4.11.2024 10:52 Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2025 haku on käynnissä 1.11.-2.12.2024. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.
Uutta vuoden 2025 haussa:
Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.
Avustuksella edistetään valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret. Lisäksi avustuksella edistetään hallitusohjelman kirjausta ja toimeenpannaan liikuntapoliittisen selonteon tavoitetta käyttää seuratukea myös vähävaraisten perheiden liikuntaharrastusten tukemiseen.
Tarkat hakuohjeet ja hakeminen täältä >
Lisätiedot ja kysymykset
Oman alueesi aluejärjestön yhteystiedot löydät täältä.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?
Kysely on suunnattu Suomessa asuville harrastavien lasten ja nuorten (kotona asuvat alle 18v.) vanhemmille. Tarkoituksena on selvittää lasten ja nuorten kouluajan ulkopuolella tapahtuviin harrastuksiin kulkemisen määrää, kulkumuotoja ja toisteisuutta.
Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.
Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.
Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.
Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.
Suomen Olympiakomitea on julkaissut Liikettä Suomeen – liikunnan ja urheilun manifestin, johon on koottu liikunnan ja urheilun edistämisen tavoitteita seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kutsutaan allekirjoittamaan manifestin tavoitteet. Allekirjoittaneiden liikuntaehdokkaiden lista julkaistaan Olympiakomitean nettisivuilla.