17.4.2020 13:32 Jo pitkät tovit Saksassa viipynyt Kouvolan Kouvojen kasvatti Daniel Jansson, 40, siirtyy Saksan Pro A -liigaa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi. Kesken kaiken päättyneellä 2019-20-seurajoukkuekaudella Jansson toimi Bundesliigaa ja Eurocupia pelanneen Ratiopharm Ulmin miesten edustusjoukkueen apuvalmentajana.
Daniel Jansson kääntää uuden luvun valmentajanurallaan. Kuva: Oma Design.
Lähes 70-vuotisen historiansa aikana Tübingen ehti pelata 14 perättäistä kautta Saksan Bundesliigaa ennen tipahtamistaan kakkostasolle Pro A:han kaudeksi 2018-19.
Tübingen on käynnistänyt vastikään uuden pitkän tähtäimen nousuprojektin, joka perustuu ennen kaikkea nuorten saksalaisten prospektien kehittämiseen. Projektin päävalmentajaksi valittiin Jansson, jonka meriitit juniorivalmentajana saksalaisessa koripallossa ovat kiistattomat.
- Olen valtavan ylpeä siitä, että sain mahdollisuuden olla osana näin mahtavaa organisaatiota ja näin pitkään. Samalla olen hyvin ylpeä myös siitä mitä saimme Ulmissa aikaiseksi: Seura on ehdottomasti vakiinnuttanut paikkansa Euroopassa eräänä parhaista akatemioista, ja viime kausi Bundesliigassa ja Eurocupissa avasi silmät monella tavoin uudelleen, Jansson kommentoi.
Jansson luonnehtii kuutta vuotta Ulmissa hedelmälliseksi. Pitkä aikakausi yhdessä seurassa synnytti kuitenkin janon uusien haasteiden pariin.
- Kuusi vuotta Ulmissa on pitkä aika. Tübingen osoitti pitkään kiinnostuksensa minun palkkaamisekseni, ja kun puhuimme seuran kanssa heidän uudesta kurssistaan ja pitkäaikaisesta projektista, myös oma kiinnostukseni heräsi. Samalla täytyy muistaa, että Tübingen on Ulmille erittäin rakas paikallisvihollinen, ikään kuin pikkuveli, joten alusta asti molempien seurojen johdot olivat mukana keskusteluissa. Avoimuus ja ennenkaikkea Ulmin tuki helpottivat valtavasti vaikean päätöksen tekoa.
Saksassa, kuten muuallakin Euroopassa, tieto seurajoukkuekauden 2020-21 alkamisesta on vielä täysin hämärän peitossa, eikä sen parempaa tietoa ole kevätkauden 2020 jatkosta tai tulevasta kesäharjoittelusta.
- Tämän hetken tilanne on kaikkialla äärimmäisen vaikea, ja toki se heijastuu myös Tübingenin organisaatioon. Valmentajia ja työntekijöitä on lomautettu, ja samalla valtava epävarmuus ja -tietoisuus vallitsee toiminnan ympärillä. Näissä vallitsevissa olosuhteissa voi kuitenkin piillä myös mahdollisuus, Jansson avaa.
- Tübingenin menestyksekkäät kaudet ovat usein perustuneet äärimmäisen onnistuneisiin ulkomaalaishankintoihin, mutta kaikki ymmärtävät että se ei pitkässä juoksussa ole pysyvä ratkaisu. Toivottavasti pystyisimme hissukseen rakentamaan seuran uuden filosofian ja toimintatavat niin, että seurasta tulisi tasaisemmin menestyvä organisaatio. Tarkoitus olisi löytää ylöspäin suuntaavia pelaajia, jotka voisivat sitoutua projektiin myös pidemmäksi aikaa. On pidemmän päälle rankkaa rekrytoida täysin uusi joukkue joka vuosi. Ainakin se on varmaa, että paljon on töitä tehtävänä.
Jansson on viihtynyt Saksassa jo runsaan puolen vuosikymmenen ajan. Hän siirtyi saksaan kesällä 2014 Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkueen päävalmentajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin, 2016, hänet palkittiin ansioistaan Saksan U19-liigan (NBBL) vuoden valmentajana joukkueen edettyä liigan Final Fouriin.
Vuonna 2017 pelkistä nuorista saksalaispelaajista koostuva Ulmin akatemiajoukkue eteni Janssonin johdolla Saksan Pro B -liigan mestaruuteen, jolloin Jansson valittiin vuoden valmentajaksi. 2018 Ulm eteni jälleen NBBL:n Fouriin ja 2019 Jansson palkittiin Kurt Siebenhaar -palkinnolla merkittävästä juniorityöstä Baden-Wurttembergin alueella.
Janssonin suojatteja Ulmin akatemiajoukkueessa ovat vuosien aikana olleet mm. Chrissi Phillips, Marcell Pongo ja David Krämer. Ulmin nuoriin suojatteihin lukeutuu myös Killian Hayes, joka on kärkiehdokkaita tulevassa NBA:n varaustilaisuudessa.
Suomessa Jansson on tehnyt tähänastisen valmentajauransa PuHu Junioreissa, missä hän työskenteli myös toiminnanjohtajana, sekä Suomen juniorimaajoukkueissa. Pelaajaurallaan Jansson edusti PuHua ja Porvoon Tarmoa kolmella Korisliiga-kaudella. Nuorisomaaotteluita hänelle on pelaajana kirjattu 24 kappaletta 4,1 pisteen keskiarvolla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.