Saksan olympiaunelma pirstoutui Italia-tappioon

8.9.2003 Vuosi sitten historiallisen MM-pronssin valloittanut Saksan koripallomaajoukkue koki karvaan tappion myöhään maanantai-iltana. Alkulohkossaan vielä kohmeessa pelannut Italia ryhdistäytyi ja pudotti suomalaisen Henrik Dettmannin luotsaamat saksalaiset EM-kisojen jatkopeleistä lukemin 86-84. Samalla murskaantui Saksan haave Ateenan olympialaisista.

Dettmannin Saksa lähti tavoittelemaan Ruotsin EM-kisoista mitalin lisäksi paikkaa ensi kesän olympialaisiin, joihin selviytyy isäntämaa Kreikan ja hallitsevan maailmanmestarin Serbia & Montenegron lisäksi kolme maata. Haaveet jäivät toteutumatta.

- Ei tässä ole paljon sanomista. Tämä on erittäin surullinen päivä meille. Odotimme itseltämme paljon ja meiltä odotettiin paljon, ehkä liiankin paljon. Tänään pienet asiat ratkaisivat, nieleskeli Dettmann.

- Omasta tulevaisuudestani maajoukkuevalmentajana en osaa vielä sanoa mitään. Olen keskittynyt täydellisesti joukkueeseen ja sen valmistautumiseen, Dettmann jatkoi.

Dettmann solmi kesällä monivuotisen sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Mitteldeutscherin kanssa. Maajoukkuepestin mahdollisesta jatkosta osapuolet neuvottelevat myöhemmin.

Radulovic sytytti Italian

Saksa karahti Italiaa vastaan jälleen pallonmenetyksiin. Ottelussa se hukkasi pelivälineen 14 kertaa, joista valtaosa ratkaisuhetkillä. Neljännellä jaksolla Saksa pelasi pitkiä toveja ilman, että se sai edes heittoa aikaiseksi, kun pallo karkasi italialaiskäsiin ennen yrityksiä.

Saksalaiset johtivat ottelua puoli tuntia, kunnes alkoi italialaisen Nikola Radulovicin show. 207-senttinen Radulovic vei ensin Italian ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon (64-63), kun oli pelattu 29 minuuttia. Päätösjakson alussa Radulovic jatkoi siitä, mihin jäi. Ensin kolmonen pohjaan, heti perään kakkonen ja toinen kolmonen. Miehen koreilla Italia johti parhaimmillaan viidellä pisteellä (76-71). Saksa teki vielä yhden rynnäkön, mutta se jäi vajaaksi.

Loppuhetket olivat kuitenkin jännitysnäytelmä parhaasta päästä. Saksan Ademola Okulaja tasoitti pelin onnistuneella kolmosellaan lukemiin 78-78, kun hiekkaa tiimalasissa oli puolentoista minuutin verran. Italia hankkiutui Giacomo Galandan korilla takaisin johtoon 40 sekuntia ennen päätössummeria. Viimeisen reilun puolen minuutin aikana joukkueet onnistuivat tekemään vielä yhteensä 12 pistettä, mutta lopputulemaa se ei enää muuttanut: MM-pronssimitalisti Saksan tyly kohtalo oli jäädä EM-puolivälierien ulkopuolelle.

Italian sankari Radulovicin ohella oli Massimo Bulleri, joka 17 pisteensä ohella jakeli kahdeksan koriinjohtanutta syöttöä ja upotti viimeisillä sekunneilla neljä ratkaisevaa vapaaheittoa. Demirel heitti Saksalle 23 ja Dirk Nowitzki 22 pistettä.

Serbia & Montenegro heräsi

Maanantaisten otteluiden jälkeen EM-kisojen sirkus siirtyy Tukholmaan ja hulppealle Globe Arenalle. Puolivälierät pelataan 10.-11.9. Italia saa omassa puolivälierässään vastaan Kreikan.

Puolivälieräpaikat olivat maanantaina kiven alla, sillä Saksa-Italia ei ollut ainoa trilleri. Itse asiassa kaikki ottelut ratkesivat alle viiden pisteen eroilla. Venäjä selvitti tiensä jatkoon voittamalla Kroatian 81-77. Venäjän NBA-tähti Andrei Kirilenko oli kentän herra teholukemillaan 29/8. Israel nipisti hieman yllättäen voiton pirteät kisat pelanneesta Sloveniasta 78-76. Jatkoon selvisi myös maailmanmestari Serbia & Montenegro, jonka esitykset alkulohkossa olivat kaikkea muuta kuin mestarin elkeitä. Serbia & Montenegro kipusi maanantaina 80-76-voittoon Turkista oltuaan pitkään tappiolla.

Kreikka-Italia –parin lisäksi EM-kisojen puolivälierissä nähdään ottelut Ranska-Venäjä, Liettua-Serbia & Montenegro ja Espanja-Israel.

EM-kisojen puolivälierät

10.09.2003

 

Ranska – Venäjä

10.09.2003

 

Liettua – Serbia & Montenegro

     

11.09.2003

 

Espanja – Israel

11.09.2003

 

Kreikka – Italia

Välierät pelataan Tukholman Globe Arenalla 13.9. ja mitalipelit 14.9.

Lisää EM-kisoista osoitteessa www.eurobasket2003.com. Kisojen nettipalvelussa mm. reaaliaikainen otteluseuranta, täydelliset tilastot, sarjatilanteet, otteluohjelma, uutisia.

 

Dettmannin Saksa aloittaa EM-kisat Norrköpingissä

Ensi syyskuussa (5.-14.9) Ruotsissa pelattavien miesten EM-kilpailujen alkulohkojen arvonnat suoritettiin perjantaina (14.2.) Tukholman kaupungintalolla. Kisojen 16 maata jaettiin neljään alkulohkoon. Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin luotsaaman Saksan arpaonni heitti lohkoon B, joka pelataan Norrköpingissä. Vastaansa Saksa saa Israelin, Latvian ja Liettuan. Kovin arpaonni oli isäntämaa Ruotsilla.

28.11.2024 15:38 WU16

Suomalainen koris vahvasti ehdolla Urheilugaalan ehdokaslistoilla

Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

8.1.2022 10:01 Pääjuttu

Suomaisvalmentajat loistavat Euroopassa – menestyksen takana tukku syitä

Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.

6.9.2021 15:53 Pääjuttu

Gordon Herbertistä Saksan maajoukkueen päävalmentaja

Jo runsaan kahden vuosikymmenen ajan kansainvälisillä huippukoripallokentillä vahvaa uraa tehnyt suomenkanadalainen Gordon Herbert, 62, on nimetty Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi. Herbert on toiminut miesten maajoukkuetasolla aikaisemmin Georgian ja Kanadan maajoukkueiden valmennusportaissa.

3.7.2020 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert siirtyy Venäjälle Avtodorin peräsimeen

Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.

26.1.2020 10:24 Susijengi

Lassi Tuovi SIG Strasbourgin päävalmentajaksi

Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.

20.1.2020 12:03 Pääjuttu

Viron maajoukkueiden fysiikkavelho Kari Hyökillä takanaan ikimuistoinen matka koriksen maailmassa

Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.

11.7.2018 10:59 Pääjuttu

Anton Mirolybov Basket Racing Luxembourgin peräsimeen

Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

Näytä lisää vastaavia