22.10.2021 12:27 Viime kauden päätteeksi Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, koki kauden jälkeen, että on aika kokeilla jotain uutta. Järvi teki jo alkukesästä sopimuksen belgialaisen Phoenix Brysselin kanssa ja siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaan kentille.
Okko Järvi on aloittanut ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)
Kahdeksan Korisliigakauden, yhden mestaruuden ja kahden hopean jälkeen Järvi ajatteli olevan hyvä hetki haastaa itseään uudessa ympäristössä.
- Minulla on aina ollut tavoitteena päästä ulkomaille pelaamaan. Viime kauden aikana se konkretisoitui, että nyt on aika uuden haasteen ja katsoa mihin rahkeet riittävät. Tämä on tuonut jo nyt ihan eri latautumisen jokaiseen peliin, kun on uudessa maassa ja uudessa sarjassa.
Phoenix Bryssel oli aikaisin apajilla ja sai houkuteltua suomalaisen Euroopan pääkaupunkiin.
- He ottivat minuun jo loppukaudesta ensimmäisen kerran yhteyttä. Siitä asiat lähtivät sitten etenemään aika nopeasta. Olin kiinnostunut sarjasta ja kuullut siitä hyvää. Ajattelin sen olevan minulle hyvä steppi urallani. Ei liian iso, muttei liian pienikään. Minulla oli siinä sellainen fiilis, että turha tässä odotella muita tarjouksia.
Järvi on jo ehtinyt huomata vahvistuksiin kohdistuvat odotukset ja paineet. Ne eivät häntä kuitenkaan häiritse, vaan hän tervehtii niitä ilolla.
- Onhan tämä niin erilaista, kun olet vahvistus ja sinua katsotaan vähän erilaisen seulan läpi kuin kotimaista pelaajaa. Siinä pitää suoriutua. Sarja on uusi, vastustajat ovat uusia, hallit ovat uusia...Ne ovat tuoneet uskomattoman paljon lisää motivaatiota arkeen.
Järvi on ehtinyt jo huomata eroavaisuudet verrattuna Korisliigaan.
- Kyllä heti huomasi eron pelikovuudessa ja pelaajat ovat isompia. Uudessa ympäristössä pitää mukautua nopeasti ja olen mielestäni onnistunut siinä hyvin. Täällä saa napata vähän kädestä eikä korille ajeta layupiin ihan noin vain.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Phoenix pelaa kotipelinsä hieman Brysselin ydinkeskustan ulkopuolella Neder-Over-Heembeekissä. Järvi on nauttinut uudesta ympäristöstä.
- Tämä on vähän kuin tällainen pienempi kylä, vaikka osana Brysseliä onkin. Ihan kiva ja rauhallinen paikka, josta löytyy kaikki tarpeellinen. Keskustaankin pääsee kymmenessä minuutissa. Tykkään kyllä kaupungista tosi paljon, ja onhan tämä aika iso muutos verrattuna Kauhajokeen, Järvi heittää.
Pelikentän puolella Phoenix on aloittanut kauden vaikeasti, sillä tilillä on neljästä ottelusta yksi voitto.
- Alkukausi on ollut tosi nihkeä. Meillä on ollut loukkaantumisia ja uusia pelaajia on tullut. Preseasonilla meillä oli joka pelissä eri pelaajat. Kauden aikana on tullut pari karvasta tappiota.
- Meillä vaihtui myös jo valmentaja. Sunnuntain peli oli sellainen, joka meidän olisi pitänyt voittaa, mutta hävisimme sen. Maanantaina treeneissä sitten ilmoitettiin, että tässä on teidän uusi valmentaja, Järvi kertoo.
Phoenix toivoo pystyvänsä kääntämään kurssin nyt Jean-Marc Jauminin käskyssä, joka korvasi Ian Hanavanin. Muun muassa Real Madridia pelaajaurallaan edustanut Jaumin on tehnyt heti vaikutuksen Järveen.
- Vaatimustaso nousi hetkessä moninkertaiseksi. Hän pitää tiukasti kiinni omasta tahdostaan ja hioo kaikkia yksityiskohtia viimeiseen asti. Näen sen positiivisena asiana.
Järvi on ottanut heti ison roolin joukkueessa pelaten keskimäärin 27,5 minuuttia ottelua kohden. Tilastokeskiarvoikseen hän on merkkauttanut 8,8 pistettä, 2,0 levypalloa ja 1,4 syöttöä. Mitään erityisiä tavoitteita hän ei kauden osalta halua itselleen asettaa.
- Tähän asti olen pelannut samassa sarjassa, mutta nyt olen ihan uudessa sarjassa, joten lähtökohdat ovat erilaiset. Ennen pystyi ihan tilastoistakin näkemään, jos kehitystä oli tapahtunut halutulla osa-alueella. Nyt ei ole sellaista samanlaista vertailukohtaa. Haluan kuitenkin todistaa pystyväni pelaamaan ulkomailla ja kovemmissa sarjoissa sekä osoittamaan tasoni.
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.
Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.
Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.
Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.
Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.
Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.