11.11.2019 08:18 Tällä viikolla pelattavaan EM-karsintaikkunaan valmistautuva Susiladies on saanut positiivisia uutisia, kun loukkaantumisesta toipunut Linda-Lotta Lehtoranta, 28, liittyy joukkueen vahvuuteen tänään Kisakallion Susi Training Centerissä.
Lehtoranta loukkaantui viime kevään Naisten Korisliigan finaalien, mutta palasi pelikentille marraskuun alussa. Lehtoranta on voittanut urallaan kolme Suomen mestaruutta, ja hänet on valittu kolmesti Naisten Korisliigan parhaaksi puolustuspelaajaksi. Susiladiesin paidassa pelejä on kertynyt 59 kappaletta.
– Lindan vakavasta loukkaantumisesta palautuminen takaisin pelikuntoon yllätti kaikki. Olemme kiitollisia, että meidän joukkueen yksi parhaimmista puolustajista on ruodussa kahdessa kovassa tehtävässä, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Susiladies kerääntyy Lehtorannan myötä siis 16 pelaajan voimin tänään Kisakallion Susi Training Centeriin, jossa joukkue aloittaa valmistautumisensa kohtaamaan torstaina 14.11. Portugalin vieraissa ja Belgian sunnuntaina 17.11. Tapiolan Liikuntahallilla, Espoossa.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
FIBA on hyväksynyt uuden pelijärjestelmän naisten EM-karsintoihin. Suomen pitkään ajama muutos lisää merkityksellisten pelien määrää, tarjoten enemmän kilpailullisia mahdollisuuksia myös muille kuin lopputurnaukseen pääseville joukkueille.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Kansainvälinen koripalloliitto täydensi torstaina vuoden 2027 naisten EM-kilpailuiden järjestäjäkatrasta. Aiemmin Suomelle ja Liettualla myönnettyjä kisoja tulevat järjestämään myös Belgia sekä Ruotsi.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Susiladies-takapelaaja Lotta-Maj Lahtinen on solminut sopimuksen Espanjan pääsarja Liga Femeninassa pelaavan Osés Ardoi Construcciónin kanssa. 24-vuotias Lahtinen siirtyy seuraan Belgian pääsarjasta Castors Brainesta.
Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallin loppuunmyyty katsomo (1083 hlö) sai isänpäivänä nähdäkseen maailmanluokan EM-karsintatrillerin. Susiladies porhalsi avauspuoliskolla 31 pisteen johtoon Bulgariasta, mutta joutui puolustamaan voittoaan vielä tiukimman kautta päätösjaksolla. 85-72-voiton myötä Susiladies säilyttää mahdollisuutensa pelata EM-kisapaikasta vielä helmikuun karsintaikkunassa.