8.8.2023 14:48 Susijengi pelaa viimeisen kotimaaottelunsa ennen Aasian MM-kisoja keskiviikkona 9.8., kun omaan olympiakarsintaturnaukseensa valmistautuva Viro saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään vieraaksi. Teemu Rannikon mukaan keskiviikon ottelu on ennen kaikkea tuiki tärkeä tilaisuus hioa omaa yhteispeliä taas yhden ottelun verran.
Kristian Kullamäen Viro on vanha tuttu vastustaja Susijengille. Kuva: FIBA Europe.
Jukka Toijalan valmentamalle Virolle myönnettiin keväällä yksi tämän kesän olympiaesikarsintaturnausten isännyyksistä.
Vaikka Viron karsintakokoonpanossa on muutamia poissaoloja avainmiehistön osalta, joukkue osoitti iskuvoimaansa viime viikolla nujertamalla Unkarin kahteen kertaan.
- Viro lähtee olympiakarsintoihin pitkälti samalla kokoonpanolla, jolla he pelasivat MM-karsintoja viime syksynä ja talvena. Kristian Kullamäe on tämän ryhmän ykköspelaaja ja heidän pelinsä pyörii hänen johdollaan, Susijengin valmentaja Teemu Rannikko kommentoi.
Viro on asettunut Susijengiä vastaan lukuisia kertoja viime vuosina miesten maajoukkuetasolla. Suomi on ollut näissä otteluissa ylivoimainen ja kukistanut Viron nyt jo seitsemän kertaa peräkkäin. Viron edellinen voitto Suomesta kirjattiin heinäkuussa 2007.
Tästä huolimatta Viro on kerrasta toiseen onnistunut kiusaajan roolissaan Susijengiä vastaan – viimeksi viime elokuussa Saku Suurhallissa, missä Sasu Salinin viime hetken kolmoset auttoivat Susijengin MM-karsintavoittoon.
- Viro pelaa fyysistä ja kollektiivista koripalloa. Erityisesti laiturin paikoilta löytyy hyviä, urheilullisia ja kovaa pelaavia pelaajia, Rannikko toteaa.
- Viro haluaa puolustaa koko kentällä ja he ampaisevat kovaa hyökkäyslevypalloihin. Unkaria vastaan Viro pelasi paljon pienellä viisikolla, mikä tuo aina kentälle omat haasteensa.
Rannikon mukaan Susijengin fokus on kuitenkin ennen kaikkea omassa joukkuepelaamisessa.
- Pelasimme perjantaina hyvän ottelun, mutta haluamme parantaa entisestään ja tuoda lisää elementtejä kumpaankin kenttäpäätyyn. Meillä ei ole hirveästi pelejä eikä treenejä alla, joten pitää ottaa jokaisesta päivästä kaikki irti.
Suomen miesten maajoukkue on kohdannut Viron historian aikana yhteensä 53 kertaa ja voittanut niistä otteluista 20.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura 2023-24 |
0 |
Henri DRELL |
205 |
2000 |
Windy City Bulls (G-League, USA) |
2 |
Sander RAIESTE |
205 |
1999 |
Saski Baskonia (ESP) |
3 |
Kaspar TREIER |
205 |
1999 |
Polisportiva Dinamo (ITA) |
5 |
Siim-Markus POST |
184 |
1997 |
free agent |
7 |
Mikk JURKATAMM |
196 |
2000 |
BC Kalev/Cramo (EST) |
8 |
Mihkel KIRVES |
200 |
1996 |
BC Kalev/Cramo (EST) |
10 |
Hugo TOOM |
200 |
2002 |
BC Kalev/Cramo (EST) |
13 |
Kregor HERMET |
205 |
1997 |
BC Kalev/Cramo (EST) |
14 |
Taavi JURKATAMM |
204 |
1997 |
free agent |
18 |
Kasper SUURORG |
200 |
2002 |
Joventut Badalona (ESP) |
23 |
Leemet BÖCKLER |
198 |
2001 |
BC Kalev/Cramo (EST) |
25 |
Joonas RIISMAA |
199 |
2002 |
Brindisi (ITA) |
34 |
Artur KONONTSUK |
200 |
2002 |
CB Granada (ESP) |
77 |
Kristian KULLAMÄE |
194 |
1999 |
Bilbao Basket (ESP) |
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).
EM-kotikisoihin Tampereelle on tullut uusi lippupaketti, Weekend Pass. Se sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin, mukaan lukien kaksi Susijengin ottelua.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.
Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.
ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.