B-tyttöjen Final Four lämmittelynä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoihin

30.3.2006 Ensi viikonloppuna B-tyttöjen SM-sarjan mitalisijat ratkaistaan Orimattilan Urheilutalolla. Final Four –turnaus toimii myös hyvänä lämmittelynä elokuussa Jyväskylässä pelattaviin 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoihin. Vahva ennakkosuorikki Final Fourissa on järjestävän seuran joukkue Orimattilan Jymy.

Tulevana viikonloppuna parketilla nähdään EM-kisoihin valmistautuvan maajoukkueringin pelaajia. Otteluihin on vapaa sisään pääsy. Selvä ennakkosuosikki on SM-runkosarjan tappioitta pelannut Orimattilan Jymy. Jymyn pelaajat ovat harjoitelleet jo pitkään yhdessä tiiviinä joukkueena ja ovat pitkin kautta olleet liian vaikea voitettava muille joukkueille.  

Final Fourin kolme muuta joukkuetta ovat Tapiolan Honka, Turun Riento ja HoNsU Jyväskylästä. Lauantain välierissä kohtaavat Honka ja Orimattilan Jymy sekä HoNsU ja Turun Riento. Voittajat selviytyvät loppuotteluun.

HoNsU nousee toisen otteluparin hienoiseksi suosikiksi, sillä joukkue on parantanut otteitaan kevätkaudella. Maajoukkueringin sentterikaksikon ympärillä pyörivä peli on haaste turkulaisille. Toisaalta Riennon joukkueesta löytyy taitavia takamiehiä sekä paljon vauhtia.

Tapiolan Hongan joukkuetta luotsaa urallaan naisten maajoukkueessakin kokemusta saanut Evi Mustakari. Tapiolan Hongassa useita naisten SM-sarjaotteluita pelannut ja SM-mitaleja saavuttanut Mustakari näkee B-tyttöjen SM-sarjan tasaisena lukuun ottamatta Orimattilan Jymyn ylivoimaa.

- Sarja on ollut harvinaisen tasainen, vain Orimattila on ollut ylivoimainen. Pelejä on mennyt paljon ristiin ja päivän kunto on ratkaissut otteluita. Sarjassa on muutamia todella lahjakkaita tyttöjä, kertoo Mustakari korostaen lisäksi sarjan nuorempien vuonna 1991-syntyneiden pelaajien pirteitä otteita.

Mustakari vie joukkueensa haastaja Jymyä vastaan, mutta vakuuttaa että valmiiksi ei ole luovutettu.

- Oma kautemme lähti hieman kangerrellen käyntiin ja hävisimme paljon tiukkoja otteluita. Onneksi työtä on jaksettu tehdä ja siitä palkintona oli paikka puolivälieräturnauksessa sekä voitot siellä molemmissa otteluissa, sanoo Mustakari.

Mustakari kehuu koko B-tyttöjen SM-sarjan pelaajien hyvää heittotaitoa. Pelaajien perustaidot kaipaavat Mustakarin mukaan kuitenkin vielä lisää harjoittelua varsinkin syöttötaidoissa ja pallonkäsittelyssä.

Orimattilan Jymy panostaa vahvaan valmennustyöhön

Orimattilan JYMY:n koripallo menestyksen takana on vahva valmennustyö. Seuran juniorivalmentajat ovat aikuisia. Oma pelikokemus on hankittu SM- tai divari tasolta.

Heille on ominaista menestyminen myös ”siviili” ammateissaan, joista suuri osa on opetus- ja sosiaalitoimen tehtävissä.

Myös JYMY:n B-tyttöjen menestys pohjautuu vahvaan valmennustyöhön, lahjakkaisiin nuoriin ja kannustaviin vanhempiin. Tällä hetkellä joukkuetta valmentavat Hannu Kesänen, Jouni Mäkäläinen ja Kari Tuomi.

Laadukas valmennustyö houkuttelee, kasvavassa 15000 asukkaan Orimattilassa, vuosi toisensa jälkeen n. 200 lasta ja nuorta lajin pariin. 

Koripallon Orimattilaan toivat 50-luvulla Unto Karinen ja Erkki Kahila. Parhaillaan käytävissä miesten ja naisten liiga-tason ratkaisu peleissä JYMY taustaisia ovat PuHu:n valmentaja Antti Papinaho ja Huiman Vilma Kesänen.

Vuosien varrella Jymyn toiminnassa aktiivisesti vaikuttaneita henkilöitä ovat mm. Mr. koripallo Martti Kitunen, EU-diplomaatti Reijo Kemppinen, tohtori Reijo Penttilä ja monia muita. Osa heistä nähdäänkin viikonlopun finaali tapahtumassa paikanpäällä kutsuvieraana.

Kutsuvierastapahtumaan on kutsuttu Koripalloliiton edustajia, JYMY:läisiä vuosien varrelta, Orimattilan kaupungin edustajia, alueellisia urheiluvaikuttajia ja tietenkin JYMY:n tukijoita.

