Vilpas lähtee hakemaan toista mestaruutta – paluumuuttaja Roope Ahonen on valmis täyttämään isot pelinjohtajan saappaat

1.10.2021 09:20 Salon Vilpas on saanut pidettyä kokoonpanonsa kutakuinkin ennallaan viime mestaruusjuhlien jälkeen. Vanha pelinjohtaja on kuitenkin siirtynyt valmennusryhmään, joten kymmenen vuotta Eurooppaa kiertänyt Roope Ahonen palaa juurilleen täyttämään aukon.

Vilpas lähtee mestästämään toista peräkkäistä mestaruutta. Kuva: Ville Vuorinen

Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas rakentaa ilmiselvästi jonkinlaista dynastiaa. Suomen kaikkien aikojen taktisesti taitavimpana pelinjohtajana tunnettu Teemu Rannikko siirtyi pelikentältä valmennusryhmään, mutta varsinaissuomalainen sensaatioseura ei jäänyt tuleen makaamaan. He päättivät kutsua Espanjasta kotiin kymmenen vuotta maailmaa kiertäneen oman kasvattinsa.

Nyt Roope Ahonen on ehtinyt hetken sopeutua takaisin suomalaiseen miesten Korisliigaan. Takana ovat syksyn harjoituskausi ja FIBAn Mestarien liigan karsinta.

– Olen ollut etuoikeutettu, kun olen päässyt pelaamaan monta vuotta ulkomailla, mutta mitä kauemmin on ollut poissa Suomesta, sitä paremmalta on tuntunut ajatus kotiin palaamisesta. Vaikkei Korisliigassa peli olekaan vielä ihan yhtä nopeaa kuin Etelä-Euroopassa, niin liiga on mennyt todella paljon eteenpäin siitä, mitä se oli, kun lähdin, Ahonen toteaa.

Roope Ahonen on kahdesti edustanut Suomea EM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen
Roope Ahonen on kahdesti edustanut Suomea EM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen

Pelinjohtaja painottaa, että koska Vilpas nappasi viime keväänä Suomen mestaruuden, on ilmiselvää, että nyt ei kaivata hidasta jälleenrakennusta tai vaiheittaista kehitystä, vaan seura lähtee välittömästi hakemaan toista perättäistä. Kokoonpanon ydinkin on pysynyt monilta osin ennallaan, sillä Susijengi-tähdet Mikko Koivisto ja Juho Nenonen sekä viime kauden ulkomainen MVP, korinalusjyrä Jeremiah Wood, ovat yhä mukana laivassa.

Ahosen oma tehtävä on siis hyvin selkeä. Tarkoitus on paikata aloittavan pelinjohtajan kokoinen aukko.

– Totta kai se on ihan omanlaisensa tehtävä korvata yksi Suomen kaikkien aikojen muutamasta parhaasta pelaajasta. Pyrin nyt osaltani tuomaan Vilppaaseen ulkomaan vuosina oppimiani taitoja ja kokenutta johtajuutta. Eikä se toki haittaa, että Teemu on yhä mukana seurassa antamassa vielä omat vinkkinsä.

Ahonen uskoo, että sekä hänen oma pelaamisensa että joukkueen yhteiset esitykset paranevat kauden edetessä. Syyskuun alussa pelatut Mestarien liigan karsinnat jättivät toivomisen varaa, sillä Vilppaan tie päättyi heti ensimmäiseen otteluun romanialaista Cluj-Napocaa vastaan tappioluvuin 97–106.

– Yhteen hitsautumista toki nopeuttaa paljon se, että täällä on mukana paljon samoja pelaajia kuin viime kaudellakin. Mutta ei peli ikinä rullaa heti alusta asti niin kuin sen haluaisi, Ahonen toteaa.

Ahonen lähti Vilppaasta maailmalle alun perin vuonna 2012. Silloin kohde oli Ruotsi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Hän pelasi miesten maajoukkueen lopputurnauskokoonpanossa EM-vuosina 2013 ja 2015, ja käytyään kaudella 2014–15 taas Suomessa – Bisons Loimaan riveissä – jatkoi työtään huippukoripallon kärkimaissa Kreikassa ja Espanjassa.

Rooli on vuosien kuluessa vaihdellut ja pelipaikkaa takakentällä valikoitu kunkin joukkueen tarpeen mukaan. Nyt hän palaa juurilleen muutakin kuin vain seuran osalta.

– Pääsen nyt taas vähän enemmän pelinjohtajan rooliin kuin mitä viimeisimpinä vuosina. Otan sen ilolla vastaan, että saan taas pyörittää peliä, mutta tykkään pelata kyllä molempia paikkoja, ja valmentaja varmasti hyödyntää minua heittävänä takamiehenäkin välillä.

Ahonen itse on jo niin sanottu veteraani, jolla on joukkueessa henkisen johtajan ja suunnannäyttäjän tehtävä. Ja jatkuvuuden nimissä hän on tyytyväinen nähdessään samassa kokoonpanossa kanssaan useammankin nuoren pelaajan, jonka ura on yhä nousukiidossa ja varmasti johtaa vielä suuriin saavutuksiin pelikentällä.

– Perttu Blomgren on todella lupaava takamies, ja Trey Niemi, joka siirtyi meille juuri Kaarinasta, omaa myös valtavasti potentiaalia. Molemmat ovat nyt hyvässä ympäristössä ja pääsevät pelaamaan kokeneita äijiä vastaan, joten se auttaa kehittymisessä entisestään. Myös Riku Laine on viime aikoina ottanut isoja askelia eteenpäin, ja Niilo Kärkkäinen, joka siirtyi meille divarista, saa hyvän tilaisuuden nousta seuraavalle tasolle, Ahonen luettelee.

Vilpas valmistautuu nyt Ahosen johdolla pelaamaan vanhaa tuttua nopeaa aggressiivista peliään, jossa heitot lentävät ja Mr. Wood kahmii korin alla irtopallot. Lienee sanomattakin selvää, että mikään muu kuin Pantteri ei kelpaa kevään tavoitteeksi.

Vilpas 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
15.12.2024 19:15 Korisliiga

Kouvojen Topias Jokela rekisteröi tuplatuplan tiukan kamppailun päätteeksi

KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.

14.12.2024 20:15 Korisliiga

Oliver Kandénilta nähtiin hurjaa kaukotykitystä kotivoitossa – Seagulls liian vahva Katajalle

Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.

13.12.2024 21:10 Korisliiga

Mikael Aalto palasi kentälle ryminällä – Nyman ja Koivisto vedossa Vilppaan voitossa

Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.

13.12.2024 08:34 Pääjuttu

Teemu Suokas kahden kuukauden sopimuksella Kataja Basketiin

Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.

12.12.2024 09:13 Korisliiga

Thomas Tumba palaa Kataja Basketiin

Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.

10.12.2024 20:36 Korisliiga

Seagulls 30 pisteen voittoon Kauhajoesta – Tapiolassa ratkottiin pisteitä jatkoajalle asti

"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.

10.12.2024 12:53 Korisliiga

KeShawn Curry Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.

7.12.2024 21:01 Korisliiga

"Aikamoinen näytös!" – Katajan Darko-Kelly ja Curry pistivät tuulemaan Nokialla

Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.

6.12.2024 17:16 Korisliiga

Vilpas kukisti Kobrat itsenäisyyspäivän takaa-ajotrillerissä

Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.

4.12.2024 20:31 Korisliiga

Pyrintö otti ison vierasvoiton Antero Lehdon juhlaottelussa – sarjakärki Seagullsille kuudes voitto putkeen

Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.

Näytä lisää vastaavia