Daniel Jansson hakee Ulmin kanssa positiivista päätöstä kaudelle

28.5.2020 21:01 Saksan Bundesliiga teki päätöksen kauden jatkosta ja sarja pelataan loppuun turnausmuotoisena. Ulmin apuvalmentaja Daniel Jansson odottaa turnauksesta mielenkiinnolla.

Daniel Jansson toimii Ulmin apuvalmentajana. (Kuva: Harry Langer)

Bundesliigan lopputurnaus pelataan kymmenen joukkueen kesken, jotka on jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon. Lohkossa joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen, jonka jälkeen lohkojen neljä parasta etenevät pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä otteluparin voittaja ratkaistaan kahden ottelun yhteistuloksella.

- Tosi kiva, kun on tällainen turnaus. Kaikki ovat innoissaan päästä pelaamaan, Jansson kertoo.

Bundesliiga on ollut reilut pari kuukautta tauolla ja samaan aikaan myös joukkueet ovat kokeneet muutoksia. Jotkut amerikkalaisvahvistukset ovat jääneet kotimaahansa ja samalla joukkueet ovat vahvistaneet rivejään uusilla pelaajilla.

- Yksi kysymys on, että miten joukkueet kasaavat itsensä. Näitä pelejä ei pelata täysin samoilla joukkueilla kuin runkosarjaa.

- Meillä on kolme uutta pelaajaa ja puolet vahvistuksista eivät tulleet takaisin. Muutkin joukkueet ovat hankkineet uusia pelaajia tätä turnausta silmällä pitäen, Jansson valottaa.

Koronapandemian aikana joukkueharjoittelu oli mahdotonta ennen kuin Saksassa höllennettiin rajoituksia ja joukkueet pääsivät valmistautumaan kauden huipennukseen.

- Ei sitä paljon muuta pystynyt tekemään kuin olemaan himassa. Pelaajat olivat sen verran ammattimaisia, että keksivät keinoja harjoitella sen aikana.

Alussa Ulm pääsi harjoittelemaan pienryhmissä, mutta osavaltioiden erilaiset käytännöt rajoitusten suhteen keskeyttivät harjoitukset hallissa. Ulm sijaitsee Baden-Württenbergin osavaltiossa, mutta joukkueen harjoitushalli on Baijerin puolella.

- Alussa harjoittelimme pienryhmissä, kun se oli osavaltiossamme mahdollista, mutta hallimme oli Baijerin puolella ja siellä oli Saksan tiukimmat rajoitukset siihen aikaan. Poliisi tuli kerran ystävällisesti pysäyttämään harjoituksemme ja käskivät lopettamaan ja hakemaan lupaa kaupungilta pienryhmäharjoitteluun. Kun saimme luvan, niin silloin Bundesliigalle tuli muutenkin lupa alkaa harjoitella pienryhmissä.

Danny Jansson siirtyy seuraavaksi Tigers Tübingenin päävalmentajaksi. (Kuva: Harry Langer)

Lopputurnaus on Janssonin viimeinen työtehtävä Ulmissa, sillä hän siirtyy seuraavaksi Tigers Tübingenin päävalmentajaksi. Vaikka uudet työkuviot siintävät jo lähitulevaisuudessa, on Janssonin keskittyminen edelleen Ulmissa.

- Tässä joutuu vähän hoitamaan Tübingenin juttuja, mutta olen joka päivä Ulmin hallilla ja olen Ulmin työntekijä kesäkuun loppuun saakka ja työt Tübingenissa alkavat sitten heinäkuun alussa.

Ulmin runkosarja ei mennyt aivan odotusten mukaan, sillä se oli sarjan keskeytyshetkellä kymmenentenä. Ulmilla onkin lopputurnauksessa mahdollisuus päättää kausi positiivisesti.

- Mennään peli kerrallaan. Meillä on hyvät työkalut ja vahvistimme joukkuettamme hyvillä pelaajilla. Aika lailla kaikilla kokoonpanot ovat muuttuneet ja tässä lopputurnauksessa on selkeä yllätysmomentti. Omalta osaltamme pyrimme päättämään kauden mahdollisimman pirteästi.

Ulm pelaa ”suomalaislohkossa”, jossa ovat lisäksi Petteri Koposen Bayern München sekä Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Crailsheim Merlins. Muut joukkueet ovat Oldenburg ja Göttingen. Lopputurnaus pelataan Münchenissä 6.6.-28.6.

Henkilöt

 
9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

Näytä lisää vastaavia