Seurauutisia #22: Et ole yksin -materiaaleja seurojen käyttöön

5.9.2019 16:55 Ennaltaehkäisy on keskeisessä asemassa epäasiallisen käytöksen vähentämisessä. Väestöliitto on koonnut kattavan paketin erilaisia materiaaleja, jotka on nyt julkaistu ja vapaasti seurojen käytössä.

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonja Et ole yksin -kampanjalle.

Et ole yksin on kohdennettu tukipalvelu, johon kiusaamisen, seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän tai epäasiallisen käytön kohteeksi joutunut voi olla yhteydessä ja saada ammattilaisen apua.

Valtakunnallisen tukipalvelun lisäksi Et ole yksin -hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta sekä lisätään tietoutta nuorten kokeman väkivallan ja häirinnän ehkäisystä järjestämällä aiheesta koulutuksia valmentajille ja vanhemmille sekä tekemällä helposti käytettäviä materiaaleja seuroille.

Materiaaleja seuroille saatavilla

Et ole yksin -palvelun verkkosivuille on koottu toimintamalleja ja materiaaleja erilaisiin tilanteisiin. Yksinkertaisia ohjeita seuraamalla ja valmiita mallipohjia hyödyntämällä urheiluseurat voivat ennaltaehkäistä epäasiallista käyttäytymistä, kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää.

Koripalloliitolla on myös oma toimintaohjeistus, Nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle, johon kannustamme jokaista jäsenseuraa tutustumaan. Tätä ohjeistusta voi myös hyödyntää seuran omia toimintamalleja luodessa Et ole yksin -sivuilta löytyvien toimintamallien ohella. Valmiit toimintamallit ja hyvän seurahengen tukeminen ovat hyviä ennaltaehkäisyn keinoja.

Jos epäasiallista käytöstä ilmaantuu, tilanteen selvittämistä helpottavat etukäteen luodut toimintamallit. Voitte tarvittaessa olla yhteydessä Koripalloliittoon, laittamalla viestiä etoleyksin@basket.fi.

Tutustu valmiisiin materiaaleihin:

etoleyksin.fi – Epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisy

etoleyksin.fi – Materiaalipankki

basket.fi – Nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle

Lisätiedot:
Koripalloliitto
Susanna Strömberg
susanna@basket.fi
040 415 4232
 
Lisätiedot:
Et ole yksin -palvelu
Asiantuntija Saara Ruotsalainen
Väestöliitto
saara.ruotsalainen@vaestoliitto.fi
040 630 5386

www.etoleyksin.fi

 

 
26.11.2024 11:20 Seurauutinen

Seurauutisia #93: EHYT ry järjestää Päihteet eivät kuulu urheiluun -seminaarin 4.12.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

8.4.2022 09:30 Seurauutinen

Seurauutisia #67: Liikunnan aluejärjestöt jakavat kesätyöllistämistukea urheiluseuroille

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

6.5.2021 10:06 Seurauutinen

Seurauutisia #55: Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin viidelletoista koripalloseuralle

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2021 tukea sai peräti 15 seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.

15.1.2021 08:25 Seurauutinen

Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

16.11.2020 10:00 Seurauutinen

Seurauutisia #48: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2021 haku on käynnissä 13.11.-18.12.2020. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

18.11.2019 09:16 Seurauutinen

Seurauutisia #29: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2020 haku on käynnissä 12.11.-17.12.2019. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

Näytä lisää vastaavia