20-vuotiaat naiset voittivat EM-avauksensa

7.7.2006 Suomen 20-vuotiaat naiset aloittivat A-divisioonan EM-kisaurakkansa Unkarin Sopronissa upeasti. Suomi kukisti avausottelussaan Kreikan jännitysnäytelmän jälkeen lukemin 60-57. Ottelun ratkaisijaksi nousi Kira Kojola, jonka onnistunut kolmonen ratkaisi pelin 17 sekuntia ennen päätössummeria.

Ottelun alku oli suomalaishallintaa. Tiia Huuhkan kahden kolmosen siivittämänä Suomi karkasi ennen puoliaikaa 39-26-johtoon. Kolmannella jaksolla Suomen koritehtailu tukahtui ja joukkue onnistui tekemään kymmenminuuttisen aikana ainoastaan kahdeksan pistettä. Kreikka meni Suomesta jo päätösneljänneksellä ohikin, mutta ratkaisijoiksi nousivat Kojola ja Fia Ohtonen. 

Kreikan johtaessa kolme minuuttia ennen loppua luvuin 57-53 teki Ohtonen ensin neljä peräkkäistä pistettä ja nosti Suomen tasoihin. Voittokolmosen heitti Kojola Huuhkan syötöstä 17 sekuntia ennen loppua. Kreikka sai rakennettua vielä tilanteen, mutta joukkueen tasoitusyritys kolmosviivan takaa ei tuottanut tulosta.  

- Ne olivat ainoat pisteeni ottelussa, mutta tärkeät pisteet. Olen joukkueen kapteeni ja tiesin, että minulla oli vastuu ottaa tärkeä heitto. Tunnelmat ovat aivan uskomattomat. Kukaan ei odottanut meidän voittavan tätä ottelua. Osoitimme, että osaamme pelata korista Suomessakin, kertoi iloinen Kojola kansainvälisen koripalloliiton nettisivuilla. 

- Kreikan kaltaisten koripallomaiden lyöminen on harvassa suomalaisille joukkueille. Se on pitkälti asennekysymys, jonka yli pääsimme tänään ja siitä olen iloinen. Olemme suomalaisia ja suomalaiset eivät koskaan luovuta, riemuitsi joukkueen päävalmentaja Seppo Sonkeri. 

Ohtonen teki ottelussa kaikkiaan 17 pistettä ja vei seitsemän levypalloa. Huuhka pussitti niin ikään 17 pistettä, kaikki ensimmäisellä puoliajalla. Minna Sten kokosi korin alla tilastolukemikseen kahdeksan pistettä, seitsemän levyriä ja neljä torjuntaa. 

Suomen pelit jatkuvat lauantaina, jolloin vastassa on Bulgaria. Alkulohkon neljäs joukkue on Tshekki, jonka Suomi kohtaa sunnuntaina. Lohkon kaksi parasta selviytyy ylempään jatkosarjaan.

Kreikka – Suomi 57 – 60 (30-39), 20-vuotiaiden naisten A-divisioonan EM-kisat, Sopron (HUN) 7.7.

Tiina Aaltonen

0/0

 

Minna Raatikka

2/5

/4 syöttöä

Janika Sundström

0/0

 

Fia Ohtonen

17/7

 

Mari Summanen

2/2

 

Tiia Huuhka

17/5

 

Kira Kojola

3/3

 

Mirka Erander

0/0

 

Pia Salminen

0/0

 

Minna Sten

8/7

/4 torjuntaa

Henna Koponen

11/3

 

Kaisa Valtakari

0/2

 

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/20-vuotiaat_tytot/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia