Kevin Johnson Pyrinnön korin alle

12.8.2018 11:11 Korisliigan Tampereen Pyrintö on löytänyt viimeiseksi amerikkalaispelaajien palapelin palasekseen 34-vuotiaan Kevin Johnsonin. Sisäpelaajana pelaavan 201-senttisen Johnsonin sopimus kattaa pelikauden 2018-19.

Aikanaan Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n kakkostason Humboldt State -yliopistosta valmistunut Johnson aloittaa syksyllä jo yhdennentoista ammattilaiskautensa ulkomailla. Kokenut levypallorohmu on pelannut ammattilaisena mm. Itävallassa, Puolassa, Saksassa, Kyproksella, Taiwanissa, Turkissa ja Kreikassa.

Viimeisimpänä Johnson pelasi keväällä 2017 Puolan pääsarjaa AZS Koszalinissa Kenny Manigaultin seurakaverina. Johnson tilastoi Puolassa 15,8 minuutissa 4,4 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.

- Näin Kevinin ensimmäisen kerran Vegasissa 2010 ja olen yrittänyt saada häntä joukkueeseeni muutamaankin kertaan. Vaikka kaksi edellistä kautta eivät ole olleet kovin kummoisia, hänen otteensa eräällä leirillä Vegasissa tekivät edelleen vaikutuksen, Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo.

- Saamme Kevinistä isoon päähän erittäin hyvän levypallopelaajan. Hän pystyy pelaamaan selkä korille päin tai tarvittaessa astumaan kolmen pisteen kaaren taakse ja heittämään myös sieltä.

Pyrintö on solminut pelaajasopimukset kaudesta 2018-19 Kevin Johnsonin, Eron Harrisin, Jaylon Taten, Kenneth Manigaultin, Antero Lehdon, Petri Heinosen, Osku Heinosen, Ville Haapojan, Lassi Kilpisen ja Justus Kilpisen kanssa.

Asiat

 
7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

5.12.2024 10:38 Korisliiga

Antti Kanervo rikkoi 6000 runkosarjapisteen rajapyykin

BC Nokiaa edustava Kanervo ylsi rajapyykkiin keskiviikon Korisliiga-kierroksella, kun hänen edustamansa BC Nokia vieraili Kauhajoella.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

18.11.2024 09:30 Susijengi

Topias Palmi: ”Viimeiset kolme vuotta on nähty parasta Palmia”

Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.

Näytä lisää vastaavia