We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 28.11. mennessä

1.11.2021 08:47 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kahdeksannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 28.11. mennessä.

Tukea voi hakea muun muassa kausimaksuihin, leireihin, koripallovarusteisiin sekä matkakuluihin. Haku käynnistyi tänään maanantaina 1.11. ja tukea voi hakea aina sunnuntaihin 28.11. asti. Tuen saaminen edellyttää pyydettyjen lisätietojen toimittamista. Kaikki hakijat kontaktoidaan sähköpostitse 29.11. ja verotiedot on toimitettava 29.11.–5.12. välisellä viikolla

Päätökset tuen saajille kerrotaan 6.–12.12. välisellä viikolla, jolloin tuet myös maksetaan.

We deliver -rahasto jakaa syksyn aikana kaikkiaan 100 000 euroa vähävaraisten perheiden korisharrastajille. Syyskuun hakukierroksella tukia jaettiin yhteensä 46 405 euroa.

Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin tammikuussa 2019. Kaikkiaan rahasto on avustanut seitsemän hakukierroksen perheitä yhteensä 132 164 eurolla.

Koripalloliitto rohkaisee seuroja jakamaan informaatiota rahastosta etenkin niille perheille, joilla on ollut haasteita kausimaksujen maksamisen kanssa. Tarvittaessa seuran toimihenkilö tai ja yksittäinen joukkueenjohtaja voi olla perheen tukena hakuprosessissa, mikäli esimerkiksi kielimuuri asettaa haasteita hakemuksen täyttämisessä.

Hakea tukea >

Lisätiedot:

Jussi Laurila, yhteyspäällikkö Koripalloliitto
jussi.laurila@basket.fi
0400-468202

 
12.9.2024 13:49 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä – rahasto tukenut vähävaraisia perheitä jo yli 300 000 eurolla

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 96 stipendiä. Vuonna 2018 perustettu rahasto on tukenut 16 hakukierroksen aikana yli 1100 perhettä.

30.10.2023 12:47 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä – Susijengi ja Sasu Salin lahjoittivat varusteita vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.

20.6.2023 09:33 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä ylimääräisellä hakukierroksella

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.

4.5.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 14.5. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.

16.9.2021 14:22 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

26.11.2024 11:20 Seurauutinen

Seurauutisia #93: EHYT ry järjestää Päihteet eivät kuulu urheiluun -seminaarin 4.12.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?

12.8.2024 12:46 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 25.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 16. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 25. elokuuta mennessä.

13.2.2024 09:58 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 83 stipendiä vähävaraisten perheiden korisharrastusta. Kaikkiaan rahasto on jakanut historiansa aikana jo yli 1000 stipendiä.

22.1.2024 11:00 Tukijärjestelmät

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 15. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea keskiviikkoon 31. tammikuuta mennessä.

25.9.2023 13:40 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 8.10. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 14. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 8.10. mennessä.

Näytä lisää vastaavia