15.3.2024 18:54 Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.
Roosa Lehtoranta taistelee viikonloppuna Saksan cupin voitosta. (Kuva: Ville Vuorinen)
Lehtoranta siirtyi syksyllä kauden jo käynnistyttyä Nördlingenin joukkueeseen. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen Lehtoranta on noussut joukkueensa tärkeimpien pelaajien joukkoon.
- Alkuun oli vaikea löytää omaa roolia, mutta se on ymmärrettävää, kun tulee kesken kauden joukkueen mukaan. Joulun jälkeen peli alkoi rullata ja alkoi löytyä tasaisuutta. Nyt tietää paremmin mitä minulta odotetaan ja koko ajan on mennyt parempaan päin. Se on tähtäin, että kevään peleissä on parhaimmillaan, Lehtoranta toteaa.
Angels Nördlingen on suomalaisille tuttu seura, sillä joukkueessa ovat pelanneet muun muassa Lehtorannan sisko Linda-Lotta sekä viime vuonna joukkueessa pelasivat Anissa Pounds sekä Elina Koskimies.
- Vähän sain vinkkejä, kun kyselin. Se on helppoa, kun on kaikkien kanssa hyviä kavereita. Toki tänä vuonna joukkue on hyvin erilainen, kun valmentaja on vaihtunut ja lähes koko joukkue on mennyt uusiksi. Tässä on uusi projekti käynnissä.
Lehtoranta on ollut tyytyväinen oloonsa Nördlingenissä.
- Olen tykännyt tosi paljon. Seurassa on tosi mukavia ihmisiä, joukkuekaverit ovat mukavia ja meillä on tosi hyvä valmentaja.
Saksassa pelaa tällä kaudella neljä suomalaispelaajaa, mutta ainoana cupin loppuhuipennukseen on selvittänyt tiensä Lehtorannan Nördlingen. Muut kolme joukkuetta ovat Angelsin välierävastustaja Saarlouis Royals sekä Hannover ja ALBA Berlin.
- Tähtäin on, että voitamme. Meillä on vain aika kokematon joukkue, joka ei ole hirveästi pelannut isoja pelejä. Välierävastuksen olemme tällä kaudella jo voittaneet kahdesti ja kahta muuta välieräjoukkuetta vastaan meillä on mielestäni ihan hyvät mahdollisuudet myös. ALBAa meillä on ollut kaksi tosi tiukkaa peliä, jotka päättyivät muutaman pisteen erolla ja myös Hannover on voitettavissa hyvällä pelillä, mutta cupin voittaminen vaatii meiltä ihan nappisuoritusta. Meidän pitää tehdä pienet asiat hyvin ja pitää keskittyminen, Lehtoranta naulaa.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.
Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.
Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.
Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.
Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.
Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.
Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.