18-vuotiaat jäivät voiton puolelle

28.1.2002 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue vieraili viikonvaihteessa Riikassa, Latviassa, jossa joukkue osallistui toiseen nuorten Pohjois-Euroopan liigan (NEYBL) turnaukseensa. Tahti oli kova; kolmessa päivässä Suomi urakoi viisi ottelua, joista tuliaisina oli kolme voittoa.

NEYBL-liigaan osallistuu Suomen maajoukkueen lisäksi seura- ja urheilukoulujoukkueita Latviasta, Liettuasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä sekä Virosta. Ensimmäisestä turnauksesta Ventspilsistä, Latviasta Suomi palasi viime marraskuussa taskussaan niinikään kolme voittoa.

Viime viikonvaihteen urakan Suomi avasi perjantain murskavoitolla tallinnalaisesta Kristinestä, joka kaatui lukemin 80-29. Suomelle on turnauksien avausottelut yleensä olleet vaikeita, mutta ei tällä kertaa. Suomen nuoret olivat teräviä puolustuspäässä ja ottivat viisaita sekä varmoja ratkaisuita hyökkäyspäässä. Helsingin NMKY:n Eetu Nieminen oli heittokätensä kanssa tulessa; kakkoset 4/7 ja kolmoset 4/5. Nieminen teki yhteensä 20 pistettä.

Saman päivän aikana Suomi löi myös valkovenäläisen BC RTI Minskin. Turnauksen pisin joukkue (neljä yli kaksimetristä) kaatui luvuin 66-49. Suomi sekoitti vastustajan pakan puolustusmuotojen vaihtelulla, ja sai tuloksena minskiläisten haparoinnista nopeita hyökkäyksiä. HNMKY:n Mikael Haanpää ja Tampereen Pyrinnön Antero Lehto nakuttivat 13 pistettä mieheen. Miehen työn teki korin alla Torpan Poikien Panu Pursiainen (4/4), joka paini vähintään numeroa suurempien vastuksien kanssa mallikkaasti.

Lauantaina Suomi sai kokea nahoissaan kaksi tappiota, kun latvialaisjoukkueet BS Spars Ventspilsistä (52-73) ja BS Riika (41-50) osoittautuivat väkevämmiksi. Venspils-ottelussa Suomi ei ollut henkisesti valmis niin kovaan puolustukseen kuin mitä vastus tarjoili, joka näkyi erityisesti ratkaisuhetkillä. Ainoastaan Pyrinnön Mikko Niemi (14/3) pystyi lopussa haastamaan vastustajan ollen riittävän terävä ja röyhkeä. Riikaa vastaan sisuuntunut Suomi sen sijaan pelasi tappiosta huolimatta hyvän ottelun. Riika ei ole NEYBL:ssä hävinnyt kuin yhden ottelun. Suomi kiusasi tasaisella esityksellään Riikaa aivan viime minuuteille saakka. Levypallot kuitenkin ratkaisivat voiton Riikalle.

Sunnuntain päätösottelussa Suomi kellisti pietarilaisen BC Yunostin niukasti 59-55. Vastustaja otti paljon riskejä syöksymällä syöttökatkoihin. Alkuun Suomi tuhrikin tilanteisiin palloja, mutta oppi pelin edetessä rankaisemaan niistä. Suomelle ottelu oli tahtovoitto väsyneistä jaloista ja vastustajasta. Suomi rauhoitti pelin alun nopeat ratkaisut ja alkoi kierrättää peliä, josta avautui vapaita tekopaikkoja. Puolustuksessa Suomen harjoittamat paikkaprässit olivat myrkkyä venäläisille, ja Suomi juoksikin tukun teräviä nopeita ja helppoja pisteitä. Haanpää (17/2) ja ToPo:n Jukka-Pekka Väänänen (12/8) olivat Suomen tehokkaimmat.

Suomi sijoittui turnauksessa kolmanneksi. Pursiainen pääsi suomalaisista turnauksen tähdistöviisikkoon. Niemi puolestaan sai tunnustuksen Suomen valmennusjohdolta, joka palkitsi nuorukaisen Suomen parhaana.

