Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

27.8.2023 07:00 Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

Mikael Jantunen pelaa sunnuntaina uransa 50. miesten maaottelun. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi näytti kypsyttelevän jymy-yllätystä perjantaisen Australia-avausottelun ensimmäisellä puoliskolla, kunnes ennakkosuosikki nykäisi vitosvaihteen silmään.

Jos pelin ensimmäinen 17-minuuttinen edettiinkin Susijengin komennossa, lähti Australia täysin omille kiertoradoilleen kolmannen jakson aikana ja takoi taululle lopulta 26 pisteen eron. Jantusen mukaan eroa oli niin materiaalissa, rutiinissa kuin toteuttamisessakin.

- Kai se jotain kertoo, että viimeisenä Australian joukkueeseen valittu Jack White pelasi viime kaudella NBA:n mestarijoukkueessa. Patty Mills on pelannut melkein viisitoista kautta NBA:ssa, Joe Ingles melkein kymmenen ja Josh Giddey veti melkein tripla-tuplan keskiarvolla Oklahomassa viime kaudella. Onhan siinä ihan hyvät lähtökohdat heillä, Jantunen naurahtaa.

Vaikka Australia on viimeisen parin vuoden aikana tuonut nuorempaa kalustoaan sisään, joukkueen kokemus kovista peleistä näkyi siinä, että Susijengin alkupuoliskon yliotteesta huolimatta ”Boomersin” ote ei kertaakaan herpaantunut.

- Australia ei muuttanut käytännössä mitään hyökkäyksessään, vaikka peli ei oikein lähtenyt heidän osaltaan käyntiin. He vain jatkoivat jauhamista. Ensiksi onnistuivat Mills ja Giddey, sitten koko joukkue pääsi mukaan. Meillä taas alkoi päät painua, kun tuli ohiheittoja ja menetyksiä. Tuollainen suoritusvarmuus tulee nimenomaan kokemuksesta, jatkaa Jantunen.

Jantunen arvioikin, että Australia oli hänen viisivuotisen Susijengi-uransa mahdollisesti vaikein vastustaja.

- Kyllähän Serbia ja Espanja viime vuoden EM-kisoissa oli erinomaisia joukkueita, mutta tuntuisi, että Australia menee heidänkin edelleen. Silti uskon, että jos saisimme pelata uudelleen Australiaa vastaan, pystyisimme haastamaan heidät paljon paremmin.

”Koen itseni ensisijaisesti nuoreksi pelaajaksi”

Australian suurinumeroisesta voitosta huolimatta Susijengillä oli hetkensä.

Joukkueen terävimpien joukkoon kuuluikin nimenomaan Jantunen, joka osoitti olevansa Boomersin NBA- ja Euroliiga-pelaajia vastaan täysin oikeassa paikassa. Jantunen piti pintansa niin pelikovuuden kuin toteutuksenkin kanssa.

- Pelin taso ja nopeus oli ehkä kovempia kuin koskaan aikaisemmin olen maajoukkuepaidassa kokenut. Koen, että henkilökohtaisella tasolla pystyin kilpailemaan australialaisia vastaan pelin edetessä koko ajan paremmin. Ensiksi pitää saavuttaa se taso, jolla voidaan olla heitä vastaan samalla kentällä, ja sitten voidaan alkaa tappelemaan voitosta, Jantunen miettii.

Jantusen otteista näkyi myös kokemus.

Niin kummallista kuin se onkin, maaottelukokemuksella mitattuna on 23-vuotias Jantunen Susijengin kolmanneksi eniten miesten maaotteluita ansioluetteloonsa kerännyt pelaaja Sasu Salinin ja Alexander Madsenin jälkeen.

Tämä on myös korostanut Jantusen roolia viimeisen kahden vuoden aikana.

- Olihan tuo maaottelulukema aika ihmeellinen siihen nähden, että olen edelleen jengin nuorimpia pelaajia, hän nauraa.

- Koen itseni ensisijaisesti vielä nuoreksi pelaajaksi, jolla on tosi paljon opittavaa, mutta olen samalla päässyt oppimaan tässä vuosien aikana aivan erinomaisilta johtajilta, kuten Shawn (Huff), Petsku (Koponen) ja Sasu (Salin). Yritän samaan aikaan oppia ja omaksua uusia juttuja, mutta myös avata suuni, koska tiedän, että jengi kyllä kuuntelee.

Jantunen toimiikin omalla tavallaan sillanrakentajana B-divisioonasta EM-kisojen vakiokävijäksi kasvaneen Susijengin ensimmäisen sukupolven välillä. Suurin ero on se, että alkuperäinen susisukupolvi teki pohjatyön nykyiselle. Jantusen sukupolvi on saanut aloittaa suoraan arvokisatasolta ja niin ollen myös odotukset ovat kovemmat.

