Miro Little: ”Mä tykkään haasteista”

19.6.2023 10:14 Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 19, ampaisi supernovan tavoin taivaille Suomi-koriksen uutena nuorena tähtenä Susijengin historiallisen EM-kisakesän 2022 aikana. Vuoden verran kokemusta Yhdysvaltain high school -koripallon huipulta hakenut Miro on nyt palannut Suomeen ja valmis astumaan heti suureen rooliin Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

Miro Little ja Susijengi Rising Stars aloittaa kotiturnauksen tänään maanantaina Urhea-hallissa. Kuvat: Ville Vuorinen

Touko-kesäkuun taite sujui Mirolta uutta oppien, sillä hän matkusti Yhdysvaltain syvään etelään Teksasin osavaltion Wacoon tutustumaan tulevaan opinahjoonsa Baylorin yliopistoon ja sen tunnustettuun koripallo-ohjelmaan.

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa Baylor Bears on jo käsite itsessään. Päävalmentaja Scott Drew aloittaa syksyllä jo 21. kautensa joukkueen peräsimessä ja joukkue on päässyt nauttimaan runsain mitoin menestyksestä 10 284 katsojaa vetävällä kotikentällään Paul J. Meyer Arenalla. Bears juhli NCAA:n valtakunnallista mestaruutta viimeksi keväällä 2021 ja voitti Big 12 -konferenssin runkosarjamestaruuden 2022.

Laatu näkyy kaikessa.

- Ihan ensimmäiseksi campukselle päästyäni hoidimme asuntohommani kuntoon, jonka jälkeen kävin läpi ison joukon lääketieteellisiä testejä. Kun lääkintästaffilta tuli vihreää valoa, alettiin treenata, Miro kertailee.

- Aamuseiskalta aloitettiin puntti- ja fysiikkatreenillä, josta siirryttiin suoraan 45-60 minuuttia kestävään lajitreeniin. Harjoiteltiin tosi spesifejä asioita ja niiden asioiden ympäriltä pelattiin 1-1- tai 2-2-pelejä. Vielä iltaisin menin salille treenarin kanssa vetämään henkilökohtaisen workoutin tai heittelemään.

Vaikka NCAA-kauden 2023-24 alkuun on aikaa neljä ja puoli kuukautta ja yliopiston opiskelijat ovat kourallista kesäkurssilaisia lukuun ottamatta kesälomilla, Bearsin koko valmennusjohto ja tulevan kauden pelaajat valmistautuvat jo kauden koitoksiin.

Yhdysvaltain huippujoukkueiden kategoriaan kuuluvaan Baylor Bearsiin liittyminen tuo Miron myös aivan uudenlaisen haasteen eteen. Bearsin takakentällä minuuteista kilpailevat mm. kesän 2024 NBA-draftin kärkivarauksiin uumoiltu Ja’Kobe Walter, viime kauden tulokasryhmässä väläytellyt Langston Love sekä siirtopelaajat Jayden Nunn ja RayJ Dennis.

- Koko valmennusstaffi on ollut treeneissä. Olen jutellut paljon eri valmentajien kanssa ja olemme käyneet kehityskohteita läpi. Tarkoitus on saada pelaajat mahdollisimman valmiiksi ensi kautta varten, Little miettii.

- Mun pelipaikalla on Baylorissa tosi kovia pelaajia ja joka ikisestä peliminuutista pitää kilpailla, mitään ei anneta ilmaiseksi. Mutta niin se on mennyt mun uralla tähänkin asti. Mä tykkään haasteista.

Hurja nousu ikäluokan pelaajarankingissa

Miro Little päätti jättää vuosi sitten viimeisen lukiovuotensa Mäkelänrinteen urheilulukiossa väliin ja siirtyä Yhdysvaltoihin Sunrise Christian Academyyn totuttelemaan amerikkalaiseen pelityyliin.

Kun Little matkusti Prahan ja Berliinin EM-kisanäyttämöiltä uuteen joukkueeseensa, hänen oli todistettava kykynsä uusille joukkuetovereilleen. Muutaman viikon totutteluvaiheen ylä- ja alamäkien jälkeen Miro lunasti paikkansa joukkueen aloittavana takamiehenä. Tie vei huhtikuussa jopa vuotuiseen kansainvälisten teinitähtien tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin.

