14.6.2022 13:34 Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.
Sara Bejedi on palaa Suomen maajoukkuepaitaan liki kolmen vuoden tauon jälkeen. Kuva vuodelta 2019. Kuva: Ville Vuorinen.
Bejediltä löytyy kokonaisuudessaan seitsemän ottelua naisten maajoukkueesta, joista viimeisimmät EM-karsinnoista marraskuulta 2018. Edelliset maajoukkuepelit löytyvät haastajamaajoukkueen riveistä kesän 2019 universiadeista.
Universiadikesän jälkeen Bejedi pakkasi laukkunsa ja muutti Yhdysvaltoihin, opiskelemaan ja pelaamaan Arizona Staten yliopistoon.
Kolmen vuoden väliin on mahtunut yliopiston vaihto Florida Stateen, mikä tarkoitti, ettei Bejedillä ollut edustusoikeutta NCAA:ssa kaudella 2020-21. Kesät 2020 ja 2021 hän on viettänyt Yhdysvalloissa, oppimassa yhdysvaltalaista kulttuuria.
– Jenkeissä mietin, että back to the homeland täksi kesäksi. Itsevarmuus takaisin ja sitten viimeiseksi kahdeksi vuodeksi yliopistoon. Tiedän, että minulla on taitoa olla dominoiva ACC:ssa (Atlantic Coast Conference). Tulin hakemaan itsevarmuutta ja kansainvälistä kokemusta, mikä auttaisi yliopistossa, Bejedi kertoo.
Bejedin NCAA-uran ensiaskeleet eivät missään nimessä ole olleet helppoja.
– Ensimmäinen kausi ei mennyt ihan kuten halusin. Sitten oli koulunvaihto, enkä pelannut. Viime kausi oli ensimmäinen uudessa jengissä, se meni jo vähän paremmin. Henkisesti on tullut kehityttyä paljon. Kun aiemmin mietin, kuka olen, niin tosi usein ensimmäisenä tuli mieleen koripalloilija. Sitten kun ei mennyt niin hyvin kuin itse halusi, niin alkoi oppimaan, että on paljon enemmän kuin koriksen pelaaja, Bejedi aloittaa.
– Vaikkei kahtena vuotena mennyt täsmälleen miten halusi, niin se ei määritä minua pelaajana tai ihmisenä. Olen alkanut enemmän miettimään positiivisen mindsetin kautta, enkä olemaan niin tiukka itselleni. Nyt on ensimmäinen viikko takana treenejä Suomessa, niin on selkeästi itsevarmempi olo. Kun sen itsevarmuuden vie mukanaan Yhdysvaltoihin, niin se on ihan uusi tarina itselle.
Kahden kesän tauon jälkeen Bejedi ei ole nähnyt merkittävää muutosta Susiladiesissa. Pelaajat ovat pitkälti samoja kuin Susiladiesin runko oli jo marraskuussa 2018.
– Oma paras kaveri, Awak (Kuier), on tietenkin WNBA:ssa ja hänen kanssaan ei pääse tällä kertaa pelaamaan. Eikä ole Tarua (Tuukkanen). Muuten aika samalta näyttää, tuttuja kasvoja, Bejedi hymyilee.
Ensimmäisen viikon Susiladies on treenannut Urhea-hallissa kahdesti päivässä. Kesän ensimmäiset ottelut pelataan keskiviikkona 15. ja torstaina 16. kesäkuuta Viana do Castelossa Portugalia vastaan.
– Odotukset on ensinnäkin, että pääsee edustamaan omaa maataan taas. Toisena on sitten, että mennään joukkueena eteenpäin. Omalta kohdalta toivon, että pääsen sellaiseen pelirytmiin, mikä näyttää minulta ja mihin tiedän itse pystyväni, Bejedi aloittaa.
– Olen tarvinnut tätä viikkoa. Pääsee hyökkäämään korille, löytämään paikkoja muille ja pistämään puolustuksessa paineen päälle. Mun uran juuret tulee Suomen maajoukkuekoripallosta. Uskon, että tämä kesä, minkä vietän Suomessa, tulee olemaan tosi iso syy mun toivottavalle menestykselle ensi kaudella.
Susiladies aloittaa kesän 2022 maaottelut vieraspeleillä Portugalia vastaan keskiviikkona ja torstaina Viana do Castelossa. Maajoukkuekesä huipentuu heinäkuun lopussa Helsingissä pelattaviin kotiotteluihin Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa Tampereella pelattaviin kotiotteluihin Islantia ja Ruotsia vastaan.
American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.
HBA:n peliasu vaihtui kesän aikana Georgia Techin paitaan, kun Lotta-Maj Lahtinen lähti Atlantaan tavoittelemaan unelmaansa ja keräämään kokemusta kansainvälisiltä koripallokentiltä. Nyt 19-vuotiaalla Lahtisella on takanaan kymmenen ottelua Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.
Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.
Susiladies ja Elina Koskimies saavat vastaansa EM-karsintojen kahden kotipelin ikkunassa torstaina Slovenian ja sunnuntaina Bulgarian. Susiladiesin mediaharjoituksissa eilen tavoitettu Koskimies lähtee karsintaikkunan peleihin toiveikkaana: kaksi voittoa toisi hyvät mahdollisuudet kohti 2025 EM-kisoja.
Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.
Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.