7.1.2008 Edellisviikolla KTP:stä potkut saanut ja perjantaina Joensuun Katajan valmentajaksi valittu Ray Ailus aloitti uudessa työpaikassaan voitokkaasti, kun Kataja kukisti Korisliigan ainoassa sunnuntain pelissä kotonaan Espoon Hongan pienin pistein 61-59 (36-35).
Tasaisessa ja vähäkorisessa pelissä kummankaan joukkueen johto ei kasvanut seitsemää pistettä suuremmaksi.
Kataja johti peliä toisen neljänneksen lopulta, mutta Honka hiosti isäntiä viime sekunneille asti. Petteri Koponen nosti 61-55 -tilanteesta Hongan loppuhetkillä kahden pisteen päähän. Pidemmälle ei vieraiden kiri kantanut, kun Katajan Andre Foreman torjui viimeisessä hyökkäyksessä Hongan Matt Williamsin heiton.
Kataja kesti 20 pallonmenetystä ja huonot kolmen pisteen heittonsa (12/2), kun se nosti lähietäisyydeltä hyvällä prosentilla kahdeksan koria Honkaa enemmän.
Voittajien tehokkain oli Terry Black 19 pisteellä. Louis Hinnant teki kymmenen pistettä. Molemmat viikonlopun pelinsä hävinneestä Hongasta Kimmo Muurinen teki 14 pistettä ja Petteri Koponen 11. Jukka Matisen peli katkesi jo ennen puoliaikaa silmävammaan.
(STT)
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaiset pelaajasopimukset Bojan Sarcevicin ja Jalen Jacksonin kanssa. Sarcevic jatkaa näin ollen loistokasta uraansa 21:lle Korisliiga-kaudelle. Jackson aloittaa syksyllä seitsemännen kautensa Korisliigassa ja kuudennen Korihaissa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen pelintekijänä pelaavan Jordan Masonin (190cm/23v) kanssa. Hän on edustanut kausina 22-24 Texas Statea, 24/25 Illinoisin yliopistoa (UIC) sekä viimeisellä kaudellaan 25-26 Templen yliopistoa tehoin 11,8p/3,1lp/4s.
Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut ensimmäisen sopimuksen ulkomaalaisosastolleen ja hän on 24-vuotias laitahyökkääjä Karl Chavis. 198-senttinen Chavis pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa BBC Nyonissa ja aloittaa toisen kauden ammattilaisena.
Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen laiturin ja sentterin pelipaikkoja pelaavan yhdysvaltalaisen Garry Clarkin kanssa.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa vahvisti kokoonpanoaan Suomen mestarilla ja Susijengi-kokemusta omaavalla Fiifi Aidoolla.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.