- Tiesin, että eka kausi Jenkeissä tulisi olemaan tosi haastava, mutta halusin ottaa sen haasteen vastaan. Nyt tiedän tosi paljon paremmin, mitä college-koris tulee olemaan ja mitä siellä tulee odottaa, hän pohtii.

Jo mainitun Nike Hoop Summit -paikan lisäksi Miron edesottamuksista kertoo omaa kuvaansa se, että Sunrise Christian sijoittui Yhdysvaltain valtakunnallisessa rankingissa 8. sijalle suomalainen takamies puikoissaan.

Henkilökohtaisella tasolla Little kohosi viimeisen vuoden high school -pelaajien (v. 2004 syntyneet) Yhdysvaltain rankingissa ikäluokkansa 18.-25. parhaaksi pelaajaksi. Kova suoritus millä tahansa mittapuulla.

- Tiesin kyllä high schooliin lähtiessä, että minulla olisi mahdollisuus näyttää, että pystyisin pelaamaan isoa roolia tuolla tasolla. En kiinnittänyt henkilökohtaiseen rankingiin ihan hirveästi huomiota, mutta onhan tuo nousu osoitus siitä, että jotain on tehty oikein.

Littlen merkitystä joukkueeseensa korostaa myös hänen pelityylinsä. No Ceilings NBA -blogin toimittaja Tyler Metcalf kuvaili Littlen pelaavan kuin ”koutsin poika”; antavan ylimääräisen effortin joka ainoassa tilanteessa ja luovan henkeä ryhmään.

- Kuulostaa multa, Miro nauraa.

- Kaikki, jotka on koskaan käynyt katsomassa mun pelaamista, tietää kyllä, että mä pyrin olemaan äänekkäimpiä ja energisimpiä pelaajia kentällä ja penkillä. Se tulee neutraalina lisänä muun pelini päälle.

Susijengi Rising Starsissa tiedossa alley oop -klinikka

Miro palasi Teksasista Helsinkiin perjantaina ja liittyi välittömästi Susijengi Rising Starsin harjoituksiin.

Tänään maanantaina Mäkelänrinteen Urhea-hallilla alkavaan turnaukseen saapuvia katsojia Miro evästää lupailemalla, että kentällä on viime vuoden susikesää urheilullisempi, taitavampi ja räjähtävämpi Miro.

- Viime kausi oli tosi merkittävä kehitysaskel. Olen oppinut lukemaan tilanteita paremmin, olen valmiimpi kentällä, pystyn aistimaan tilanteita ennalta. Viime kesä Susijengin kanssa oli tosi silmiä avaava kokemus ja nyt otetaan taas seuraavia askelia, Miro hymyilee.

Miro on hyvillään siitäkin, että kesäkuun Susijengi Rising Stars -leirityksessä ja peleissä häneltä odotetaan entistä suurempaa ruutua yhtenä joukkueen johtohahmoista.

- Mähän sanoin, että tykkään haasteista! Hyvällä mielellä ja innolla starttailemaan taas uutta susikesää.

Parinkin päivän otannan perusteella Miro uskoo, että Susijengi Rising Stars -ryhmä tulee tarjoilemaan kotiturnauksessaan vauhtia, intensiteettiä ja näyttäviä suorituksia.

- Viime kaudella high schoolissa sai aika paljon toimittaa palloa korin päälle joukkuekavereille donkattavaksi ja sama meno näyttää jatkuvan nyt. Ihan kiitettävän paljon raudan yläpuolella pelaavia kavereita meillä, hän vinkkaa.

Susijengi Rising Stars -turnauksen otteluaikataulu 19.-21.6.

  • Ma 19.6. klo 18.30 Susijengi Rising Stars – Latvian haastajamaajoukkue
  • Ti 20.6. klo 16.30 Viron haastajamaajoukkue – Latvian haastajamaajoukkue
  • Ke 21.6. klo 18.30 Susijengi Rising Stars – Viron haastajamaajoukkue

Ottelut pelataan URHEA-hallissa Helsingin Mäkelänrinteessä.

