Suomi hakee naisten koripallon EM-kisoja Espooseen vuodelle 2027

4.10.2023 16:30 Suomen Koripalloliitto kärkkyy jatkoa 2020-luvun kotikisaputkelleen hakemalla vuoden 2027 naisten EM-kisojen emännyyttä yhteishakemuksella Liettuan kanssa. Kisojen emäntämaa päätetään FIBA Euroopan hallituksen kokouksessa marraskuussa.

Suomi ja Liettua ovat toisilleen tuttuja myös naisten maajoukkuekoripalloparketeilta, kun joukkueet kohtasivat toisensa edellisissä EM-karsinnoissa. Kuva: Ville Vuorinen

- Urheilu tarjoaa unelmia. Kotikisat ovat urheilijalle monella tapaa unelman täyttymys ja olemme kovin iloisia, jos saisimme suomalaiselle nais- ja tyttökorikselle tarjottavaksi lisää unelmia, kommentoi Suomen Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann.

- Suomalaisella koriksella on hyvä draivi päällä. Susijengi on usein otsikoissa, mutta myös muilla saroilla on paljon onnistumisia. Vain harva tiedostaa, että Suomi on parantuneilla otteillaan noussut tyttöjen koriksessa maailman rankingin sijalle 15. Ja potentiaalia löytyy tulevaisuuteenkin, kehuu Dettmann.

Suomi on esiintynyt viime vuosina edukseen kansainvälisissä arvokisoissa hakemalla mm. WU18-ikäluokan B-divisioonan Euroopan mestaruuden (2019), WU18 seitsemännen sijan (2022) sekä sensaatiomaisesti universiadipronssia (2023) ja WU16 EM-kisojen neljännen sijan (2023), joka varmisti paikan 17-vuotiaiden naisten MM-kilpailuissa 2024. 

Arvokisamenestyksen lisäksi suomalaiset nuoret naiskoripalloilijat ovat keränneet huomiota yksilötasolla. WNBA-uraa tekevän Awak Kuierin (s. 2001) lisäksi otsikoihin ovat nousseet mm. erinomaisen yliopistouran Georgia Techissä pelannut ja nyt Espanjan liigaan siirtynyt Lotta-Maj Lahtinen (s. 1999) sekä vuoden 2023 WU18-tyttöjen pistekuningatar Elina Aarnisalo (s. 2005).

Suomi on jo aiemmin saanut järjestelyoikeudet Tampereella 2024 järjestettäville 18-vuotiaiden miesten EM-kisoille sekä miesten EM-kisojen alkulohkolle 2025. Edellisen kerran Suomi järjesti EM-kisat Helsingissä vuosina 2016 (U20 miehet) ja 2017 (miehet).

Suomi jätti vuoden 2027 EM-kisahakemuksensa yhdessä Liettuan kanssa. Yhteishaulla on symboliarvoa, sillä liettualainen koripallo on toiminut Suomelle pitkään benchmarkina ja kumppanina nousujohteisella taipaleella. Hakemuksen mukaan Suomi järjestää EM-kisojen alkulohkovaihetta Espoo Metro Areenalla, joka on toiminut Susijengin kotipesänä jo viimeisen neljän vuoden ajan. Liettuaan kaavaillaan alkulohkovaiheen lisäksi pudotuspelejä.

- Toivotamme naisten koripallon EM-kilpailut tervetulleeksi Espooseen. Olisimme todella ilahtuneita, jos saisimme tällä kertaa naisten koripalloa ja sen arvokisat meillä järjestettäväksi, toteaa Espoon liikuntajohtaja Martti Merra.

EM-kisahaku etenee kansainvälisen koripalloliiton arvioinneilla sekä tutustumiskäynneillä, jotka FIBA suorittaa syksyn 2023 aikana. FIBA Euroopan hallitus kokoontuu päättämään EM-kisaemännyydestä marraskuussa 20

 
10.12.2024 10:39 NCAA

Aarnisalon UCLA ja Lemmilän Ohio State vielä voittamattomia NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.

9.12.2024 11:48 Suomalaiset ulkomailla

Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

3.12.2024 11:16 Pääjuttu

Suomen aktiivisesti ajama muutos läpi – FIBA uudistaa naisten karsintajärjestelmää

FIBA on hyväksynyt uuden pelijärjestelmän naisten EM-karsintoihin. Suomen pitkään ajama muutos lisää merkityksellisten pelien määrää, tarjoten enemmän kilpailullisia mahdollisuuksia myös muille kuin lopputurnaukseen pääseville joukkueille.

3.12.2024 10:03 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA jatkoivat voittokulkuaan Havaijin miniturnauksessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.

28.11.2024 16:32 Pääjuttu

Ruotsi ja Belgia järjestämään naisten EM-kisoja 2027 yhdessä Suomen ja Liettuan kanssa

Kansainvälinen koripalloliitto täydensi torstaina vuoden 2027 naisten EM-kilpailuiden järjestäjäkatrasta. Aiemmin Suomelle ja Liettualla myönnettyjä kisoja tulevat järjestämään myös Belgia sekä Ruotsi.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

14.11.2024 09:57 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen vahvistamaan Espanjan pääsarjan Osés Ardoi Construccionia

Susiladies-takapelaaja Lotta-Maj Lahtinen on solminut sopimuksen Espanjan pääsarja Liga Femeninassa pelaavan Osés Ardoi Construcciónin kanssa. 24-vuotias Lahtinen siirtyy seuraan Belgian pääsarjasta Castors Brainesta. 

10.11.2024 19:42 Susiladies

Susiladies tarjosi isänpäivän trillerin, EM-unelma elää

Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallin loppuunmyyty katsomo (1083 hlö) sai isänpäivänä nähdäkseen maailmanluokan EM-karsintatrillerin. Susiladies porhalsi avauspuoliskolla 31 pisteen johtoon Bulgariasta, mutta joutui puolustamaan voittoaan vielä tiukimman kautta päätösjaksolla. 85-72-voiton myötä Susiladies säilyttää mahdollisuutensa pelata EM-kisapaikasta vielä helmikuun karsintaikkunassa.

9.11.2024 17:31 Susiladies

Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso: ”Hristova keskipisteenä, tandemparina Hillsman”

Susiladiesin EM-karsintaikkunan toisessa ottelussa vastaan tulee Bulgaria, joka avasi voittotilinsä torstaina Unkaria vastaan. Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso nostaa esille Bulgarian kohdalla tandempari Borislava Hristovan ja Khaalia Hillsmanin.

Näytä lisää vastaavia