Korihait jatkaa ainoana tappiottomana joukkueena – nyt jyrän alle jäi BC Nokia

12.10.2024 21:37 Korihait kaatoi vieraskentällä hallitsevan Suomen mestari BC Nokian 81–98 (41–57). Voiton arkkitehtina toimi viime kaudella Nokialla pelannut Kalle Peltonen.

Kalle Peltonen kuritti vanhaa seuraansa. Kuva: Ella Jalava

BC Nokia muisti tyylikkäästi ennen ottelun alkua Korihaihin siirtynyttä Kalle Peltosta antamalla hänelle mestaruuspelipaidan juhlallisuuksien kera.

Vierasjoukkue Korihait meni menojaan heti ottelun alusta. Parhaimmillaan uusikaupunkilaiset johtivat kolmannella neljänneksellä 22 pisteellä. Vaikka BC Nokia pääsi päätöskympillä parhaimmillaan kahdeksan pisteen päähän, ei voittajasta ollut epäselvyyttä.

Korihait on voittanut kaikki kolme pelaamansa ottelua ja se on ainut tappioton joukkue kolmen ottelukierroksen jälkeen. BC Nokia kärsi puolestaan jo kauden kolmannen tappionsa yhtä monennessa ottelussa.

- Saamme hyviä viisikoita kentälle ja pystymme sekoittamaan niitä. Olemme onnistuneet myös vastustajien skouttaamisessa hyvin alkukauden aikana, toistaiseksi parhaan esityksensä Korihaiden paidassa pelannut Kruz Perrott-Hunt (14/8/5) summasi joukkueen onnistunutta alkukautta.

Korihait onnistui lauantaina laajana rintamana, kun kuusi pelaajaa kirjautti kaksinumeroisen pistesaaliin. Kalle Peltonen rokotti entistä seuraansa 18 pisteen edestä. Nokialaisten valopilkku oli 26 pistettä heittänyt takamies Kahron Ross.

Ottelutilastot >

 
7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

4.12.2024 12:32 Korisliiga

Antero Lehdolle 900 Korisliiga-ottelua täyteen keskiviikkona

Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.

3.12.2024 21:45 Korisliiga

Hongalle ja Kouvoille viidennet voitot – joukkueidensa pistekuninkaina Darius Quisenberry ja Blake Francis

Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.

29.11.2024 22:27 Korisliiga

Vaikeuksia kokenut Korihait kovaan voittoon – Korisliiga palasi tauolta neljällä ottelulla!

Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.

27.11.2024 12:11 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Jeremiah Wood rakastaa elämäänsä Loimaalla ja kehuu nuorten biisonien asennetta ja tunteenpaloa – ”Harjoituksemme ovat kuin taistelukenttä!”

Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

18.11.2024 09:30 Susijengi

Topias Palmi: ”Viimeiset kolme vuotta on nähty parasta Palmia”

Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.

16.11.2024 20:05 Korisliiga

Gustavsonilta huikea puolustuspään suoritus Uudessakaupungissa – Pöllä ja Permanto loistivat Loimaalla

Korisliiga-illassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Andre Gustavson repi riistoja ja juoksi, kun taas Hannes Pöllä otti mittaa Jeremiah Woodista, joka "pelasi jo silloin, kun tyrannosaurukset vaelsivat planeetalla".

Näytä lisää vastaavia