Huom.! Susijengi Rising Stars -turnaukseen ei myydä lippuja ovelta, ainoastaan ennakkolipunmyynti. Turnauksen lipunmyyntiin täältä.

Henkilöt

 
30.11.2024 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil tykitti piste-ennätyksensä Arizona Statea vastaan

Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).

29.11.2024 07:38 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kasvatti voittoputkeaan, nousi Euroliigan kakkossijalle

EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.

28.11.2024 15:38 WU16

Suomalainen koris vahvasti ehdolla Urheilugaalan ehdokaslistoilla

Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.

27.11.2024 09:51 NCAA

Mustapha Amzil sivusi piste-ennätystään New Mexicossa, Miro Littlen tehokas syyskausi jatkuu

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.

26.11.2024 07:40 Susijengi

Viisi maata nappasi kisapaikan maanantain EM-karsintakierroksella

Israel, Slovenia, Italia, Turkki ja Espanja varmistivat paikkansa ensi kesän EM-kisoissa maanantain EM-karsintakierroksella. Jo aiemmin kisalippunsa olivat leimanneet Serbia, Liettua sekä kisaisännät Susijengi, Puola, Latvia ja Kypros.

25.11.2024 10:43 Susijengi

Neljäs EM-karsintakierros: Serbia varmisti EM-kisapaikan Susijengin lohkossa

Eurooppalaisen koripallon jättiläisiin lukeutuva Serbia oli odotetun vahva sunnuntai-illan EM-karsintaottelussaan Belgradissa ja nuiji Tanskan maanrakoon pistein 98–51 (50–28). Voitollaan Serbia varmisti paikkansa ensi kesän EM-kisoissa. Toinen EM-kisapaikkansa sunnuntaina varmistanut joukkue on Liettua.

24.11.2024 20:31 Susijengi

Jääkylmä heittoilta Susijengin kiusana, Georgia toiseen perättäiseen voittoon

Susijengi aloitti sunnuntain EM-karsintaottelun Tbilisissä mainiosti kolmoskaaren takaa, mutta hyytyi ottelun edetessä täysin kaaren takaa. Hyökkäyspään murheet huuhtoivat päätösjaksolla terävän taisteluilmeen tiehensä ja Georgia kuittasi 81–64-voiton Tornike Shengelian ja Kamar Baldwinin onnistumisilla.

24.11.2024 11:07 Susijengi

Susidebytantti Samu Adler: ”Kun pakki luistaa, hyökkäys menee omalla painollaan”

Harva suomalainen koripalloilija on kyennyt nostamaan osakkeitaan puolessa vuodessa yhtä paljon kuin Samu Adler, 17. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Adler teki ensin loppukesällä läpimurtonsa U18 poikien EM-kotikisoissa Tampereella, on syyskaudella lukeutunut Korisliigan kotimaisiin tehonimiin Salon Vilppaassa ja juoksee sunnuntaina Tbilisi Arenan parketille Susijengi-debyytissään.

23.11.2024 19:14 Susijengi

Susijengi ja Georgia nimetty sunnuntain EM-karsintaotteluun, Adler tekee debyyttinsä

Susijengi ja Georgia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun. Susijengissä nähdään sunnuntaina miesten maaotteludebyytti, kun Salon Vilppaassa erinomaisen syyskauden pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen A-maaottelunsa.

23.11.2024 11:08 Susijengi

Euroliiga-menestystä maisteleva Mikael Jantunen: ”Edelliseltä Georgian reissulta on hyviä muistoja”

Eurokoripallon taivaalle on syttynyt tänä syksynä uusi tähti. Susijengin uuden sukupolven kulmakivi Mikael Jantunen, 24, osoitti iskukykyään viime kaudella Paris Basketballin Eurocup-mestarijoukkueessa, mutta tänä syksynä ”Micke” on jopa petrannut esityksiään pykälää korkeammalla, Euroliigassa. Nyt Jantunen on liittynyt Susijengin EM-karsintavahvuuteen tavoitteenaan johtaa joukkueensa voittoon sunnuntaina.

Näytä lisää vastaavia