Henrik Dettmann ajasta mitalin jälkeen: ”Pitää olla ylpeä, mutta ei saa ylpistyä”

30.8.2024 12:35 16-vuotiaiden tyttöjen saavuttama Euroopan mestaruus on pitkän työn tulos – Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann muistaa, että EM-mitali määriteltiin maajoukkuetoiminnan tavoitteeksi jo liittovaltuuston kokouksessa 2006. Dettmann jakaa erityistunnustukset menestyksestä ihmisille, jotka pyörittävät pelaajien ja joukkueiden jokapäiväistä arkea.

- Niin pitkässä puussa tällaisen urheilumenestyksen saavuttaminen on, että Euroopan mestaruuden voittaneet nuoret naiset eivät olleet syntyneetkään siinä kohdassa, kun jo suunnittelimme heidän maajoukkuevuosiaan joskus silloin, kun Markku Salmikivi oli Koripalloliiton toiminnanjohtaja, Dettmann hymyilee.

- Tämä ikäluokka paitsi piti kahdeksantoista vuotta sitten antamamme lupauksen, myös pisti paremmaksi hakemalla pelkän mitalin sijaan mestaruuden. Ehkäpä juuri ja juuri hyväksymme sen, että tällaisissa prosesseissa on lupa mennä välillä myös aikataulussa edelle.

Suomen juniorimaajoukkueiden arvokisamenestys viimeisen kahdeksantoista vuoden ajalta kertoo selkeää kieltään suomalaisen koripallon kehityksestä. Tässä ajassa niin poikien kuin tyttöjenkin maajoukkueet ovat nousseet B-divisioonan keskikastista EM-kisojen keskikastiin (tytöt) ja EM-kisojen alemman loppusarjan tasolle (pojat).

Jo käynnistyneestä seuraavasta kehitysharppauksesta kielivät puolestaan 16-vuotiaiden tyttöjen tämän kesän Euroopan mestaruuden lisäksi vuoden saman ikäluokan vuoden takainen neljäs sija, unohtamatta Suomen saalistamaa pronssimitalia Chengdun universiadeissa kesällä 2023.

- On syytä antaa koko suomalaiselle koripalloväelle suuri sudenhalaus siitä, että he ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen työhön ja mahdollistaneet suomalaisen koripallokulttuurin muutoksen ja kehittämisen. Pelaajien arjesta vastaavat valmentajat ja heidän taustallaan puurtavat seurojen toimihenkilöt ovat onnistuneet tässä todella hienosti, Dettmann ylistää.

- Mitalin voittaminen ei ole muutaman kymmenen, eikä edes muutaman sadan, vaan jopa tuhansien ihmisten yhteenlasketun tsempin tulos.

Työ jatkuu – edessä naiskoriksen kehitysharppaus?

Koripalloliiton liittovaltuuston kokouksessa kahdeksantoista vuotta sitten tavoitteeksi asetettu arvokisamitali on nyt kaksin verroin tosiasia, kiitos viime viikon 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden ja vuoden takaisen naisten universiadipronssin. Dettmann palauttaa juhlankin hetkellä suomalaisen koripalloyhteisön katseet päivittäiseen työntekoon.

- Pitää olla ylpeä, mutta ei saa ylpistyä. Työ jatkuu saleilla ja treeneissä taas tänä päivänä. Pitämällä parempia harjoituksia syntyy parempaa tulosta. Tässä ei ole kyse mistään hokkus pokkus -tempusta, hän tiivistää.

- Voittamisen myötä syntyy helposti sellainen kuvitelma, että nyt olemme valmiita, mutta tosiasia on, että aina löytyy kehitettävää ja parannettavaa. Jos jotain, mitalit ja mestaruudet osoittavat sen, että tällä tasolla meidän on mahdollisuus kilpailla. Samaan aikaan vastustajat miettivät entistä kiihkeämmin keinoja kaataa meidät ensi vuonna, eli työ jatkuu.

Suomalainen tyttökoripallo on kehittynyt harppauksin viime vuosien aikana ja ensimmäiset merkit tyttökoripallon menestyksen siirtymisestä naisten maajoukkuekoripallomenestykseen ovat jo ilmassa. Susiladies jatkaa marraskuussa karsintoja pääsystä vuoden 2025 EM-kisoihin, ja kesän 2027 EM-kotikisojen odotus on jo alkanut.

Dettmann vakuuttaa, että kulisseissa tehdään hartiavoimin töitä kasvun mahdollistamiseksi myös naiskoripallossa.

- Tasa-arvo on tämän lajin DNA:ssa. Tohtori James Naismith kehitti koripallon lajina loppuvuonna 1891, ja naisten koripallon ensimmäinen sääntökokoelma kehitettiin tammikuussa 1892. Meidän osatehtävämme on varmistaa, että lajin DNA:han kirjoitettu potentiaali voi tulla todeksi myös koripallokentillä.

 
18.7.2023 10:21 Susiladies

Kisakallion ”Double Header”: Naisten haastajamaajoukkue kohtaa Portugalin, voittamaton 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue Belgian

Kisakallion Susi Training Centerissä nähdään keskiviikkona 19. ja torstaina 20.7. kaksoismaaottelut, kun ensimmäisenä vielä voittamaton Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Belgian ja heti perään universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue kohtaa Portugalin.

28.7.2022 09:56 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt lämmittävät Belgia-otteluilla Urhea-hallin ennen Susiladiesia

A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Belgiaa vastaan Urhea-hallissa perjantaina 29. ja lauantaina 30. heinäkuuta. Urhea-hallissa onkin mainio mahdollisuus nähdä perjantaina Suomen naiskoripallon tulevaisuus ja nykyhetki.

14.1.2020 09:00 Susijengi

Aviasta Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani monivuotisella sopimuksella

Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

20.2.2019 16:39 Susiladies

Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi sitoutunut Arizona Stateen

HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.

5.11.2018 10:31 NCAA

Naisten NCAA-kausi käynnistyy – mukana huimat 32 suomalaisnaista

Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.

4.9.2018 09:54 Koripalloliitto tiedottaa

Susijengin ja PostNordin yhteistyö jatkuu – We deliver -rahasto tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana koko susiperheen polulla.

13.12.2024 08:23 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet maailman kymmenen parhaan joukossa

FIBA:n päivitetty rankinglistaus vahvistaa Suomen tyttömaajoukkueiden aseman maailman kärkikymmenikössä. Ensimmäisen kerran Suomi murtautui kymmenen parhaan joukkoon vuosi sitten.

10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

Näytä lisää vastaavia