90 (48–43) -voittoon 4243 katsojan edessä.
Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.
Susijengi ja Georgia ovat vahvistaneet 12-henkiset miehistönsä torstai-illan EM-karsintaotteluun. Joukkueet kohtaavat Espoo Metro Areenalla klo 18.30. Ottelu televisioidaan JIM-kanavalla ja Ruutu-palvelussa.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.