Vastoinkäymiset vaikeuttaneet Helmi Tulosen ja joukkueen alkukautta

9.12.2024 11:48 Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.

Helmi Tulonen pelaa neljättä kauttaan Italiassa. (Kuva: FIBA Europe)

Tulonen pelaa neljättä kauttaan Italiassa ja kolmatta kauttaan Serie A1:ssä. Aiemmin Carugatessa, Luccassa ja Sanga Milanossa pelannut Tulonen halusi jatkaa saapasmaassa.

- Italia oli minulla kyllä selkeänä ykkösvaihtoehtona. On tietysti helpompaa mennä liigaan, joka on tuttu ja josta tuntee joukkueet, pelaajat ja valmentajia. Tykkään pelin tasosta ja siitä, että liigassa on monta hyvää joukkuetta ja pelaajaa, joita vastaan pelata, Tulonen kertoo päätöksestään jatkaa Italiassa.

Tulonen on viihtynyt pelikentän lisäksi myös sen ulkopuolella.

- Italiassa toki viehättää myös ruokakulttuuri sekä loputtomat hienot kohteet joihin tutustua vapaa-ajalla.

Tulosen seuraksi valikoitui lopulta Alpo Basket, joka pitää majaansa Pohjois-Italiassa Veronan ja Gardajärven läheisyydessä sijaitsevassa historiallisessa Villafranca de Veronassa.

- Alposta sain hyvän tarjouksen ja joukkueessa oli kaksi pelaajaa, jotka tunsin jo etukäteen Luccan ajoilta. Moni asia vaikutti, mutta sijainti oli viimeinen silaus, joka sai ottamaan tarjouksen myös vastaan.

Nuoresta iästään huolimatta Tulonen on jo kokenut pelaaja ulkomaan kentillä. USA:n yliopistovuosien jälkeen hän on pelannut Italian lisäksi myös Saksassa sekä kaksi kautta Espanjassa. Tulonen tuokin tärkeää kokemusta Alpon nuoreen joukkueeseen.  

- Toivon tuovani joukkueeseen erityisesti taktista pelinlukua ja malttia, minkä puute ehkä välillä kokemattomuuden vuoksi joukkueessa korostuu. Lisäksi totta kai osaan ehkä ohjeistaa mitä minkäkin pelaajan kanssa kannattaa tehdä, kun minulle vastustajan pelaajat ovat jo edellisiltä vuosilta tuttuja.

Vaikea alkukausi

Tulosen mukaan sopeutuminen uuteen joukkueeseen ei ole kuitenkaan sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla.

- En voi sanoa olevani erityisen tyytyväinen alkukauteeni. Joukkueen systeemiin sisälle pääseminen on ollut huomattavasti vaikeampaa kuin koskaan aikaisemmin urallani, ja se on näkynyt ailahteluna ja normaalia vaisumpina tuloksina. Toki on ollut myös onnistumisia ja todella hyviä pelejä. Vastuuta olisi voinut tulla vieläkin enemmän, Tulonen käy läpi alkukautta.

Helmi Tulonen nähtiin myös Susiladiesin paidassa EM-karsinnoissa. (Kuva: Helmi Tulonen)

Vaikeaa on ollut myös koko joukkueella. Alpo on kärsinyt vastoinkäymisistä, joka on näkynyt myös tuloksissa sen voitettua vain yhden pelin tällä kaudella.

- Kuten edellä jo sanoinkin, niin kokemattomuus näkyy eniten malttamattomuutena ja liian huonoina sekä nopeina ratkaisuina. Varmasti monelle ottaa myös aikansa tottua uuden tason tempoon ja pelikovuuteen. Lisäksi alkukaudella joukkueemme on kärsinyt enemmän loukkaantumisista kuin mikään joukkueeni koskaan. Emme ole pystyneet koko joukkueena harjoittelemaan yhdessä vielä yhtenäkään viikkona sen jälkeen, kun kausi alkoi. Tälläkin hetkellä meillä on loukkaantuneena kaksi laitapelaajaa ja yksi takapelaaja.