Seuraavan kerran Suomen joukkue pelaa NEYBL-liigaa Pietarissa 22.-23. maaliskuuta.

Suomi - Tallinnan Kristine, EST 80 - 29 (51-14), NEYBL-liigaa, Riika, Latvia 25.1.2002

Mikael Haanpää 15/3 Antero Lehto 6/3 Panu Pursiainen 7/4 Jukka-Pekka Väänänen 7/1/5 syöttöä Jari Pulkkinen 8/9 Mikko Niemi 8/3/4 riistoa Matti Virolainen 6/6 Eetu Nieminen 20/2 Kim Alen 3/2

BC RTI Minsk, BLR - Suomi 49 - 66 (28-40), NEYBL-liigaa, Riika, Latvia 25.1.2002

Mikael Haanpää 13/0/4 riistoa Antero Lehto 13/1/5 syöttöä Panu Pursiainen 4/4 Jukka-Pekka Väänänen 7/2/4 riistoa Jari Pulkkinen 5/3 Mikko Niemi 11/2 Matti Virolainen 4/1 Eetu Nieminen 7/2 Kim Alen 2/6

Suomi - BS Spars, LAT 52 - 73 (35-39), NEYBL-liigaa, Riika, Latvia 26.1.2002

Mikael Haanpää 13/3 Antero Lehto 10/1 Panu Pursiainen 6/6 Jukka-Pekka Väänänen 0/0 Jari Pulkkinen 3/4 Mikko Niemi 14/3/4 syöttöä Matti Virolainen 2/1 Eetu Nieminen 4/1 Kim Alen 0/1

BCG Riga, LAT - Suomi 50 - 41 (28-21), NEYBL-liigaa, Riika, Latvia 26.1.2002

Mikael Haanpää 3/2 Antero Lehto 7/6 Panu Pursiainen 1/7 Jukka-Pekka Väänänen 9/3 Jari Pulkkinen 4/5 Mikko Niemi 2/5/4 syöttöä Matti Virolainen 7/2 Eetu Nieminen 0/0 Kim Alen 8/1

Suomi - Pietarin Yunost, RUS 59 - 55 (28-29), NEYBL-liigaa, Riika, Latvia 27.1.2002

Mikael Haanpää 17/2 Antero Lehto 7/1 Panu Pursiainen 5/7/5 syöttöä Jukka-Pekka Väänänen 12/8 Jari Pulkkinen 9/2 Mikko Niemi 8/5 Matti Virolainen 0/9 Eetu Nieminen 0/1 Kim Alen 0/0

Asiat

 
13.12.2024 08:23 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet maailman kymmenen parhaan joukossa

FIBA:n päivitetty rankinglistaus vahvistaa Suomen tyttömaajoukkueiden aseman maailman kärkikymmenikössä. Ensimmäisen kerran Suomi murtautui kymmenen parhaan joukkoon vuosi sitten.

30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

22.7.2024 11:32 Sudenpennut

Markkas-maniaa, yleisöennätyksen hätyyttelyä ja uuden sukupolven esiinmarssi: muistoja kesän 2016 FIBA U20-kotikisoista

Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.

11.6.2024 10:34 Pääjuttu

Tietopaketti 18-vuotiaiden miesten EM-kotikisoista

Tampereen Hakametsässä pelattava U18 EuroBasket 2024 -turnaus tuo yhteen ikäluokan huippumaat taistelemaan Euroopan mestaruudesta 27.7.–4.8.2024.

3.4.2024 15:49 Susi All Star

Muistutus: SUSI All Stars -leirityksen ilmoittautuminen 2010–2011 syntyneille pelaajille auki 21.4. asti

Koripalloliiton maajoukkueohjelman eli Suden polun ensimmäinen askel, SUSI All Stars -leiritys, käynnistyy taas kesäkuussa. Seuravalmentajat vastaavat vuosina 2010–2011 syntyneiden pelaajiensa ilmoittamisesta leiritykseen 21.4.2024 mennessä.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

Näytä lisää vastaavia