23.6.2003 Suomessa vuoden valmentajana 2002 palkittu Henrik Dettmann ottaa valmennusvastuun Saksan koripallon Bundesliigassa pelaavassa Mitteldeutscherissa. 45-vuotias Dettmann on allekirjoittanut monivuotisen sopimuspaperin seuran kanssa. Dettmann jatkaa myös Saksan maajoukkueen päävalmentajana.
Vuodesta 1992 ensin Suomen ja sitten Saksan maajoukkueita valmentanut Henrik Dettmann on haikaillut jo vuosia takaisin päivittäisvalmennuksen pariin. Maajoukkue- ja seuravalmennuksen yhdistäminen mahdollistui, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) teki päätöksen siirtää kaikki maajoukkuetoiminnot kesäkuukausille. FIBA päätti aiemmin tänä vuonna, että jatkossa miesten ja naisten kaikki maajoukkuekilpailut tullaan pelaamaan heinä- ja syyskuun välisenä aikana. Tähän asti maajoukkuekilpailuita varten on pelikauden aikana ollut tauot sekä marras- että joulukuussa kesäkuukausien lisäksi.
Dettmannin ja Mitteldeutscherin välinen sopimus on monivuotinen. Tarkkoja vuosilukuja Dettmann ei paljasta, mutta kertoi, että sopimus sisältää useita optioita. Uudesta työstään puhelimitse tavoitettu Dettmann oli innoissaan.
- Odotan innolla paluuta ”haalarihommiin”. Erilaisia vaihtoehtoja oli monia. Mitteldeutscher-pesti minua kiehtoi sen vuoksi, että näin selkeän mahdollisuuden kehittää koripalloa. Tästä osoituksena esimerkiksi se, että seura suostui vaatimukseeni aloittaa Leipzigin alueella junioriohjelma ja palkata sille päätoiminen tekijä.
Mitteldeutscherin virallinen kotipaikka on Weissenfels, joka on pieni kaupunki Leipzigin eteläpuolella. Alueella on yhteensä puolitoista miljoonaa ihmistä ja Dettmannin mukaan se omaa perinteet Itä-Saksan urheilun kehtona. Lisäksi Leipzig on hakemassa olympialaisia, jonka vuoksi alueella on meneillään vahva infrastruktuurin kehittäminen.
Mitteldeutscherissa Dettmann tulee vastaamaan ilman esimiehiä urheilullisen ohjelman rakentamisesta ja pyörittämisestä, joka oli suomalaisvalmentajalle yksi avainkysymyksistä. Apuvalmentajakseen Dettmann saa Olaf Langen, joka on Saksan 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja.
Saksan maajoukkueen päävalmentajana Dettmann jatkaa ainakin Ruotsissa 5.-14. syyskuuta pelattavien EM-kilpailuihin yli. Mikäli Saksa selviytyy Ateenan olympialaisiin, jatkaa Dettmann myös maajoukkuevalmentajana. Jos olympiapaikka jää EM-kisoista saavuttamatta, neuvottelee Dettmann Saksan koripalloliiton kanssa mahdollisesta jatkosta.
- Haluan painottaa sitä, että tällä hetkellä pääjuttuni on edelleen maajoukkue ja Mitteldeutscher pidemmän aikavälin projekti. Kun maajoukkue aloittaa valmistautumisensa EM-kisoihin, jää Mitteldeutscher-asiat taka-alalle.
Euroopalla on Ateenan olympialaisiin viiden joukkueen suuruinen kiintiö. Kyseisestä kiintiöstä kaksi paikkaa on jo ”jaettu”; MM-kisojen ykkönen Serbia ja Montenegro sekä kisaisäntä Kreikka ovat paikkansa jo varmistaneet. Näin ollen kolmelle joukkueelle on luvassa olympiamatka Ruotsissa 5.-14. syyskuuta pelattavien EM-kisojen menestyksen perusteella.
- Olympiapaikan saavuttaminen on tavoitteena. On kuitenkin todettava, että pidemmän päälle tuplatyön tekeminen pudottaa liikaa golf-tasoitustani. Olen sen verran lahjaton, että harjoitella pitää ja tasoituksen pitäisi pysyä pienempänä kuin ikävuodet, naureskeli Dettmann.
Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi Dettmann siirtyi syksyllä 1997 ja menestystä on sittemmin tullut. Vuoden 1999 EM-kisoissa Saksa oli seitsemäs ja vuonna 2001 neljäs, jonka ansiosta se selviytyi vuoden 2002 MM-kisoihin. Indianapoliksessa Saksa pelasi vakuuttavat kisat saavuttaen MM-pronssia, Saksan historian ensimmäisen MM-mitalin. Loppuvuodesta Dettmann palkittiin Saksassa vuoden koripallovalmentajana ja Suomessa vuoden valmentajana niin Suomen urheilutoimittajien kuin Suomen valmentajat ry:nkin valinnoissa.
Ennen Saksan-komennustaan Dettmann valmensi Suomen maajoukkuetta 1992-97, jonka aikana Suomi esiintyi vuonna 1995 EM-kisoissa ensimmäisen kertaan 18 vuoteen.
Seuratasolla Dettmann on valmentanut viimeksi vuonna 1992 (HNMKY), mikäli laskuun ei oteta keväälle 2001 sijoittunutta talkootyötä. Tuolloin Dettmann käskytti hetken rahoitusvaikeuksissa paininutta Braunschweigin joukkuetta Bundesliigassa kulukorvausperiaatteella.
Helsingin NMKY:n päävalmentajana Dettmann voitti Suomen mestaruudet vuosina 1987, 1989 ja 1992 sekä apuvalmentajana vuosina 1984 ja 1985. Suomen Koripalloliiton valinnoissa Dettmann on palkittu SM-sarjan parhaana valmentajana 1987 ja 1992.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.
Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.
Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.
Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.
Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.
Kolme kertaa Suomen mestaruuden voittaneen suomalaisvalmentajan Pieti Poikolan ja Islannin liigajoukkue Tindastollin tiet eroavat. Tindastoll ilmoitti päätöksestään Poikolalle perjantaina.
Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.
Suomen koripallomaajoukkueen ex-valmentaja Ari Tammivaaran ensimmäinen kausi saksalaisjoukkue Mitteldeutscherin peräsimessä päättyi tavoitteeksi asetettuun sarjanousuun. Tammivaaran joukot voittivat Saksan Regional-liigassa 24 ottelustaan 21.