Kokenut arvokisakävijä Latvia vilisee Euroliiga-pelaajia

7.8.2020 10:00 Susiladiesin lauantainen ja sunnuntainen vastustaja Latvia on kahdeksat peräkkäiset EM-kisat pelannut joukkue, jolta löytyy viljalti Euroliiga-kokemusta. Susiladiesin apuvalmentaja Niko Hellman mukaan Suomen keskittyminen on vahvasti omassa konseptissa ja Latvian siihen tuomissa haasteissa.

Kahdeksat peräkkäiset EM-kisat pelanneelta Latvialta löytyy runsaasti kokemusta Euroopan huipputasolta. Kuva: FIBA

Latvia on kokenut arvokisakävijä, jonka ensimmäinen esiintyminen EM-tasolla tapahtui vuonna 1999. Kahden karsiutumisen jälkeen latvialaiset ovat sementoineet paikkansa EM-kisoissa vuodesta 2005 lähtien. Yhteensä joukkueella on takanaan kahdeksat peräkkäiset EM-kisat, joissa viime vuosikymmenen paras sijoitus on kuudes vuodelta 2017.

Vuoden 2019 EM-kisoja Latvia emännöi yhdessä Serbian kanssa, mutta menestys jäi odotettua heikommaksi, kun tähtipelaaja Kristīne Vītola loukkaantui ensimmäisessä pelissä jo viiden minuutin jälkeen. Vaikka Latvia selvisi alkulohkosta pudotuspeleihin, niin Ruotsi pudotti punapaidat neljännesvälierissä Riika-areenan 2 250 katsojan edessä.

Arvokisaesiintymiset eivät ole jääneet pelkästään Euroopan tasolle: Latvia on nähty olympialaisissa vuonna 2008 ja viimeisimpänä MM-kisoissa 2018, jolloin joukkue sijoittui kolmanneksitoista.

Arvokisamenestyksen lisäksi TTT Riga heittää oman mausteensa soppaan. TTT Riga on latvialaisen naiskoripallon ylhäinen jättiläinen, jolta löytyy Euroliigan kaikkien aikojen menestyksekkäin historia. Daugava Rigana kansainvälisillä kentillä aiemmin tunnettu joukkue on voittanut Euroliigan  käsittämättömät 18 kertaa, joista viimeisin mestaruus on tosin vuodelta 1982.

TTT Riga on omassa kastissaan Latviassa ja luonnollisesti maan huippupelaajat kerääntyvät joukkueeseen pelaamaan Euroliigaa.

– Heidän oletettu viisikko ja valtaosa penkistä joko pelaavat Euroliiga-tasolla tai ovat pelanneet. Se johtuu pitkälti siitä, että jos he eivät pelaa jossain muussa huippujoukkueessa, niin he pelaavat TTT Rigassa, Hellman kertoo.

Maestro Vītola, Pulvere, Strautmane ja Krēsliņa

Kristīne Vītola on Latvian ensisijainen syömähammas. Kuva: FIBA

Latvian tähtipelaaja on oikeutetusti nelospaikan maestro Vītola, jonka lisäksi runsasta maajoukkuekokemusta viikonloppuna edustavat luotettavat sotaratsut Ieva Pulvere ja Karlīne Pilābere. Nuoremman kaartin pelaajia edustavat Paula Strautmane, Kate Krēsliņa, Ilze Jākobsone ja Karlīne Pilābere, jotka ovat jo keränneet kannuksiaan maajoukkueessa.

Mielenkiintoisia nimiä ovat myös nykyään NCAA:ssa pelaavat ’00-syntyneet Aleksa Gulbe (Indiana) ja Māra Mote (Arizona), jotka ovat olleet Latvian lähivuosien nuorisomaajoukkueiden tähtipelaajia nuorten EM- ja MM-kisoja myöten.

Kokoonpanosta taas puuttuvat mm. sentterikaksikko Aija Klakocka ja Zenta Meļņika sekä Elīna Dikaioulaku (os. Babkina), joka kuuluu Latvian tähtiosastoon Vītolan rinnalla.

Tunnetusti latvialaisille koripalloilijoille pelikovuus tulee jo äidinmaidosta, mikä yhdistettynä joukkueen arvokisa- ja Euroliiga-kokemukseen tekee joukkueen fyysisyydestä kovan palan purtavaksi.

– Meillä tässä kohtaa keskittyminen on oman konseptin toteuttamisessa, mutta siinä jotkut asiat korostuvat. Erityisesti puolustuslevypallopelaaminen on haaste, joka pitää tehdä yhdessä viiden pelaajan voimin, Hellman aloittaa.

– Toinen iso asia on aloitteentekevä puolustuspelaaminen, jotta saamme heidän pelaamisen pois raiteiltaan. Onnistumalla näissä pääsemme juoksemaan kenttää ja pelaamaan koko kentällä molempiin suuntiin, mikä on meidän näköistä koripalloa.

