5.12.2019 19:00 Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Lapuan Kobrien päävalmentaja Ville Turjalle 500 €:n sakkorangaistuksen
Turjalle tuomittiin kaksi teknistä virhettä ja hänet erotettiin 4.12. pelatusta Kobrat-Pyrintö-ottelusta, kun hän käyttäytyi aggressiivisesti sekä arvosteli loukkaavalla ja halveksuvalla kielellä ottelun erotuomaritoimintaa ottelun aikana.
Kurinpitomenettelyn kannalta oleellista on arvioida Turjan lausumien loukkaavuutta ja epäurheilijamaisuutta. Kurinpitopäällikkö katsoo, että Turjan käyttämät sanamuodot alatyylisellä kiellellä esitettynä täyttävät kurinpitosääntöjen loukkaavan ja halveksivan kielenkäytön kriteerin.
Ilmeisen epäurheilijamaisena on pidetty myös sitä, että hän on jatkanut epäurheilijamaista käytöstä vielä sen jälkeen, kun hänet on jo erotettu pelistä ja hän on ollut poistumassa salista. Tilanteessa käytetty kieli on poikkeuksellisen voimakkaasti alatyylistä ja äänenkäyttö samalla voimakasta.
Lausumat on kohdistettu erotuomarikolmikkoon, ei niinkään kehenkään heistä henkilökohtaisesti, mikä on otettu rangaistuksen mittaamisessa huomioon.
Kurinpitosääntöjen 4 §:n 1 momentin 4. kohdan mukaan voidaan rangaista sitä, joka liiton, alueen tai seurojen toiminnassa käyttää loukkaavaa tai halveksivaa kieltä tai eleitä, jotka saattavat loukata muita toimintaan osallistuvia henkilöitä tai yleisöä sekä 10. kohdan mukaan, joka liiton, alueen tai jäsenseurojen toiminnassa käyttäytyy lainvastaisesti tai muutoin ilmeisen epäurheilijamaisesti.
Edellä olevan perusteella kurinpitopäällikkö määrää Ville Turjalle 500 €:n sakon.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.