18.6.2024 11:27 HBA-Märskyssä päättyneellä kaudella pelannut 2004 syntynyt Venla Ulander siirtyy ensi kaudeksi North Alabaman yliopistoon. Tapiolan Hongan kasvatti on tänä kesänä mukana 20-vuotiaiden naisten maajoukkueessa.
Venla Ulander siirtyy yliopistokentille. Kuva: Ville Vuorinen.
182 cm pitkä Ulander tilastoi viime kaudella HBA-Märskylle naisten Korisliigassa 3,7 pistettä ja 2,9 levypalloa ottelua kohden noin 14 minuutin peliajalla. Korisliigaa Ulander on pelannut neljä kautta, joiden aikana hänelle on kertynyt 61 ottelua.
Nuorisomaajoukkueissa Ulander on pelannut 10 ottelua, joista edelliset kaksi viime viikonlopulta Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueessa.
North Alabama on suhteellisen tuore joukkue NCAA:n ykköstasolla, jonne yliopisto aloitti siirtymisensä vuonna 2018. North Alabama pelaa Atlantic Sun Conferencessa. Ennen siirtymistään ykköstasolle North Alabama pelasi NCAA:n kakkostasolla.
Tapiolan Hongan kasvatti Erik Muhonen, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n kakkosdivisioonassa pelaavaan Fresno Pacificiin. Yliopistoon on jo aikaisemmin sitoutunut toinen Honka-kasvatti Alvar Peltoniemi, 22.
HoNsU Juniorit -kasvatti Eemeli Yalaho, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n ykkösdivisioonaa Texas Techissä.
HBA-Märskyä kaudella 2021-22 edustanut Teresa Seppälä, 19, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:han, jossa hän tulee edustamaan Sienan yliopistoa.
HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.
Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.
HBA:n ikitaistelija Anna Kahelin, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Atlantin taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Maineen.
HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.
Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2018/19 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomella on jälleen kerran vahva edustus Atlantin takana, kun yksitoista suomalaislupausta pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.