Coach Hellmanin tärpit Latviasta

Kristīne Vītola (196 cm/’91): ”Heidän paras pelaajansa, joka viihtyy nelospaikalla. Pystyy tekemään koreja joka puolelta; korin alta, ajoista ja yhtä lailla kaukoheitoilla kolmen pisteen kaaren takaa.”

Kate Krēsliņa (184 cm/’96) ja Paula Strautmane (185 cm/’97): ”Erittäin vahvarakenteisia kakkos- ja kolmospaikan pelaajia. Monipuolisia pelaajia, jotka ovat varustettu hyvällä kolmen pisteen heitolla ja vahvalla ajouhalla.”

Ilze Jākobsone (168 cm/’94) ja Ieva Pulvere (172 cm/’90): ”Heidän ensisijaiset pallolliset pelaajat. Jākobsonella on käynnissä olevissa EM-karsinnoissa 7,5 syötön keskiarvoja ja Pulvere on tähän saakka mukana ollessaan ollut nokkimisjärjestyksessä hänen edellään. Tähän kaksikkoon meidän tulee saada koko kentän paine ja pelinteko vaikeaksi.”

Latvia Susiladies-maaotteluissa 8.-9.8.2020

Nimi Syntymävuosi Pituus Seura
Ilze Jākobsone 1994 168 Rutronik Stars Keltern (GER)
Jete Nulle 2001 169 BJBS Rīga/Juniores
Dinija Pāvelsone 1998 174 RSU
Ieva Pulvere 1990 172 free agent
Māra Mote 2000 178 Arizona (USA, NCAA)
Kate Krēsliņa 1996 184 TTT Rīga
Ance Aizsila 1994 178 Kangoroes Basket (BEL)
Anita Miķelsone 2001 178 TTT Juniores
Paula Strautmane 1997 185 TTT Rīga
Luīze Šepte 1999 180 BJBS Rīga/Juniores
Eva Indriķe 2001 182 TTT Juniores
Karlīne Pilābere 1990 190 TTT Rīga
Rūta Stiprā (Veidere) 1994 186 SBK Liepāja
Aleksa Gulbe 2000 186 Indiana (USA, NCAA)
Kristīne Vītola 1991 196 Miskolc (HUN)
Marta Miščenko 1995 192 Ibaizabal (ESP)
Anna Rēzija Dreimane 1997 197 Texas A&M (USA, NCAA)
  • Päävalmentaja Mārtiņš Gulbis
  • Valmentaja Matīss Rožlapa
  • Valmentaja Ziedonis Jansons
  • Fysiikkavalmentaja Ivars Ikstens
  • Lääkäri Mārtiņš Pulveris
  • Fysioterapeutti Līga Folkmane-Eglīte
  • Fysioterapeutti Ansis Biedris
  • Joukkueenjohtaja Edijs Eglītis

Henkilöt

 
10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 11:16 Pääjuttu

Suomen aktiivisesti ajama muutos läpi – FIBA uudistaa naisten karsintajärjestelmää

FIBA on hyväksynyt uuden pelijärjestelmän naisten EM-karsintoihin. Suomen pitkään ajama muutos lisää merkityksellisten pelien määrää, tarjoten enemmän kilpailullisia mahdollisuuksia myös muille kuin lopputurnaukseen pääseville joukkueille.

3.12.2024 10:03 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA jatkoivat voittokulkuaan Havaijin miniturnauksessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.

28.11.2024 16:32 Pääjuttu

Ruotsi ja Belgia järjestämään naisten EM-kisoja 2027 yhdessä Suomen ja Liettuan kanssa

Kansainvälinen koripalloliitto täydensi torstaina vuoden 2027 naisten EM-kilpailuiden järjestäjäkatrasta. Aiemmin Suomelle ja Liettualla myönnettyjä kisoja tulevat järjestämään myös Belgia sekä Ruotsi.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

14.11.2024 09:57 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen vahvistamaan Espanjan pääsarjan Osés Ardoi Construccionia

Susiladies-takapelaaja Lotta-Maj Lahtinen on solminut sopimuksen Espanjan pääsarja Liga Femeninassa pelaavan Osés Ardoi Construcciónin kanssa. 24-vuotias Lahtinen siirtyy seuraan Belgian pääsarjasta Castors Brainesta. 

10.11.2024 19:42 Susiladies

Susiladies tarjosi isänpäivän trillerin, EM-unelma elää

Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallin loppuunmyyty katsomo (1083 hlö) sai isänpäivänä nähdäkseen maailmanluokan EM-karsintatrillerin. Susiladies porhalsi avauspuoliskolla 31 pisteen johtoon Bulgariasta, mutta joutui puolustamaan voittoaan vielä tiukimman kautta päätösjaksolla. 85-72-voiton myötä Susiladies säilyttää mahdollisuutensa pelata EM-kisapaikasta vielä helmikuun karsintaikkunassa.

9.11.2024 17:31 Susiladies

Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso: ”Hristova keskipisteenä, tandemparina Hillsman”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.

Näytä lisää vastaavia