Anton Odabasi päättää ammattilaisuransa: ”Kiitos kaikesta koripallolle”

19.7.2019 11:27 Viime vuodet Turkissa pelannut ja pelikaudella 2018-19 välivuotta viettänyt Tapiolan Hongan kasvatti Anton Odabasi, 23, ilmoittaa päättävänsä koripallouransa henkilökohtaisista syistä. Suomen juniorimaajoukkueiden huippuihin lukeutunut 206-senttinen Odabasi pelasi uransa aikana Suomessa ja Turkissa.

Anton Odabasi vetäytyy ammattilaiskentiltä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Odabasi pelasi ammattilaisena Turkin pääsarjassa (BSL) Trabzonsporin joukkueessa vielä kaudella 2017-18, jolloin hän viimeisteli joukkueelleen 4,1 pistettä ja 2,2 levypalloa ottelua kohden.

Kesällä 2018 Turkin suurseuroihin lukeutuva istanbulilainen Galatasaray tarjosi Odabasille sopimusta, jonka Odabasi kuitenkin päätyi hylkäämään. Odabasi harkitsi myös muihin eurooppalaisiin seuroihin liittymistä, mutta päätyi lopulta pitämään välivuoden, jonka aikana hänen mielessään kypsyi päätös koripallon jälkeiselle uralle siirtymisestä.

- Kuluneen vuoden aikana sain rauhassa pohtia asioita syvällisemmin ja koin, että kulkemani reitti ei kohdannut kaikilta osin arvomaailmani kanssa, Odabasi kommentoi.

- Ajatusprosessi on ollut pitkä eikä päätös ollut helppo. Kokemukset koripalloilijana ovat kuitenkin avartaneet katsomustani ja opettaneet asioita, joita uskon voivani hyödyntää myös tulevissa haasteissa. Koripallomatkani varrella olen saanut tärkeitä ystäviä, joiden kanssa olen löytänyt yhteisiä arvoja ja mielenkiinnon kohteita myös muilla elämänalueilla. Olen kiitollinen koripallolle kaikesta.

20-vuotiaiden MVP, universiadien tehomies, Turkin konkari

Odabasin juniorimaajoukkueura hakee vertaistaan. Kuva: FIBA Europe.

Odabasi ehti pelata Suomen juniorimaajoukkueissa 60 ottelua 12,8 pisteen keskiarvolla.

Kesällä 2015 Odabasi palkittiin 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen arvokkaimpana pelaajana (MVP) Suomen voittaessa turnauksessa kultaa. Kaksi vuotta myöhemmin, kesällä 2017, Odabasi oli Suomen tehokkain piste- ja levypallopelaaja (17,1p/11,7l) Taiwanin universiadeissa.

Susijengissä Odabasi pelasi vuosina 2017-18 seitsemän ottelua 1,7 pisteen keskiarvolla.

Juniorivuosinaan Odabasi juhli B-juniorien SM-kultaa 2011, jolloin hänet palkittiin myös B-poikien SM-sarjan vuoden pelaajana. Korisliigaa Odabasi pelasi 2013-15 Helsinki Seagullsissa ja Tapiolan Hongassa. Keväällä 2014 hänet nimettiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi.

Lisäksi Odabasi on edustanut Turkissa Fenerbahcen junioriakatemiaa (2012-13), Denizli Basketia (2015-16) ja Trabzonsporia (2016-18).

- On ollut etuoikeus päästä pukemaan Suomen maajoukkuepaita päälle ja edustaa Suomea muiden pelaajien kanssa. Erityisen hyvin mieleen painuneita muistoja ovat mm. juniorivuodet Tapiolan Hongassa, 20-vuotiaiden miesten mestaruus Unkarissa 2015 sekä vuoden 2017 universiadit Taiwanissa, Odabasi muistelee.

