Okko Järvi Seagullsin takalinjoille kaksivuotisella sopimuksella

6.6.2022 15:31 Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.

Koritykki Okko Järvi palaa Belgiasta Suomeen ja edustaa Seagullsia kevääseen 2024 asti. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Tosi hyvät fiilikset palata Suomeen ja juuri Seagullsiin. Viime kausi oli hyvin haastava sellaisten asioiden takia, joihin ei edes itse pystynyt vaikuttamaan, niin tuntuu hyvältä aloittaa nyt uusi luku uralla, Järvi kommentoi Seagullsin tiedotteessa.

- Pääkaupunkiseudulle palaaminen pelaamaan on houkuttanut minua jo pitkään, niin nyt oli helppo päätös lähteä tähän mukaan. Seagulls osoitti suurta mielenkiintoa minua kohtaan ja aikaisempi yhteistyö päävalmentaja Jussi Laakson kanssa on sujunut erittäin hyvin, mikä teki päätöksen tekemisestä entistä helpompaa.

Järveä Kauhajoella Karhu Basketissa aiemmin valmentanut Seagulls-luotsi Laakso on onnellinen saadessaan vanhan luottopelaajansa ruotuun.

- Okon tulon myötä kaaripelaamisemme taso nousee taas pykälän ylöspäin. Hän on pelaaja, joka pystyy luomaan etuja lähestymisiä vastaan ajamalla tai päättämään etuja heittotaitonsa turvin. Saamme joukkueeseemme myös koko ajan puolustuspäätään kehittäneen kovan kilpailijan, joka nostaa intensiteettiä myös harjoituksissamme, Laakso kehuu.

- Tavoitteeni on kesällä laittaa itseni niin hyvään kuntoon, että palaan Korisliigaan parempana pelaajana kuin koskaan aikaisemmin ja pystyn auttamaan joukkuetta mahdollisimman hyvin. Suuntaan kohti syksyä hyvin ja erittäin odottavaisin mielin, päättää Järvi kommenttinsa.

Korisliiga-veteraani, Suomen mestari ja juniorimaajoukkuejyrä

Järvi debytoi Korisliigassa kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan miesten edustusjoukkueen riveissä jo teinipoikana kaudella 2013-14 ja harppasi pykälällä ylöspäin jo seuraavalla liigakaudellaan 2014-15, jolloin hän urakoi Hongalle 6,9 pistettä ja 2,3 levypalloa 25,7 minuutissa ottelua kohden.

Hongan vuosien jälkeen Järvi edusti Korisliigassa Salon Vilpasta kahden kauden ajan (2015–17) ennen paluutaan Espooseen paikallisen Unitedin paitaan (2017–18). Vilppaan vuodet toivat Järven palkintokaappiin kevään 2017 SM-hopean.

Espoo Unitedista Järvi lähti Kauhajoelle Karhu Basketiin, jonka riveissä hän teki lopullisen läpimurtonsa Korisliigan eliittiin. Pohjanmaan vuodet toivat Järvelle vuoden 2019 Suomen mestaruuden, kevään 2021 SM-hopeaa sekä kauden 2020–21 Korisliigan arvokkaimman pelaajan palkinnon. Järvi tykitti viimeisellä Kauhajoen kaudellaan 15,2 pistettä ottelua kohden ja rekisteröi kylkeen 3,8 levypallon, 3,5 syötön ja 1,0 riiston ottelukohtaiset keskiarvot.

Päättyneellä 2021-22-pelikaudella Järvi pelasi Belgian ja Hollannin yhteisliigaa (BNXT League) Phoenix Brusselsin paidassa 7,7 pisteen, 2,0 levypallon ja 1,8 syötön kausikeskiarvoin.

Juniorimaajoukkueurallaan Järvi veti Suomi-paidan ylleen 61 kertaa ja tykitti noissa otteluissa yhteensä 413 pistettä. Kesällä 2016 Järvi edusti Suomea 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa Helsingissä.

Susijengissä Järvi debytoi vuosi sitten. Järvellä on tilillään viisi aikuisten maaottelua 3,0 pisteen keskiarvolla.

Henkilöt

 
12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

19.11.2024 09:06 Susijengi

Andre Gustavson: ”Upeaa pelata korista ammatikseen”

Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.

18.11.2024 09:30 Susijengi

Topias Palmi: ”Viimeiset kolme vuotta on nähty parasta Palmia”

Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.

1.10.2024 19:57 Susijengi

Carl Lindbom lopettaa koripallouransa

Susijengin vahvuuteen vuoden 2017 EM-kotikisoissa kuulunut Tapiolan Hongan kasvatti Carl ”Calle” Lindbom lopettaa pelaajauransa. 206-senttinen ja 32-vuotias Lindbom pelasi urallaan 63 miesten maaottelua, voitti kaksi miesten Suomen cupin mestaruutta ja pelasi ammattilaisena Saksassa, Puolassa, Kroatiassa, Liettuassa, Ranskassa ja Islannissa.

1.10.2024 11:18 Susijengi

Pyrintö vahvistuu Topias Palmilla

Korisliiga-kauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö teki jättikiinnityksen liigan avausviikolla solmimalla sopimuksen oman kasvattinsa ja Susijengin heittokoneen Topias Palmin, 196 cm ja 30 v., kanssa. Pyrintöä edellisen kerran kaudella 2021-22 edustaneen Palmin sopimuksessa on ulkomaanpykälä.

17.9.2024 08:06 Susijengi

Juho Nenosen pelaajaura päätökseen

Viimeisen kymmenen vuoden ajan Salon Vilpasta Korisliigassa edustanut Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 37, lyö pelitossut naulaan. Nenonen ilmoitti päätöksestään tiistaiaamuna sosiaalisessa mediassa. Nenosen uran kruunut olivat kolme Suomen mestaruutta, kaksi cupin mestaruutta, kausi Argentiinassa sekä vuodet Susijengin kanssa.

3.8.2024 22:02 Susijengi

Joel Mäntysen kansainvälinen ura käyntiin Patrioti Levicessä

Korisliigan viime kausien kotimaisten pistetykkien parhaimmistoon lukeutuva kotkalaislähtöinen KTP:n kasvatti Joel Mäntynen, 199 cm ja 22 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan sopimuksen kolme edellistä Slovakian mestaruutta voittaneen ja FIBA:n Mestareiden Liigan karsintoihin osallistuvan Patrioti Levicen kanssa.

29.7.2024 17:40 Susijengi

Susijengi-tulokas Thomas Tumba Espanjan kakkosliigaan

Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.

18.6.2024 10:59 Susijengi

Andre Gustavson: ”Tuntuu kuin ei olisi ollut päivääkään poissa”

Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.

27.2.2024 18:11 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi Salon Vilppaaseen

Susijengin MM-kisamiehistöön viime kesän Okinawan kisoissa kuulunut suomalais-yhdysvaltainen Jacob Grandison, 25, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Korisliigan ylempää loppusarjaa pelaavan Salon Vilppaan kanssa. Pitkän NCAA-uran pelannut 198-senttinen Grandison aloitti ammattilaisuransa talvella Espanjan kakkosliigan Menorcassa.

Näytä lisää vastaavia