19.5.2021 10:37 Suomalaisen valmennuskolmikon Tuomas Iisalon, Joonas Iisalon ja Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim aloittaa pudotuspelit Saksan Bundesliigassa keskiviikkona. Merlinsillä on edessään kova haaste, sillä vastaan asettuu Euroliigassa tällä kaudella hienosti menestynyt Bayern München.
Merlins aloittaa historiansa ensimmäiset pudotuspelit. (Kuva: Philipp Reinhard / philippreinhard.com)
Merlins sijoittui runkosarjassa sensaatiomaisesti viidenneksi 24 voiton ja 10 tappion saldolla. Sarjapaikan säilyttäminen tavoitteenaan kauteen lähtenyt joukkue olikin Bundesliigan runkosarjan suurin yllättäjä. Kyseessä on ensimmäinen kerta seurahistoriassa, kun Merlins selvisi Bundesliigan pudotuspeleihin.
- Ennen kauden alkua kukaan ei odottanut meiltä mitään. Meiltä meni budjetti merkittävästi alas edelliskaudesta, niin kuin monilla muillakin Bundesliigajoukkueilla. Saimme kauteen hyvän startin, ja vaikka meille tuli loukkaantumisia avainpelaajille kauden aikana, niin pystyimme ylläpitämään vireen loppuun saakka. Kauteen mahtui pari pientä notkahdusta juuri loukkaantumisten aikaan, mutta järjestelimme rooleja uudelleen ja löysimme taas reseptin, Iisalo kertaa runkosarjan vaiheita.
Huippukauden jälkeen Merlinsille kävi hieman huono tuuri pudotuspelien suhteen, kun Euroliigassa pudotuspeleihin itsensä pelannut, ja viikonloppuna Saksan cupin voittoa juhlinut, Bayern München tuli vastustajaksi. Bundesliigan lopussa Bayern lepuutti avainpelaajiaan keskittyäkseen Euroliigan loppuratkaisuihin, ja sen johdosta se tipahti runkosarjassa lopulta neljänneksi.
- Koko seuralle, kannattajille, pelaajille ja staffille oli hieno palkinto, että pääsimme pudotuspeleihin. Palkinto oli sitten Bayer Münchenin kohtaaminen, Iisalo naurahtaa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.𝗣𝗟𝗔𝗬𝗢𝗙𝗙𝗦 - 𝗛𝗘𝗥𝗘 𝗪𝗘 𝗚𝗢!
— HAKRO Merlins Crailsheim (@hakromerlins) May 9, 2021
24 Siege in der Hauptrunde!
𝐏𝐔𝐑𝐄 𝐌𝐀𝐆𝐈𝐂 🔵
📸 Daniel Loeb pic.twitter.com/VEmvimSXSO
Joukkueet kohtasivat kauden aikana Bundesliigassa kahdesti. Alkukaudesta Merlins kaatoi upeasti Bayernin vieraskentällä jatkoajan jälkeen ja kotikentällään Merlins piinasi Bayernia aina viimeiselle minuutille saakka, mutta taipui lopulta viidellä pisteellä.
- Pelasimme Bayernia vastaan kaksi erittäin hyvää peliä runkosarjassa, ja näytimme molemmissa peleissä pystyvämme haastamaan heidät. Luonnollisesti Bayern on edelleen suurin mestarisuosikki, mutta pelityylillisesti se ei ole meille pahimmasta päästä.
Merlins on kärsinyt kauden aikana loukkaantumisista eikä tilanne ole helpottunut pudotuspelien alla. Vilppaastakin viime kaudelta tuttu Tim Coleman sekä joukkueen avainpelaajiin kuulunut Haywood Highsmith ovat jo palanneet Yhdysvaltoihin kuntouttamaan vammojaan. Highsmithin korvaajaksi hankittu Jermaine Haley on sivussa ainakin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen.
Paperilla ennakkoasetelmat ovat selvät, mutta pelit ratkaistaan kentällä ja kentän laidalla. Iisalo on veljensä Joonaksen ja Juho Kailion kanssa tutkinut tarkkaan Bayernin heikot kohdat.
- Bayernilla on uskomaton kyky hidastaa peliä ja pelata hidasta puolen kentän peliä muuttaen peli rumannäköiseksi. Yksi iso tekijä on, kuinka saamme nopeutettua heidän peliään ja kuinka me pääsemme juoksemaan kenttää sekä sekoittamaan heidän rytmiään. Myös se, että miten saamme kontrolloitua heidän vahvaa postpelaamista ja sitä kautta heidän hyökkäyslevypalloja.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.𝐇𝐈𝐒𝐓𝐎𝐑𝐘! 🔵@easyCreditBBL
— HAKRO Merlins Crailsheim (@hakromerlins) April 7, 2021
𝐏𝐋𝐀𝐘𝐎𝐅𝐅𝐒!#puremagic
📸 Philipp Reinhard pic.twitter.com/Hs5FxkWGM4
Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa ja koronapandemian takia kotiedun omaava joukkue pelaa kaksi ensimmäistä peliä kotonaan, jonka jälkeen ottelupari siirtyy heikommin sijoittuneen kotikentälle kahdeksi peliksi. Ottelutahti on tiukka, sillä pelejä on joka toinen päivä.
- Se asettaa omat haasteensa pienellä rotaatiolla toimiville joukkueille, jotka luottavat intensiteettiin ja vauhtiin, kuten meille. Se tuo ehdottomasti oman lisämausteensa ottelupariin.
Bayernin viime kausi päättyi pahaan floppiin kauden päättäneessä kuplassa, kun se putosi jo puolivälierissä. Sen jälkeen joukkue muuttui täksi kaudeksi ja se teki saksalaista korishistoriaa selviämällä Euroliigassa pudotuspeleihin ja sijoittuen runkosarjassa viidenneksi. Viime viikonloppuna Bayern voitti Saksan cupin eikä sille kelpaa muu kuin tuplamestaruus.
- Meille kausi on ollut jo kokonaisuudessaan suurenmoinen menestys. Kaikki paineet ovat Bayernilla ja heiltä odotetaan pelkästään mestaruutta. Me voimme lähteä ikään kuin pelaamaan talon rahoilla eikä meillä ole mitään menetettävää. Lähtökohtaisesti altavastaajan asema on sopinut meille hyvin koko kauden, Iisalo muistuttaa.
Elisa Viihde Sport näyttää kanavillaan Crailsheimin ottelut suorina suomeksi selostettuna. Kanavalla tuhti tarjonta Bundesliigaa sekä Espanjan ACB-liigaa aina ratkaisuun saakka.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.