JYMY:n saavutuksia:     

  • SM-hopea -94 B-pojat
  • SM-pronssi -05 B-tytöt
  • 4.s sija 1-div -80 ja -81 miehet (14:ta Suomessa)

Orimattilan Urheilutalon otteluaikataulu:

01.04.

klo 13.00

VÄLIERÄ  OrJy- Honka

klo 16.00

VÄLIERÄ  HoNsU-TuRi

02.04.

klo 13.00

PRONSSIOTTELU

klo 15.00

Kutsuvierastilaisuus

klo 15.50

Tervehdys, Kaupunginjohtaja Martti Heinonen

klo 15.53

Maammelaulu

klo 15.55

Joukkue esittely

klo 16.00

LOPPUOTTELU

n. klo 17.45

PALKINTOJEN JAKO

16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat osana koripallon naisten teemavuotta

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA Eurooppa avasi Unkarissa naisten Euroliigan All Star –tapahtuman ohessa naiskoripallon teemavuoden. FIBA Eurooppa ja alueen kansainväliset liitot tavoittelevat teemavuodella naisten koripallolle enemmän huomiota sekä harrastajamäärien kasvua.

Tyttöjen 16-vuotiaiden EM-kisojen B-divisioona pelataan 2-13.8.2006 Jyväskylässä 17 joukkueen turnauksena. Turnauksen järjestelyistä vastaa Koripalloliitto yhdessä Keski-Suomen koripalloseurojen kanssa.

Koripalloliiton toiminnanjohtaja Markku Salmikivi näkee EM-kisat mahdollisuutena tuoda tyttökoripalloa enemmän esille.

- Nuorten EM-kisoja on viimeksi järjestetty Suomessa 10 vuotta sitten. Liittohallitus päätti jo syksyllä hakea näitä B divisioonan EM-kisoja Suomeen. Kisojen järjestäminen on valtava mahdollisuus koripallolle ja tyttökoripallolle saada lisää huomiota sekä herättää ja kannustaa kansalaistoimintaa mukaan.

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja Ensio Helimäki uskoo Suomen mahdollisuuksiin. Lopullinen maajoukkuerinki valitaan B-tyttöjen Final Fourin jälkeen. B-divisioonan EM-kisojen voittaja nousee A-divisioonaan.

- Valmistautuminen alkoi viime marraskuussa rankingleirillä, jossa maajoukkueryhmä valittiin. Lopullinen ryhmä valitaan kuitenkin vasta nyt huhtikuussa. Tavoite on tietysti voittaa kotikisat, mutta EM-kisojen maat tulevat olemaan aika tasaisia. Meillä on lahjakas ryhmä, jossa on paljon pitkiä pelaajia, joten mahdollisuudet ovat nousuun olemassa, kertoo Helimäki.

 

Seurauutisia #9: Lauri Markkasen Koriskoulun kevätturnaus sai odotetun vieraan

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa jatkossa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkeistä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu vahvana – liikunnan riemua tarjottu jo yli 42 000 lapselle

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön helmiä ovat olleet Pikkusudet -tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue, joiden avulla on tarjottu liikunnan riemua jo yli 42 000 lapselle.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

14.3.2017 EM-kilpailut

Susijengi mukana presidentti Niinistön #kannustusryhmä-kampanjassa kiusaamisen vähentämiseksi

Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi on mukana tasavallan presidentti Sauli Niinistön, Diandran ja Robinin kanssa #kannustusryhmä-kampanjassa, jonka tavoite on nostaa esiin, tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja kannustamisen keinoja, jotka saavat kiusaamisen loppumaan.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

30.9.2016 EM-kilpailut

Supersuosittu Susikoulu saa jatkoa kotikisoissa, avaa ovet myös vieraille

Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Helsingissä syyskuussa 2017 pelattavissa EM-kisoissa. Samalla Kisakallion Urheiluopiston koordinoima Susikoulu laajenee kansainväliseksi ja tarjolla on koulun lisäksi monipuolinen treeniviikko.

15.12.2015 Korisleirit

Tiina Stenin nimikkoleiri tytöille Kisakalliossa 13.–16.6.2016

Suomen naisten maajoukkueen tähtipelaaja Tiina Sten kokoaa Kisakallioon juhannuksen alla huiman kattauksen. Sten järjestää tytöille nimikkoleirin, jolla hänen lisäkseen ohjaajina toimivat muita naisten maajoukkuepelaajia sekä Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen. Kansainvälistä väriä ohjaajakaartiin tuo Saksan naismaajoukkueen kapteeni Svenja Brunckhorst.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Sasu Salin lahjoittaa viisi paikkaa nimikkoleirilleen

Susijengin hymysuinen taistelija, ”Malmin roskisdyykkari”, Sasu Salin lahjoittaa Varalassa 14.-18.6.2015 pidettävälle nimikkoleirilleen viisi paikkaa. Salin haluaa, että mukaan pääsee myös sellaisia 2000–05-syntyneitä koripallon harrastajia, joilla ei muuten olisi taloudellisesti mahdollisuutta osallistua leirille.

Pelaajaehdokkaat nuorten Baltic Sea Cupiin valittu

Suomen juniorimaajoukkueiden maaotteluvuosi 2013 käynnistyy 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavan perinteisen Baltic Sea Cupin merkeissä. Nuorten maajoukkuevalmentajat valitsevat Baltic Sea Cupiin osallistuvat pelaajat 28.–31. joulukuuta Vierumäellä järjestettävän leirityksen perusteella.

Näytä lisää vastaavia