- Turkissa pääsin pelaamaan otteluita Euroopan huippuja ja NBA-pelaajia vastaan. Usean eri maan kansalaisiin tutustuminen ja heidän taustojensa kuuleminen on tehnyt nöyräksi. Monelle tuntemalleni pelikaverille koripallo on ollut pelastus, jota ilman he todennäköisimmin olisivat ajautuneet väärille poluille. Tulen aina kunnioittamaan koripalloa sekä sitä harrastavia.

Oman kiitoksensa Odabasi jakaa myös valmentajilleen eri tasoilla.

- Monen mielestä olen varmasti ollut yksi vaikeimmista valmennettavista heidän urallaan, mutta asiat pystyttiin selvittämään keskustelujen avulla joukkueen tavoite edellä, Odabasi naurahtaa.

- Monista valmentajista tuli minulle tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa tiet eivät erkane, vaikken enää kohtaa heitä pelaajan roolissa.

Henkilöt

 
11.12.2024 10:55 NCAA

Federiko Federiko nousi Texas Techin aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.

9.12.2024 07:26 Susijengi

Voittoisa Valtonen säkitti 17 pistettä, Jantusen Paris Basketball peittosi hallitsevan mestarin

Susijengin runkomiehistä Elias Valtonen sivalsi 17 pistettä Espanjan ACB-liigan sunnuntaikierroksella, kun CB Granada venytti perättäisten voittojensa määrän kolmeen nujertamalla Joventut Badalonan kotonaan. Mikael Jantusen Paris Basketball puolestaan kukisti hallitsevan Ranskan liigan mestarin AS Monacon kotikentällään jatkoajalla.

8.12.2024 10:13 Susijengi

Little lähenteli tripla-tuplaa Utahissa

Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).

7.12.2024 10:35 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin voittoputki Euroliigassa jo kymmenen ottelun mittainen

Mikael Jantusen Paris Basketball rikkoo yhä uusia rajoja Euroliigassa. Itsenäisyyspäivän iltana Kreikan Pireuksessa pariisilaiset kävivät jo köysissä, mutta onnistuivat tekemään tarvittavan ryhtiliikkeen loppuminuuteilla ja pakottivat Olympiakoksen kauden ensimmäiseen kotitappioonsa. Pariisilaisten kymmenes perättäisvoitto irtosi 90-96 (44-49).

4.12.2024 12:25 NCAA

Miro Little monipuolisella pelipäällä – Mustapha Amzil uuteen piste-ennätykseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.

4.12.2024 11:00 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kiilasi Euroliigan kärkeen

Euroopan kuumin koripallojoukkue tällä hetkellä on Mikael Jantusen edustama Paris Basketball. Pariisilaiset venyttivät Euroliigan perättäisvoittojensa sarjan yhdeksään tiistai-iltana kaatamalla Maccabi Tel Avivin ja kohosivat samalla liigan ykkössijalle.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

2.12.2024 15:36 Susijengi

Remu Raitanen loppukaudeksi Islannin liigaan

ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 206 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Edustettuaan syyskauden ajan BC Prievidzaa FIBA Europe Cupissa ja Slovakian pääsarjassa siirtyy Raitanen loppukauden kestävällä sopimuksella Islannin liigaan hallitsevan cup-mestarin Keflavikin joukkueeseen.

30.11.2024 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil tykitti piste-ennätyksensä Arizona Statea vastaan

Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).

29.11.2024 07:38 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kasvatti voittoputkeaan, nousi Euroliigan kakkossijalle

EM-karsintatauolta seurajoukkueensa pariin palanneen Mikael Jantusen voittoputki Paris Basketballin riveissä jatkuu jatkumistaan. Myöhään torstai-iltana Paris Basketball peittosi Tornike Shengelian edustaman Virtus Bolognan Euroliigassa niukasti 81-78 (44-38). Voitto oli pariisilaisille Euroliigassa jo kahdeksas perättäinen.

Näytä lisää vastaavia