- Joukkueelle erittäin tärkeä amerikkalaissentteri joutui lähtemään kotiin henkilökohtaisiin syihin vedoten. Kokemattomuus, amerikkalaisen lähtö ja loukkaantumiset ovat siis rokottaneet eniten joukkuetta, Tulonen kertaa joukkueen alkukautta.

Viime kaudella Tulosen kausi päättyi pettymykseen, kun Sanga Milano putosi kauden päätteeksi. Hän uskoo, että tällä kaudella sarjapaikan säilyttäminen on mahdollista, mikäli pelaajat saadaan terveiksi.

- Tällä kaudella ehkä erityisen vaikeaa on se, että playoff-paikkaan ei tarvittaisi edes montaa voittoa. Se ehkä harmittaa nyt eniten edellä mainittujen pelaajien puuttumisten lisäksi - varsinkin, jos korvaajia ei kohta rupea näkymään harjoituksissa. Jos saamme loukkaantumiset hoidettua sekä seura uudet hyvät ja meille sopivat pelaajat hankittua, näen mahdollisuudet sarjapaikan säilymiseen hyvinä.

Tulonen oli myös Susiladiesin mukana EM-karsinnoissa, kun Suomi piti EM-haaveensa elossa voitettuaan Bulgarian. Slovenia-tappio kuitenkin jätti Tuloselle hampaankoloon.  

- Karsintaikkunasta jäi hyvät fiilikset, vaikka toki olisi toivonut Slovenia-pelistä parempaa tulosta. 20 pisteen tappio voi olla kohtalokkaan suuri korierovertailussa. Seuraavaan ikkunaan toki lähdetään täysillä hakemaan voittoja vieraskentiltä. Tältä osin näen maajoukkueen tilanteen tällä hetkellä positiivisena.

Susiladiesin pelaajat viime viikolla:

Italian Serie A1:
Dinamo Sassari-Reyer Venezia 58-93
Awak Kuier (Reyer Venezia): 13 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 2 torjuntaa
Ottelutilastot

Alpo-Schio 57-104
Helmi Tulonen (Schio): 3 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot

Serie A2:
Trieste-Treviso 56-60
Anniina Äijänen (Treviso): 6 pistettä, 8 levypalloa, 2 riistoa
Ottelutilastot

Espanjan Liga Femenina:
Badalona-Ardoi 79-63
Lotta-Maj Lahtinen (Ardoi): 14 pistettä, 2 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

Ardoi-Sedis Basquet 66-53
Lotta-Maj Lahtinen (Ardoi): 7 pistettä, 6 levypalloa, 3 syöttöä, 2 riistoa
Ottelutilastot

Unkarin liiga:
DVTK-Szekszard 97-60
Sara Bejedi (Szekszard): 5 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 1 torjunta
Ottelutilastot

Sopron-Szekszard 92-62
Sara Bejedi (Szekszard): 16 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Saksan Cup:
New Basket Oberhausen-Angels Nördlingen 37-80
Lotta Vehka-aho (Nördlingen): 3 pistettä, 1 levypallo, 3 syöttöä, 1 riisto
Niko Kuusi (Nördlingen, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Saksan Bundesliiga:
Angels Nördlingen-Herner TC 61-76
Lotta Vehka-aho (Nördlingen): 1 piste, 1 syöttö
Niko Kuusi (Nördlingen, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Hannover Luchse-Veilchen BG74 71-59
Veera Pirttinen (Hannover): 14 pistettä, 2 levypalloa, 2 riistoa
Ottelutilastot

Henkilöt

 
26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

18.11.2024 13:42 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi Espanjaan innokkain mielin – ”Viime kaudella huomasin pärjääväni hyvin”

Lotta-Maj Lahtinen, 24, vaihtoi seuraa viime viikolla, kun belgialainen Castors Braine vaihtui espanjalaiseen Ardoihin. Lahtinen on saanut hyvän startin uudessa joukkueessa.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

Näytä lisää vastaavia