Alku tarrasi vahvasti kolmossijaan

16.3.2013 Forssan Alku päätti runkosarjakautensa naisten SM-sarjan lauantaikierroksella Tapiolassa Hongan vieraana. Alku vei pelin viimeisen puolitoistaminuuttisen 9-0 ja hakeutui kolmen pisteen voitollaan millin päähän runkosarjan kolmossijasta. Sarjan kärkipäässä Catz ja PeKa kasvattivat voittoputkiaan ja ToPo jatkaa kamppailua kotiedusta.

Laura Saarinen kauhoi 22 levypalloa Alun varmistellessa runkosarjan kolmatta sijaa.

Kenya McBeen ToPo haki tärkeän voiton Nokialta.

Miriam McKenzien PeKa kaatoi HyPon nihkeälläkin pelillä.

Chandrea Jonesin Catz on voiton päässä SM-runkosarjavoitosta. Kuvat: Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.

Jälleen kerran hurjat tilastolukemat takoneet Melissa Jeltema (27/10/6 riistoa) ja Jordan Murphree (25/14/7 syöttöä/5 riistoa/4 blokkia) johtivat nuorekkaan Hongan 80–74-johtoasemaan, kun Hongan ja Alun välistä ottelua oli puolitoista minuuttia pelaamatta.

 

Alun Sarah Miles kavensi ensiksi piste-eron kahteen, jonka jälkeen Melissa Lechlitner toi Alun pisteen päähän kolmoskaaren takaa. Lechlitner iski seuraavaksi vapaaheittoviivalta onnistuen kahdesti ja tuoden forssalaiset 80–81-johtoon. Alun 80–83 (40–43)-voiton sinetöi Henna Salomaa vapaaheitoillaan neljä sekuntia ennen loppua.

 

Kolmen voiton tappioputkensa katkaisseen Alun ehdoton tehopelaaja oli korin alla riehunut Laura Saarinen (15/22). Ulkomaalaiskolmikko Secily Ray (15/9)-Melissa Lechlitner (13/6/3 syöttöä/4 riistoa)-Sarah Miles (13/3/6 syöttöä) osui myös tarvittaessa.

 

Alku päätti runkosarjakautensa 18 voittoon ja jatkaa SM-sarjan kolmantena. Honka, ToPo ja HoNsU ovat kukin pelanneet kaksi ottelua vähemmän ja hakeneet 16 voittoa.

 

Kolmikosta kolmossijan voi Alulta viedä ainoastaan HoNsU, mikäli keskisuomalaiset voittavat jäljellä olevissa runkosarjapeleissään Catzin ja ToPon ja päätyvät tasapisteisiin Alun kanssa, jolloin HoNsUn kaksi voittoa kolmesta keskinäisestä ottelusta Alkua vastaan painaa vaakakupissa.

 

HoNsU vie kolmannen sijan myös silloin, jos Alku, Honka ja HoNsU ovat runkosarjan jälkeen tasapisteissä. Muissa skenaarioissa kolmas sija päätyy forssalaisille.

 

ToPon puolustus toimi Nokialla

 

ToPo porhalsi vahvan joukkuepuolustuksensa turvin 15 pisteen taukojohtoon vierasottelussaan BC Nokiaa vastaan.

 

Nokialaiset yrittivät hidastaa ToPon peliä tauon jälkeen paikka- ja prässipuolustuksilla, mutta eivät onnistuneet taktiikassaan. Puolivälierien kotietua tavoitteleva ToPo haki Nokialta arvokkaan 64–76 (24–39)-voiton.

 

Torpan kolmen kärjen muodostivat tupla-tuplan kaapineet Venlakaisa Hölttä (16/10), Niina Laaksonen (14/11) ja Kenya McBee (11/11/3 syöttöä). BC Nokia oli Alberta Augusten (17/15) varassa.

 

PeKa voittoon käsijarru päälläkin

 

Viime viikkoina hurjia pistelukemia SM-sarjassa mättäneellä Peli-Karhuilla oli lauantaina käsijarru päällä, kun sarjajumbo Hyvinkään Ponteva saapui Kotkaan.

 

Ponteva kiusasi PeKaa aina kolmannen jakson alkuun asti, kunnes kotkalaiset saivat muutaman vapauttavan korin aikaiseksi ja jatkoivat hyvinkääläisten tukahduttamista toisessa päässä kenttää. Peli-Karhujen kolmastoista perättäinen voitto kirjattiin pistein 79–65 (45–37).

 

Kotkalaisten kaikki kaikessa oli Korinne Campbell (20/16). Myös Shenita Landry (14/6), Linda-Lotta Lehtoranta (14/1/3 riistoa) ja Reetta Piipari (14/2/4 syöttöä) onnistuivat hetkittäin.

 

Pontevan parhaat olivat Kathlyn Varno (17/7) ja levypallopelissä kunnostautunut Phebe Smith (6/17/3 riistoa).

 

Catz voiton päähän runkosarjavoitosta

 

Lappeenrannan Catz pisti jälleen voiton verran Peli-Karhuja paremmaksi kasvattamalla perättäisten voittojensa sarjan neljääntoista. Catzin kynsiin jäi lauantaina Keravan Energia Team, joka hävisi kotikentällään 59–99 (29–53).

 

Latautunut Catz vei jo ottelun ensimmäisen jakson pistein 9-26, ja piti käpälää kaasupolkimella aivan viimeisille sekunneille asti. Keravalaisilla ei ollut mitään vastausta Catzin ikitehokkaaseen joukkuepeliin.

 

Earlysia Marchbanks (20/10/3 riistoa) oli keravalaisten yksinäinen valopilkku. Catzin tehokkaimmat olivat Chandrea Jones (21/6/4 syöttöä/2 blokkia), Alexandria Anderson (17/4/3 syöttöä) ja Jelena Reshetko (16/8/5 syöttöä/2 blokkia).

 

Jos Catz voittaa sunnuntaina kotonaan HoNsUn, vievät lappeenrantalaiset SM-runkosarjan voiton ja varmistavat kotietunsa loppuotteluihin asti.

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
15.12.2024 16:53 Naisten Korisliiga

PeKa pilasi Kouvottarien juhlat

Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.

14.12.2024 21:53 Naisten Korisliiga

ToPo ja Pyrintö vierasvoittoihin - Toomingas hurjana Vimpelin voitossa

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.

13.12.2024 21:07 Naisten Korisliiga

Honka nousi voittoon HBA:sta

Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.

11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga

EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

10.12.2024 10:09 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.

7.12.2024 20:50 Naisten Korisliiga

ToPo tasasi puntit Peli-Karhuja vastaan – myös espoolaisjoukkueille voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.

6.12.2024 17:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia palasi voittajaksi – Pyrintö jäi Kouvottarien jalkoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.

4.12.2024 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen voittoputki venyi seitsemään

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.

30.11.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa ja Kouvottaret jatkoivat vahvaa menoaan - Honka ja Pyrintö voittoihin derbyissä

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret, Pyrintö ja sarjakärki Peli-Karhut.

23.11.2024 19:10 Naisten Korisliiga

ToPo esitti hurjan kirin – Vimpelille tärkeä voitto

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, Vimpeli, Kouvottaret ja Honka.

Näytä lisää vastaavia