21.12.2018 20:51 KTP-Basket venytti voittoputkensa jo kahdeksan ottelun mittaiseksi.
Vilppaan Teemu Rannikko johdatti joukkonsa joulutauolle voittoisissa tunnelmissa. Kuva: Ville Vuorinen
Korisliigaa johtava Salon Vilpas palasi joulun kunniaksi voittojen pariin melkoisen trillerin jälkeen. Helsinki Seagulls aiheutti Salohallissa kotijoukkueelle kovan haasteen, mutta niin vain Teemu Rannikon kolmosella Vilpas voitti 80–79 (33–44).
Ottelun ratkaiseva kolmonen upposi taikuri Rannikon kädestä vain 12 sekuntia ennen päätössummeria.
Salossa ottelu alkoi todellisella Chris Ortizin show’lla. Ortiz osui ensimmäisellä neljänneksellä kaikki viisi kolmostaan. Ortizin hurmio siivittikin Seagullsin jopa 17 pisteen johtoasemaan ennen toista jaksoa.
Ennen puoliaikaa Vilpas sai pelijuonestaan kiinni ja kiri hiljalleen iskuetäisyydelle.
Toisella puoliajalla johtoasema vaihteli tiuhaan. Ortiz (25/5) ja entiseen kotihalliinsa palannut Juwan Staten (22/3) yrittivät kynsin hampain tehdä ryöstöretken mahdolliseksi.
Seagullsin voiton tielle asettui kuitenkin Rannikko (16/1/5s), jonka kylmäpäiset suoritukset loppuhetkillä molemmissa päissä kenttää ratkaisivat ottelun kotijoukkueen voitoksi.
Vilppaan leiristä parhaat tilastot keräsivät Rannikon lisäksi Antonio Ballard (19/6) ja Mikko Koivisto (15/5).
Vilppaan kausi jatkuu ensi perjantaina kotiottelulla Kaarinan Ura Basketia vastaan. Seagulls puolestaan isännöi perjantaina Joensuun Kataja Basketia.
Lapuan Kobrat katkaisi peräti kahdeksan ottelun tappioputkensa voittamalla kotikentällään BC Nokian 84–81 (41–41). BC Nokialle tappio oli vasta joulukuun toinen.
Nokialaiset veivät ottelun alkua, vaikka edelleen kokoonpanosta uupui muutama avainmies. Kovalla kuormituksella viime viikot ollut avausviisikko kuitenkin taisteli urheasti. Puoliajalla oli miltei pieni ihme, että kotijoukkue pääsi tauolle tasalukemissa.
Toisella puoliajalla ottelu eteni äärimmäinen tasaisena.
Kobrien helpottava voitto syntyi etenkin Larry Andersonin (28/5) ja Jaron Hopkinsin (20/5) hyvällä hyökkäystyöskentelyllä. Kobrien leiristä myös Ville Turja (10/0) toimi sytyttäjän roolissa kolmella onnistuneella kolmosellaan.
– Silloin pitää heittää, kun on tilaa heittää. Paistaa se aurinko joskus onneksi tännekin suuntaa, Turja kuittasi.
– Meillä on tuossa pelaajisto, joka on joutunut kärsimään tappiosta ja käsittelemään yhdessä asioita. Hienoa, että nyt tuli voitto. Uskon, että tällaisella taisteluilmeellä niitä tulee myös vielä lisää, Kobrien päävalmentaja Lars Ekström huokaisi helpotuksesta.
BC Nokian murheenkryyniksi muodostui neljännen jakson heikko viiden minuutin hetki, jonka aikana Kobrat mätti peräti 14–0-pisteputken.
– Hävisimme juuri siihen, mitä Lapuaa vastaan ei saa antaa. Menetimme palloa ja annoimme heidän juosta kenttää. Se 14 pinnan putki ottelun ratkaisi. Se oli pitkälti meidän omaa hölmöilyä, BC Nokian Aapeli Alanen (20/6) tuumi.
– Meillä on nyt sellainen tilanne, että meillä on oikeastaan vain yksi pallonkäsittelijä käytössä (Jonathan Hudson). Jos ainoa pallonkäsittelijä ei onnistu palloa käsittelemään, niin vaikeaa on. Meillä oli 22 menetystä, sellaisella tilastolla harvoin voi peliä voittaa. Lähelle päästiin silti, BC Nokian luotsi Ville Tuominen mietti.
Kobrien kausi jatkuu ensi perjantaina Kouvolassa. BC Nokia saa perjantaina vieraakseen Kataja Basketin.
Kotkassa Steveco Areenalla KTP-Basket jatkoi loistavaa pelivirettään kaatamalla Joensuun Kataja Basketin 79–77 (39–36). Voitto oli KTP:lle jo kahdeksas peräkkäinen.
Äärimmäisen tasaisen kamppailun ratkaisua ei pysty suoraan tilastoilla selittämään. Kaksi hyvää joukkuetta taistelivat erinomaisesti läpi 40 minuuttia ja johtoasema vaihteli moneen otteeseen.
Lopulta voittokorin heitti kaaren takaa Matt Williams Jr. (6/2/5s) 55 sekuntia ennen loppua. Kataja ei onnistunut viimeisissä hyökkäyksissään enää korinteossa, joten KTP pääsi joulutauolle makoisassa voittoputkessa.
KTP:n tehomiehinä häärivät Tyrell Nelson (18/9) ja komean tupla-tuplan kasannut Donte Thomas (17/17). Katajan parhaat olivat Daniel Mullings (19/6) ja Topias Palmi (18/4).
KTP matkaa ensi viikon perjantaina Helsinkiin. Kataja isännöi samaisena päivänä BC Nokiaa.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.
Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.
Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.
Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.
Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.
Susijengin kaukoheittäjien eliittiin vuosien ajan lukeutunut Topias Palmi, 30, raivasi tiensä EM-miehistöön 2022, jäi viimeisenä rannalle Okinawan MM-kisajengistä 2023 ja omisti viime kesän harjoittelulle. Korisliigan ykköstykkeihin lukeutuvan Tampereen Pyrinnön kasvatin tavoitteena on nyt ensiksi paluu rotaatiominuuteille Susijengissä ja sitten EM-kisayleisön eteen juokseminen kotikaupungissaan Tampereella.
Korisliiga-illassa nähtiin pelkkiä vierasvoittoja. Andre Gustavson repi riistoja ja juoksi, kun taas Hannes Pöllä otti mittaa Jeremiah Woodista, joka "pelasi jo silloin, kun tyrannosaurukset vaelsivat planeetalla".