29.9.2018 19:23 Suomalaisvalmentajilla Daniel Janssonilla ja Anton Miroloybovilla on edessään mielenkiintoiset kaudet. Jansson aloittelee saksalaisen Ulmin organisaatiossa uutta rakennusprojektia ja Mirolybov hyppäsi luxemburgilaisen US Basket Racingin peräsimeen.
Anton Mirolybov valmentaa Luxemburgissa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Jansson on viidettä kauttaan Bundesliigaseura Ulmin organisaatiossa ja luotsaa seuran akatemiajoukkuetta Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ProB:ssä. Janssonin päätehtävänä on hioa nuorista pelaajalupauksista timantteja. Edellinen kehitysprojekti huipentui viime kaudella ProA:ssa, jonka jälkeen uusi projekti alkaa nyt ProB:ssä.
- Tässä mennään vähän kuin lukion opettajana, että kun pelaajat pääsevät tiettyyn ikään, niin he jatkavat sitten jatko-opiskeluihin tai töihin. Meiltä on neljän viimeisen vuoden aikana päässyt 11 pelaajaa pelaamaan ammatikseen. Viime kauden aloitusviisikosta meiltä jatkaa kaksi ja kolme lähti. Meillä on nyt pääasiassa 1999-2001 ikäluokan pelaajia. Tilanne on vähän sama kuin silloin, kun tulin tänne. Silloin meillä oli 1997 ikäluokka ja se on nyt lähtenyt, Jansson kertoo.
OrangeAcademy nimeä kantava joukkue pelasi viime kaudella ProA:ssa, mutta putosi kauden päätteeksi. Jansson ei näe putoamista huonona asiana.
- Jo heti kättelyssä on tullut selväksi, että ProB on meille hyvä sarjataso lähteä rakentamaan tätä uudestaan. ProA:han ei olisi ollut järkeä lähteä tällaisella joukkueella.
Vaikka joukkueen pääpaino on pelaajakehityksessä, niin Jansson ei sivuuta myöskään tulostavoitteita. Pelaajakehitykseen kuuluu myös voittamisen opettelu.
- Me viemme hommaa eteenpäin ja yritetään kehittyä pelaajina ja sitä kautta ryhmänä. Mielestäni pelaajakehitykseen kuuluvat kilpailun sisäistäminen ja voittojen tavoittelu. Pyrimme maksimoimaan tuloksen, mutta kehitys tapahtuu oman systeemin ja pelaamisen kautta. Kun asiat tehdään hyvin, niin sitä kautta sitten tulevat voitot ja tulokset. On tärkeä, että pelaajille rakentuu myös voittajamentaliteetti, muistuttaa Jansson.
OrangeAcademy Ulm aloitti kautensa selvällä 68-54 (44-18)-voitolla Löwenistä.
Mirolybov valmensi viime kaudella Saksan ProA:ssa Kirchheimin joukkuetta. Täksi kaudeksi hän otti uuden askeleen urallaan, kun hän teki sopimuksen luxemburgilaisen US Basket Racingin kanssa. Edustusjoukkueen valmentamisen lisäksi Mirolybov konsultoi myös seuran junioripuolta ja auttaa kehittämään sitä.
- Saksassa päätös siitä etten jatka, jäi aika myöhäiseksi. Sen jälkeen Luxemburgista tuli tarjous, joka tarjosi parhaan paketin. Tämä on vähän erilainen projekti kuin mitä olen tehnyt viime aikoina, mutta saan tehdä edelleen sitä mitä rakastan, Mirolybov valottaa.
Pienenä maana Luxemburgin koripallo on edelleen varsin kehittyvässä tilassa. Omat haasteensa Mirolyboville asettaa se, että joukkueessa ei ole juuri täyspäiväisiä koripalloilijoita.
- Luxemburgissa koripallo toimii edelleen amatööripohjalta, vähän samalla tavalla kuin Suomessa 1990-luvun lopussa. Joukkueissa on yleensä pari ammattilaista ja loput sitten opiskelevat tai ovat töissä. Pelaajat ovat kuitenkin erittäin motivoituneita ja haluavat harjoitella. Olen innoissani heidän asenteestaan harjoitella ja kehittyä.
- En ole viime aikoina tottunut siihen, että aamuharjoituksissa on pari pelaajaa ja iltaharjoituksiin tulee pelaajia miten pääsevät töistä tai opiskeluista. Pelaajat kuitenkin haluavat tehdä töitä ja kehittyä ja se motivoi, Mirolybov toteaa.
Kokeneena ammattilaisena Mirolybov on tuonut oman intohimonsa ja tietotaitonsa joukkueeseen. Yhteen asiaan erityisesti pelaajilla on ollut totuttautumista.
- Vaatimustaso on sellainen asia, joka heille on uutta eivätkä he ole tottuneet siihen. Mielestäni on ihan sama millä tasolla valmennetaan ja pelataan, niin pitää pystyä vaatimaan sekä itseltään että toisilta.
Luxemburgin sarjassa pelaa kymmenen joukkuetta ja sarja jakautuu tammikuussa kahtia kuuden joukkueen ylempään loppusarjaan ja neljän joukkueen alaloppusarjaan. Viime kaudella Racing jäi niukasti kuuden parhaan paikasta.
- Tavoitteena on päästä kuuden joukkoon ja varmistaa pudotuspelipaikka tai muuten loppukausi menee putoamista vastaan taistelemisessa. Meillä on joukkue hieman elänyt ja meidän paras sekä ainoa takamies lähti Saksaan opiskelemaan, joten meillä ei ole oikein takamiestä tällä hetkellä.
Pelaajarekrytointi eroaakin huomattavasti siitä mihin Mirolybov on tottunut. Mirolybov muistuttaa, että uudet asiat lopulta kehittävät myös eniten.
- Paikalliset ovat hyvin seurauskollisia ja täällä on tarkat karenssit ja siirtokorvaukset, joten kun muutama pelaaja lähtee, niin se jättää ison loven joukkueeseen. Se on haaste johon en ole tottunut. On pystyttävä löytämään paikkaaja omista pelaajista ja kehitettävä heitä eikä voi lähteä vain ostoksille. Tässä on uudenlaisia tilanteita ja sitä kautta uudenlaista oppia. Tämä on jälleen opettavainen kokemus ja varmasti opin kauden aikana paljon uutta, miettii Mirolybov.
Mirolybovin Racing kirjautti avausottelussaan 84-70-voiton Spartasta.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.