18.7.2020 16:58 Salon Vilppaan kasvatti ja kahdet EM-kisat Susijengissä pelannut Roope Ahonen, 30, aloittaa syksyllä jo neljännen kautensa Espanjan kakkosliigassa (LEB Oro). Ahonen palaa kesken jääneen 2019-20-seurajoukkuekauden jälkeen Breoganiin, jonka kanssa hän on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen, jonka jatko-optio astuu voimaan mahdollisen sarjanousun jälkeen.
Roope Ahonen viilettää jo neljännelle kaudelleen Espanjassa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Ahonen ja Breogan lähtivät 2019–20-seurajoukkuekauteen nousutavoite silmissään. Ahosen kausi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti alaraajavammaan tammikuun lopussa, jonka jälkeen kausi ehti vanheta kaksi kuukautta ennen keskeytymistään koronaviruspandemian vuoksi.
Tulevaan kauteen Breogan on lähdössä revanssimielessä. Joukkue on ollut kesän aikana aktiivinen pelaajamarkkinoilla ja hankkinut tukun kovan tason pelimiehiä, kuten nigeriläissentteri Seydou Aboubacarin, espanjalaisen laituriveteraani Ivan Cruzin, Tanskan maajoukkueen syömähampaan Kevin Larsenin sekä päättyneellä kaudella kovaa jälkeä tehneen brittitakamies Mo Soluaden.
Samaan konseptiin kuuluu pelinrakentajana kunnostautuneen Ahosen kanssa solmittu jatkosopimus.
- Joukkueen rakentamisen perusteella voin sanoa, että mitään muuta tavoitetta ei ole kuin nousu. Todella hyviä joukkueita on paljon ja kilpailu kova, mutta meillä ei ole mitään syytä lähteä pakittelemaan. Tärkeintä on hitsata jengi yhteen ja saada hyvä alku kaudelle, koska hyvät joukkueet alkavat erottua omana joukkonaan jo syksyllä, Ahonen pohtii tulevaa kautta.
Alkava kausi on Ahoselle jo neljäs Espanjassa. Ahonen on kuulunut kolmen Espanjan kautensa aikana LEB Oro -liigan parhaisiin takamiehiin kärkipään joukkueissa. Kesäkuussa 30 vuotta täyttänyt veteraanitakamies kertoo viihtyvänsä Espanjassa erinomaisesti ja ottaneensa itselleen henkilökohtaisen haasteen kärkijoukkueen johdattamisesta sarjanousuun avainpelaajan asemassa.
- Nousu ACB:hen olisi minulle tosi iso juttu, etenkin tammikuisen loukkaantumisen jälkeen se olisi kruunu kaikelle tälle työlle. Mestaruuden voittaminen LEB Orossa antaisi tilaisuuden mitata omaa tasoa maanosan parhaassa koripallosarjassa, Ahonen miettii.
- Espanja on tuntunut jo vuosien ajan omalta paikalta. Puolison kanssa ollaan nautittu niin maasta kuin sen koripallosta ja kulttuuristakin.
Ahonen edusti kasvattajaseuransa Salon Vilppaan edustusjoukkuetta miesten divarissa kaudella 2006–07 ja debytoi Korisliigassa helsinkiläisen ToPon paidassa syksyllä 2007. Ahonen edusti ToPoa pääsarjassa puolentoista kauden ajan, kunnes palasi Saloon ja loisti avainroolissa Vilppaan noustessa Korisliigaan syksyllä 2009.
Ahonen kehittyi tasaisesti Vilppaan takakentän avainpelaajaksi vuosien 2009–12 aikana. Toistaiseksi viimeisellä kaudellaan Salossa (2011-12) Ahonen urakoi 13,0 pistettä, 3,1 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden ja johdatti joukkueensa puolivälieriin.
Vuosina 2012-14 Ahonen vuoli elantoaan Ruotsissa Solna Vikingsissä ja Borås Basketissa. Boråsissa Ahonen kirjautti siihen asti kovimmat pääsarjatehonsa, 13,6 pistettä ja 4,3 syöttöä ottelua kohden. Kaudeksi 2014-15 Ahonen palasi Suomeen ja Loimaa Bisonsiin, missä hän pelasi Korisliigan lisäksi Itä-Euroopan VTB-liigaa ja pokkasi kauden päätteeksi SM-hopeaa.
Bisonsista Ahosen matka vei Kreikkaan, missä hän edusti rodoslaista Kolossos Rodouta kahden kauden ajan (2015-17). Kolossos eteni kummallakin kaudella Kreikan liigan pudotuspeleihin. Jälkimmäisellä Kreikan kaudellaan Ahonen merkitsi 7,3 pistettä ja 2,1 syöttöä ottelua kohden.
Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ahonen edusti Ourensea 2017–18 ja Oviedoa 2018-19 ennen sopimustaan Breoganin kanssa. Pelikaudella 2019–20 Ahonen ehti viimeistellä Breoganille 9,7 pistettä, 3,0 syöttöä ja 2,1 levypalloa ottelua kohden ennen tammikuun lopun alaraajavammaansa.
Ahonen on pelannut urallaan huimat 96 nuorten maaottelua ja edusti kesällä 2007 Suomea 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa vasta 17 vuoden iässä. Miesten haastajamaajoukkueessa Ahonen on pelannut 18 ottelua ja universiadeissa Ahonen edusti Suomea vuosina 2011 ja 2013.
Susijengi-debyyttinsä Ahonen teki kesällä 2012 ja oli heti saman vuoden EM-karsintojen neljänneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä (53,3%). Tähänastisella Susijengi-urallaan Ahonen on pelannut 55 ottelua 2,7 pisteen keskiarvolla ja kuulunut Susijengin EM-kisakokoonpanoon 2013 (Koper, Ljubljana) ja 2015 (Montpellier, Lille).
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Jo pitkään uraa Saksassa tehneen, Susijengin valmennusjohtoonkin kuuluvan Danny Janssonin valmentama Heidelberg nousi ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan kärkeen nujertamalla lauantain iltaottelussa Bundesliigan ykkössijaa hallinneen Ratiopharm Ulmin vieraskentällä 67–69 (38–23).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian liigassa pelaava Okko Järvi laittoi korisukat rullalle, kun hänen joukkueensa Pärnu Sadam kohtasi tiistai-iltana Latviassa Ventspilsin. Järvi sivalsi huimat 31 pistettä, kaappasi kuusi levypalloa ja jakoi kuusi syöttöä Pärnun kokiessa 95-92 (45-37, 85-85)-jatkoaikatappion.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).