- Tämä Petskun ja Shawnin ja muiden sukupolvi teki sen työn, jolla Susijengi nousi B-divarista sille tasolle, jolla pystyttiin voittamaan EM-kisoissa Ranska, Kreikka ja Turkki. Meidän sukupolvi on taas alusta asti tottunut siihen, että me pelataan voitoista Ranskaa, Kreikkaa ja Turkkia vastaan, Jantunen kuvailee ratkaisevaa eroa.

- Eilen tuli kova oppitunti siitä, minkälaista koripallo on maailmanrankingin kolmanneksi parasta joukkuetta vastaan pelatessa, mutta nimenomaan nämä pelit kasvattavat.

”Me ollaan kaikki hyviä kavereita keskenämme”

Palataan vielä Jantusen 50 maaottelun rajapyykkiin Susijengin paidassa.

Vaikka koronapandemia verottikin rajusti maaottelumääriä vuosien 2020-21 aikana, Jantunen saavutti maaottelumääränsä varsin lyhyessä ajassa. Siihen toki auttoi se, että hän debytoi Susijengissä 18-vuotiaana nuorukaisena kesällä 2018.

- Varmaan parhaiten mieleen jäänyt muisto Susijengistä on se, kun pelattiin EM-karsintoja Tshekkiä vastaan Pardubicessä, Shawn Huff otti kaksi virhettä alle minuutissa ja Henkka (Dettmann) komensi mut kentälle. Otin heti kolmosen, joka meni sisään, eli EM-karsintojen pistetili avautui aika nopeasti, Micke hymyilee.

Susijengin runkopelaajaksi Jantunen kasvoi varhain kiitos pelivalmiutensa, -kovuutensa ja -ymmärryksensä. Kun helmikuussa 2021 Susijengi pelasi Tbilisin koronakuplassa ratkaisevia EM-karsintaotteluita, Jantunen lensi yliopistokomennuspaikastaan Salt Lake Citystä asti Kaukasukselle varmistamaan joukkueelleen paikan Prahan ja Berliinin EM-kisoissa.

Puolen vuosikymmenen matkalta riittää muutenkin muistoja. Niistä parhaimpina tietenkin Berliinin voitokas EM-neljännesvälierä Kroatiaa vastaan ja puolivälieräottelu Espanjaa vastaan, unohtamatta Liettuan kaatanutta viime sekunnin voittoa runsaat kolme viikkoa sitten täpötäydellä Tampereen Nokia Areenalla.

- Hyviä muistoja riittää ja toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää. Siltikin ihan parasta Susijengin kanssa ovat olleet ihan vain yhdessä vietetyt päivät ja reissut. Me ollaan kaikki hyviä kavereita keskenämme ja tykätään olla toistemme seurassa.

Tänään sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa pelataan Susijengin Aasian MM-kisaurakan toinen ottelu. Okinawa Arenalla vastaan asettuu MM-kisaisäntä Japani ja kupletin juoni on selvä: Japani on kaadettava, jos Susijengi mielii pelata paikoista ylemmässä MM-jatkosarjassa ja paikasta kahdeksan parhaan joukkoon Manilassa.

- Japani pitää kauheaa vauhtia, vaihtelee puolustusmuotoja ja pistää paljon kolmosia ilmaan. Tuollaisia jengejä vastaan pitää olla kurinalainen, pelata yhdessä ja laitettava pallo liikkeelle. Ei tässä ole mitään muuta kuin yksi tehtävä ja se on hakea voitto kotiin.
 

Japani ja Susijengi kohtaavat sunnuntaina 27.8. klo 15.10 Suomen aikaa (klo 21.10 paikallista aikaa). Ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruutu-palvelussa.

Henkilöt

 
30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

19.8.2023 14:05 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi MM-kisojen kynnyksellä: ”Mennään ja nautitaan!”

Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

24.11.2024 11:07 Susijengi

Susidebytantti Samu Adler: ”Kun pakki luistaa, hyökkäys menee omalla painollaan”

Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.

23.11.2024 11:08 Susijengi

Euroliiga-menestystä maisteleva Mikael Jantunen: ”Edelliseltä Georgian reissulta on hyviä muistoja”

Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.

21.11.2024 11:42 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ollaan luottavaisin mielin illasta”

Susijengin kokeneeseen jaostoon kuuluva Alexander Madsen, 29, pelasi viime kesänä kenties elämänsä parasta koripalloa Valencian olympiakarsintaleirityksessä. Torstaina Madsen ja muu Susijengin iso miehistö on paljon vartijana, kun Susijengi ottaa mittaa Tornike Shengelian ja Giorgi Shermadinin Georgiasta.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

Näytä lisää vastaavia