Pirttisellä ja Kertillä positiiviset kaudet

29.3.2020 15:34 Veera Pirttinen, 22, pelasi menneen kauden Islannissa Snæfell joukkueessa lukeutuen joukkueen kantaviin voimiin. Carolina Kert, 19, sen sijaan otti alkuvuodesta ensimmäisen hyppäyksensä ulkomaille vaihdettuaan HBA Märskyn Tallinna Ülikoolin joukkueeseen.

Veera Pirttinen oli isossa roolissa Islannissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Islannin liigassa on mukana kahdeksan joukkuetta ja ennen kauden päätöstä Snæfell oli sarjassa kuudentena. Erot sarjataulukossa olivat kuitenkin selvät, sillä Snæfellillä oli viidentenä olevaan Haukariin matkaa kuusi voittoa ja toisaalta seitsemäntenä oleva Breidablik oli neljän voiton päässä. Pirttisen mukaan joukkueella oli ainekset parempaan, mutta kauden aikana sattui vastoinkäymisiä.

- Mielestäni vähän alisuoritimme. Meillä oli hyviäkin pelejä kauden aikana. Löysimme hyvin yhteisen sävelen ja olisin uskonut pystyvämme parempaan. Meillä oli pieniä muutoksia joukkueessa kauden aikana ja vaihdoimme amerikkalaisen pelinrakentaja ja jouduimme pelaamaan vähän aikaa ilman, ja se jätti aika ison loven. Joillakin pelaajilla oli myös koripalloa isompia huolia ja se vaikutti osaltaan myös henkeen ja ilmapiiriin, Pirttinen kertaa kautta.

Pirttinen teki kovaa jälkeä Islannissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pirttinen pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigassa ja otti tällä kaudella uuden haasteen vastaan siirtyessään Islantiin. Hän otti heti ison roolin joukkueessa urakoidessaan peleissä keskimäärin 33 minuuttia ja ollen joukkueensa tehokkaimpia pelaajia 12,3 pisteen, 4,3 levypallon 2,9 syötön keskiarvoilla.

- Islanti oli hyvä kokemus. Minulla oli iso ja johtava rooli ja se olikin tavoitteena. Itseluottamus kasvoi ja sain valmentajalta paljon luottoa. Tämä toi taas uutta puhtia tulevaisuuteen.

Vastuun myötä myös peli otti harppauksia eteenpäin.

- Vuosi vuodelta kehitystä tulee lisää. Nyt uskallan ottaa omia heittoja entistä enemmän.

Omalta kohdaltaan Pirttinen vielä miettii jatkokuvioitaan rauhassa ja odottaa tilanteen selkiytymistä.

- Vaikea vielä sanoa mitään ja nyt huilaillaan vähän aikaa, Suomeen palannut Pirttinen kertoo.

Veera Pirttisen tilastot

Kert nautti ensituntumasta ulkomailla

Carolina Kert siirtyi tammikuun alussa Tallinna Ülikoolin joukkueeseen HBA Märskystä ja otti heti paikkansa joukkueen rotaatiossa. Tallinna Ülikool pelasi kovatasoista Baltian liigaa, mutta jäi jatkopelien ulkopuolelle. Kausi jatkui Viron liigassa, jota ehdittiin pelata kolme kierrosta ennen kuin kausi päättyi. Kert kuitenkin nautti täysin siemauksin lyhyeksi jääneestä pestistä.

- Oli todella kivaa, kun pääsin pelaamaan tosi kovia joukkueita vastaan ja haastamaan itseäni. Kokemuksia tuli kentältä ja myös kentän ulkopuolella yksin asuessa. Alussa meillä oli vaikeuksia voittaa pelejä, mutta loppua kohden lähti sujumaan ja aloimme pelata omalla tasollamme. Ärsyttää, että kausi loppui kesken, Kert kertaa kautta.

Ulkomailla pelaaminen oli Carolina Kertille mieluinen haaste. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kert ei arastellut uutta haastetta, vaan otti heti paikkansa joukkueessa. vaan sai peliaikaa hienosti noin 22 minuuttia ottelua kohden ja tehtaili tehoikseen molemmissa sarjoissa tasaisesti noin seitsemän pistettä. Kert näki kuitenkin otteissaan vielä kehitettävää.

- Minulla oli hyviäkin pelejä, joissa pelasin omalla tasollani, mutta myös pelejä, joissa oma pelaaminen oli vähän hakussa, Kert analysoi kauttaan.

Pelillisesti Kert uskoo ottaneensa askeleita eteenpäin.

- Opin lukemaan tilanteita paremmin ja löytämään korintekopaikkoja.

Hän nautti ajastaan joukkueessa, ettei panisi pahakseen jäädä Tallinnaan.

- Ensi kaudella haluaisin vielä jatkaa samassa joukkueessa.

Carolina Kertin tilastot Baltian liigassa
Carolina Kertin tilastot Viron liigassa

 
26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

Näytä lisää vastaavia